Jonkun tahon vääntää Kanervalle ja Vanhaselle, sekä muutamalle muulle, mitä käsite rehellinen ja nuhteeton merkitsee ?
Kuitenkin he ovat ministerinvalassaan lupautuneet toimimaan tuon asian vaatimalla tavalla.
Kuitenkin he ovat ministerinvalassaan lupautuneet toimimaan tuon asian vaatimalla tavalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuntatason herrat, kunnanjohtaja,
myöskin käräjäoikeuden tuomari ja lautamiehet,
noista se oikeus pitäisi lähteä ja noita
syynätä tarkkaan mitä käräjoikeuksissa
harrastetaankaan.
Nuo herrat eivät saisi valehdella tuossa
tulee suuri ihmisoikeusrikos ja myöskin
rikotaan Suomen lakia häikäilemättömästi.
Tekstiviestittely nyt ei sentään vahingoita
ketään henkilöä. Eiköhän viihdetaiteilijanainenkin ollut otettu kun
sain ministeritasolta huomiota, samoin
Ruusunen.
Eli nyt ovat syyllisiä sekä naiset itse
että herrat sotkuineen.
Pääministerin pitää pyytää hallituksen ero,
eikö niin? Emme voi yhtä ministeriä syyllistää,
siis yhtä ihmistä. Tämä on pöyristyttävää.
Ovat totaalisen oppimiskyvytöntä porukkaa. Ilkallekin on jo aikaisemmin kerrottu useasti ettei välttämättä joka naisen kohdalla ole sopivaa ottaa kännykkää toiseen käteen, avata sepalusta ja ottaa pikkupiliä toiseen.Ei tunnu menevän perille vaikka kaikin voimin yritetään asiaa opettaa. Ja henkisen tason osoitukseksi, parin viikon mökötyksen jälkeen Ilkka rukka sai itkuraivarin.