Jos

ajokorttilupa umpeutuu esim. 18.6. 2008, niin meinaako se sitä että kakkosvaiheen ehtii suorittaa viim. 18.6 vai pitääkö se olla suoritettuna jo hyvissä ajoin ennen tätä määräaikaa? Ja jos näin niin miten paljon aiemmin? Entä jos käy niin ettei kakkosvaihetta ole tarjolla kun kortin vanhenemis/ viim. voimassa olopv:nä, niin onko kortti jo silloin menetetty. Kuitenkin uuden kortin tekemisessä menee viikko pari aikaa...
6643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos I vaihe umpeutuu 18.6, niin sinä päivänä suoritettu II vaihe riittää. Tämän ko. päivämäärän jälkeen ei ole voimassa mitään ajolupaa, joten II vaiheeseen ei oikein pääse, kun ei ole korttia. Ajoluvan ollessa peruutettu tilapäisesti ei ajoneuvoa saa kuljettaa yleisessä liikenteessä. Rangaistus sakot, syy ilman voimassa olevaa ajolupaa ajo ja vuoden ajokielto rikkomuspäivästä eteenpäin. Miten sen ykkösvaiheen korttia saa jatkettua en tiedä, tuskin koko autokoulua tarvitsee uudelleen käydä. Helpommalla pääsee, kun suorittaa II vaiheen ennen määräaikaa.

Äänestä

Itselläni meni ajokortti vanhaksi viikkoa ennen kuin uusi kortti oli noudettavissa. Poliisissa sanottiin, että vanhalla kortilla voi kuitenkin ajaa hyvillä mielin voimassaoloajan umpeuduttuakin, koska olin vienyt II-vaiheen todistuksen poliisille ennen kuin väliaikaisen kortin voimassaoloaika umpeutui.

Äänestä

eli 18.6. niin sinulla on kaksi kuukautta aikaa hoitaa homma pois. Ryhdy hommiin, edessä se on kuitenkin, ja pienimmällä riesalla pääset kun hoidat homman ennen 18.6.
Minä veikkaisin, että 18.6. onnistuu myös. 19.6. sinulla ei ole ajo-oikeutta, mutta kun kiikutat todistukset polisille saat 10 eurolla väliaikaisen kortin ja pysyvä tulee parin viikon päästä.

Äänestä

Kyseinen päivä on jo kahden kuukauden päästä. Kannattaisi ottaa jo yhteyttä autokouluusi, sillä kursseille saattaa olla tunkua ja eihän niitä joka koulussa viikoittain järjestetä. Mitä olen jutellut muiden koulujen kanssa, niin II-vaiheen kursseja pidetään useimmiten kahden-kolmen viikon välein. (Ja kurssille mahtuu vain 12 oppilasta).

Et joudu uusimaan väliaikaista korttiasi, jos saat arvioivan ajon (ja vuorovaikutustestin) suoritettua silloin, kun sinulla ON vielä ajo-oikeus. (Eli viimeistään keskiviikkona 18.06.08)

Pieni ongelma on sitten 18.06 jälkeen. Ajo-oikeutesi on päättynyt, joten et saa ajaa. Sinun pitää siis hankkia itsellesi kuski, joka vie sinut ajoharjoitteluradalle ja ajaa myös sieltä pois. (Koska rata on suljettu yksityisalue, saat ajaa siellä).

Suoritettuasi teoriatkin viet sitten II-vaiheen todistuksen poliislaitokselle. Muista, että todistuksessa pitää näkyä lisäksi arvioivan ajon päivämäärä.

...tuli vähän väännettyä rautalangasta, mutta noin se suurinpiirtein menee. Paremman vastauksen saat kun käyt ihan paikanpäällä autokoulullasi. Ja muistathan mitä pimeännäyttö ja -ajo vaikuttaa kaikkeen?

Äänestä

kuunnellut autokoulussa siellä nämäkin asiat kerrottiin ainakin siellä koulussa missä minä kävin

Äänestä
  • Hän on varmasti käynyt autokoulun, mutta ihmismuisti on vain taipuvainen unohtelemaan. Pyydä anteeksi ketjun aloittajalta. Tekstisi vihloo kanssaihmisiäsi. Opettele kirjoittamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


määräaikainen kirjoitti:

ajokorttilupa umpeutuu esim. 18.6. 2008, niin meinaako se sitä että kakkosvaiheen ehtii suorittaa viim. 18.6 vai pitääkö se olla suoritettuna jo hyvissä ajoin ennen tätä määräaikaa? Ja jos näin niin miten paljon aiemmin? Entä jos käy niin ettei kakkosvaihetta ole tarjolla kun kortin vanhenemis/ viim. voimassa olopv:nä, niin onko kortti jo silloin menetetty. Kuitenkin uuden kortin tekemisessä menee viikko pari aikaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu