Kokoomus on lähtenyt paikkakaamaan kuntien taloutta siirtämällä kunnnan työt asukkaiden töiksi. Hallitus ei korjannut kuntataloutta ja monet kunnat ovat ahdingossa tai jos eivät ole, välttävät työvoiman palkkaamisen tarpeellisiin tehtäviin. Kokoomus vaatii, että veronmaksajat sen lisäksi, että maksavat edelleenkin korkeita veroja, tekevät palkatonta työtä.
Aikaisempina vuosina työt, joista nyt puhutaan, ovat niitä, joita kunnat suorittivat normaalina työaikaan ja palkkalistoillaan olevilla työntekijöillä. Kaikkialla näemme, kun työt jätetään tekemättä, mitä se on merkinnyt. Roskaantumista (bussipysäkkien ympäristöt, terveydelle vaarallista pöylyä ja saastetta kaikkalla)
Lukematon määrä ammattityötä vaativia tehtäviä.
Näyttävässä ilmoituksessaan valtiovarainministeri ja Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen käskee talkootyöhön, jolla korjataan mm päiväkotien (miksi ei koulujen, urheilupaikkojen, mshollisesti terveyskeskusten jne.) aidat, pururatojen(miksi ei kevyenliikenteen tai ajoväylien) ympäristö puhdistetaan, raijaamaan turhat rojut kierrätykseen. Viime mainitun kotitaloudet ovat hoitaneet aina ilman tätäkin kehotusta. Ilmeisesti tarkoitetaankin päiväkotien, koulujen jätetaakkoja.
Kuorrutukseksi Jyrki Katainen sanoo: Kyse on yhteysestä hyvästä, isoista ja pienistä asioista, jotka ovat lähellä sinua ja minua sekä henkisesti, että fyysisesti. Ihmisten, veronmaksajien, palkansaajien, eläkeläisten, lapsiperheiden henkinen ja fyysinen tasapaino on järkkynyt niiden toimenpiteiden johdosta, joita porvarihallitus on kehitellyt. Nyt Jyrki Katainen käskee korjaamaan tilanne palkattomalla työllä. Tuttua eikö totta. Työpaikoilla. Samaa laulua työnantajat ovat aina laulaneet.
Samaan aikaan hyväosaisille, jotka ehkä eninten lukumääräänsä nähden roskaavat tai aiheuttavat harmeja, jaetaan miljardeja euroja. Yhdellä mijardille eurolla Jyrki Kataisen valtiovarainministeriö olisi voinut palkata siivous- ja kunnossapitotöihin 35 000 työntekijää ja veroja ei olisi tarvinnut korottaa.
Kokoomuksen kasvojen pesutalkoot ovat siis edessä. Siitä vaan. Parempi vaihtoehto on, että kansan nousee vaatimaan oikeudenmukaisuutta ja rehellisiä toimenpiteitä yhteiskunnan hyväksi.
Pahinta koko Kokoomuslaisessa kampanjassa on se, että se näyttää niin kovin tutulta. Malli jota näytti eri muodoissaan harrastaneen isä Aatu Saksanmaalla muutamia vuosikymmeniä sitten.
Puuttui vain lausahdus: TYÖ VAPAUTTAA.

Vastaukset 10
Vanhimmat
kaikki tehtävänsä asiakkaille, ei mitään uutta auringon alla, paitsi kunnallisveroa pitää maksaa koska jossain on pakko asua, pankista pääsee eroon tai voi edes neuvotella.
"Puuttui vain lausahdus: TYÖ VAPAUTTAA."
Eikös se Katainen jo sanonut, että kuntasektorin alasajon tarkoituksena on VAPAUTTAA työvoimaa yritysten tarpeisiin?
Samoin Vanhanen on kunnostautunut tällä saralla:
"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) otti eduskunnan kyselytunnilla käyttöön uuden ilmaisun: tuloerot ovat "helpottuneet”."
http://www.taloussanomat.fi/tyoelama/2008/04/04/Vanhanen luo talousslangia/20089573/111?rss=2i
Suomeksihan tuo tarkoittaa sitä, että vaikka suomalaisten keskiansiot ovat nousseet (ihmehän se olisi, jos eivät olisi), niin tuloerot ovat revenneet käsiin.
Pitää jankuttaa että muistakaa vaaleissa,Ei nämä nykyiset valtapuolueet ja niitten vasallit(rkp,vihreät)ole tavallisen ihmisen asialla
Äänestäminen ratkaisee jatketaanko tällä masokistisella linjalla vai halutaanko parannusta
ja kuletaan kuin pässiä köydessä. Massiivinen mainoskampanja puree ainakin kokomustiin ja tulemme näkemään harvan ja harjan tai vasaran varressa ruiskukkakansaa. Voi teitä tyhmiä.
Olisitte pitäneet huolta, että verot peritään oikeudenmukaisesti ja palkataan työvoimaa tekemään työt, joista veronmaksajat veronsa maksavat.
Kokoomus pelaa tosi rumaa peliä ja pitää kansaa tyhmänä
hah haaa...........
Kokoomus on aina toivonut, että työ tehdään talkoilla. Siis palkatta.
Mene talkoisiin niin pääset kunnallisvaaliehdokkaaksi. Kokoomus kyllä tykkäisi kun kaikki suomalaiset työntekijät olisivat talkoissa, se tietäisi lisää optiomiljonäärejä.
ihme kun et ottanut 1918 tapahtumia olettamuksiesi selkärangaksi.
Jakomäki, Renkomäki, Hervanta, Keltinmäki, Toppila, Rajakylä ja Karihaara. Edellä mainituissa lähiöissä puhtaudesta vastaa ponnekkaasti vasemmistotaustainen asujaimisto omalla lystikkäällä tavallaan. Että se siitä hyväosaisten suorittamasta roskaamisesta.
Kyllä tuntuu nykyisin että ei ole eduskunnassa kuin yksi puolue kok .
Mitenkähän olisi sen vastakkain asettelun aika josta kok vaaleissa meinas että sitä ei ole esim: juuri tullut perintövero kohteleeko kaikkia perinnön saajia samalla tavalla?
Metsä puolella tuli kova hätä että meiltäkin verot pois.
Pitäs laittaa kaikki verot valtion maksettavaksija kokoomukselaiset keräämään niitä koiran paskoja.