Ihosilsa

Kolme vuotias poikani on saanut läikkiä sinne tänne kroppaan, ne on suurimmillaan halkasijaltaan 1cm ja siitä pienempiä, tekevät sellasen punasen renkaan, joissain läikissä on ollut kellertävä keskus, ei kutise, näyttää vaan kuivalta, mutta ei tahdo millään hävitä, ensimmäinen rinkula on nyt ihan punanen keskeltä ja ollut jo pari viikkoa, selkään on tullut muutama lisään ja mahan alueelle näyttää tulevan pikkasia täpliä taas, jalassa on tää suurin.
Mä luulen että tää on ihosilsaa, pojan isällä ollut samallasta vaivaa, varsinkin talvisin kun hikoilee vaatteiden alla. Voiskohan mennä ohi ilman lekuris käyntiä. En uskalla oikein rasvata niitä millään, vaatteet ja pyyhkeet menee pesuun heti kerran käytön jälkeen. Poika ollut päiväkodissa, läntit ovat vaatteiden alla, eli en usko et sieltä tarttuvat
3759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En usko, että se ittestään lähtee (oli silsaa tai rupea). Soita vaikka neuvola terkkarille ja kysy joutaisko se nähä ne ja suositella jotain.

Äänestä
  • no kuitenkin olen nyt sitten viikon rasvannut canesteinilla ihoa, hyvino läntit kuivuneet, tekivät klassisen renkaan ja ei mitään rakkuloita sisällä eli ajattelinettä ei märkärupea voi olla, päiväkodissa olivat kanssa ihmetelleet länttejä ja niiden kuivuutta. Eli läntit on kuivat, mutta rinkuloita näyttää tulevan lisää, huomaan ett¨apieniä pilkkuja lisääntyy, huomenna on viikko rasvailtu eli otan yhteyttä lääkäriin ja pois suljen iho infektion, kyl kait tää tästä

    Äänestä

  • päätti kuitenkin kirjoitti:

    no kuitenkin olen nyt sitten viikon rasvannut canesteinilla ihoa, hyvino läntit kuivuneet, tekivät klassisen renkaan ja ei mitään rakkuloita sisällä eli ajattelinettä ei märkärupea voi olla, päiväkodissa olivat kanssa ihmetelleet länttejä ja niiden kuivuutta. Eli läntit on kuivat, mutta rinkuloita näyttää tulevan lisää, huomaan ett¨apieniä pilkkuja lisääntyy, huomenna on viikko rasvailtu eli otan yhteyttä lääkäriin ja pois suljen iho infektion, kyl kait tää tästä

    ja ihosilsahan se oli aggressiivinen sellainen levinnyt laajasti, ei canestein auttanut vaan piti ottaa daktacort rasva kuuri kolmesti päivässä rasvasin ja kolmen päivän päästä läikät jo kuivahti, tuhtia tavaraa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tääkin vielä kirjoitti:

Kolme vuotias poikani on saanut läikkiä sinne tänne kroppaan, ne on suurimmillaan halkasijaltaan 1cm ja siitä pienempiä, tekevät sellasen punasen renkaan, joissain läikissä on ollut kellertävä keskus, ei kutise, näyttää vaan kuivalta, mutta ei tahdo millään hävitä, ensimmäinen rinkula on nyt ihan punanen keskeltä ja ollut jo pari viikkoa, selkään on tullut muutama lisään ja mahan alueelle näyttää tulevan pikkasia täpliä taas, jalassa on tää suurin.
Mä luulen että tää on ihosilsaa, pojan isällä ollut samallasta vaivaa, varsinkin talvisin kun hikoilee vaatteiden alla. Voiskohan mennä ohi ilman lekuris käyntiä. En uskalla oikein rasvata niitä millään, vaatteet ja pyyhkeet menee pesuun heti kerran käytön jälkeen. Poika ollut päiväkodissa, läntit ovat vaatteiden alla, eli en usko et sieltä tarttuvat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu