Minulla ei ole paljoa kavereita. Vaan pari kappaletta. Onhan tuokin määrä jo parempi kuin ei mitään, ja joillakin ei ole sitäkään, mutta en voi mitään että niin usein tuntuu yksinäiseltä. Varsinkin kun vertaan itseäni rempseämpiin ja sosiaalisempiin ihmisiin.
Vaikea yhtälö tämä, että sattuu olemaan ujo että sosiaalinen. Haluaisi ihmisten seuraan muttei kykene siihen kunnolla.
Haluaisin ulos ja kehittämään itseäni sosiaalisesti, saada uusia kavereita!!! Haluaisin niin paljon mennä ulos ja viettää iltaa kavereiden/tuttujen kanssa, mutta ainoat kaverini harvoin haluavat lähteä ulos! Pitävät perhe-elämästä, pitävät koti-iltoja, ulkoiluttavat koiriaan. Ärsyttää suunnattomasti, tuntuu että nuoruus menee hukkaan! Kun olen kuitenkin sosiaalinen ja sosiaalisesti kehittyvä ihminen, niin kaipaisin ihmisten keskelle sosiaalisiin piireihin. Eihän minun kuuluisi ystävilleni suuttua, eihän ketään voi pakottaa lähtemään minnekään jos ei halua. Mutta sehän se ongelma onkin kun ärsyttää vaikkei pitäisi. Yksin en uskalla lähteä tutustumaan ihmisiin, ja kun täällä pienessä kaupungissa tulee niitä epämieluisia tuttavia vastaan jotka sitten katsovat sillä silmällä että miksi oot yksin.
Periaatteessahan tuo on ystävien hyväksikäyttöä, kun haluan heidät vain sen takia mukaan etten näyttäisi yksinäiseltä:(
Vai pitäisikö ystävieni lähteä henkiseksi tueksi ulos, vaikkeivat itse välittäisi? Kuuluuko tuollainen tukeminen ystävyyteen? Onko oikein anella heitä lähtemään baariin kun eivät itse halua, vain sen takia että minulla olisi hyvä olla?
Yksinäisyys on tehnyt musta katkeran ja helposti ärsyyntyvän ihmisen, joka kenkkuilee ainoille ystävilleen:(
Vaikea yhtälö tämä, että sattuu olemaan ujo että sosiaalinen. Haluaisi ihmisten seuraan muttei kykene siihen kunnolla.
Haluaisin ulos ja kehittämään itseäni sosiaalisesti, saada uusia kavereita!!! Haluaisin niin paljon mennä ulos ja viettää iltaa kavereiden/tuttujen kanssa, mutta ainoat kaverini harvoin haluavat lähteä ulos! Pitävät perhe-elämästä, pitävät koti-iltoja, ulkoiluttavat koiriaan. Ärsyttää suunnattomasti, tuntuu että nuoruus menee hukkaan! Kun olen kuitenkin sosiaalinen ja sosiaalisesti kehittyvä ihminen, niin kaipaisin ihmisten keskelle sosiaalisiin piireihin. Eihän minun kuuluisi ystävilleni suuttua, eihän ketään voi pakottaa lähtemään minnekään jos ei halua. Mutta sehän se ongelma onkin kun ärsyttää vaikkei pitäisi. Yksin en uskalla lähteä tutustumaan ihmisiin, ja kun täällä pienessä kaupungissa tulee niitä epämieluisia tuttavia vastaan jotka sitten katsovat sillä silmällä että miksi oot yksin.
Periaatteessahan tuo on ystävien hyväksikäyttöä, kun haluan heidät vain sen takia mukaan etten näyttäisi yksinäiseltä:(
Vai pitäisikö ystävieni lähteä henkiseksi tueksi ulos, vaikkeivat itse välittäisi? Kuuluuko tuollainen tukeminen ystävyyteen? Onko oikein anella heitä lähtemään baariin kun eivät itse halua, vain sen takia että minulla olisi hyvä olla?
Yksinäisyys on tehnyt musta katkeran ja helposti ärsyyntyvän ihmisen, joka kenkkuilee ainoille ystävilleen:(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mul on käyny samoja ongelmia, no ei, asiaan...:
kummatkin ovat väärässä, sinä ja kaverisi.
1)Kavereita ei saa pakottaa mihinkään jos eivät halua.
2) Ystävien kuuluu tukea, jos on huolia, eli kerro heille se, ettet halua näyttää siltä, että olet yksin.Tee heille se mitä he sinulta pyytävät, niin he saattavat useammin auttaa sinua. jos ei auta on niksejä:
hanki kirjetoveri.
jos sinulla on harrastuksia, yritä tutustua johonkuhun siellä.
jos ei ole harrastuksia, hanki sellainen (jos haluat).
en osaa hirveasti auttaa,mutta vastaa jos tarvitset lisää apua.
Mulla oli sama ongelma nuorena. Halu lähteä ulos ja maailmalle, mutta ei kavereita ainakaan samanlaisia. Kannattaa koittaa etsiä uusia ystäviä. Mielummin sellasia, jotka haluavat samoja asioita. Biletysseuraa voi löytää helposti, vaikka ei niistä ihmisistä muuten pitäiskään. Kannattaa siis pitää myös kiinni todellisista ystävistään. Netistä ainakin varmasti löytää seuraa.