Ei edes

Olen kohta 2 -vuotiaan lapsen kummi, enkä ole saanut yhden yhtä valokuvaa kummilapsestani. En tarkoita kuvaamossa otettuja (vaikka tiedän lasta kuvaamossa kuvattaneen)vaan olen pyytänyt esim. sähköpostiin lähettämään kuvan lapsesta -tuloksetta. Lahjamme kyllä kelpaavat synttärinä ja jouluna ja niihin suhtaudutaan kuin itsestäänselvyyteen, kiittämättä. Kummisuhde on erittäin yksisuuntainen, tekisi mieli olla itse muistamatta lasta ennen kuin hän itse ymmärtää yhteydenpidon ja hänen kanssaan voi muodostaa suhteen ilman vanhempien "säätelyä". Lapselta ei nimittäin tavaraa puutu, sukulaiset lahjovat yllinkyllin. Oma roolini on erittäin epäselvä muuten kuin lahjalinkona olemisen osalta.
3829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lahjojen sijaan omaa aikaansa. Aina parempaa yhdessäolo kuin läjä materiaa joka on niin katoavaista. Sitten voit samalla räpsiä kuvia teidän yhteisestä ajanvietosta, rakkaampia sellaiset muistot on.

Äänestä

Viestisi voisi olla omalta näppäimistöltäni. Minäkin olen usein pyytänyt, että kummilapseni vanhemmat lähettäisivät silloin tällöin valokuvan lapsesta. Seuraisin mielelläni hänen kehitystä ja kasvuaan. Valitettavasti en voi viettää aikaa hänen kanssaan (ja räpsiä itse niitä kuvia kuten yllä ehdotettiin), koska asun ulkomailla. Kuulumisten kysely on muutoinkin vaikeaa, koska soittoihini ja sähköposteihini vastataan kovin harvoin ja lyhyesti.
Olen päättänyt, että hoidan kummintehtävääni muistamalla lasta iltarukouksessani siihen asti, kunnes hän on tarpeeksi vanha itse jutustelemaan kanssani.

Äänestä

No jopa kuulostaa samalta kuin oma kokemukseni kummina olemisesta! Ei kuvia, ristiäisistä olen useaan otteeseen pyytänyt kuvia mutta enpä ole lupauksista huolimatta niitä saanut. Enkä sen puoleen muitakaan kuvia, sukulaisille niitä kyllä on jaettu oikein kehystettyinä versioina. Edes jouluna en ole saanut mitään muistamista, itse muistan kyllä kummejani vieläkin kukkapuskalla ja joulukorteilla sekä kuvilla perheestäni. Ei luulisi olevan suuri vaiva lykätä korttia käteen, jos sitä ei ole varaa postittaa.
Minustakin tuntuu, että olen vain rahalinkona, ja kun en ole tähän suostunut, niin olen huono kummitäti. Olen kysynyt, mitä lapselle tarvittaisiin, esim. joululahjaksi, sillä en haluaisi ostaa mitään "turhaa", rahatilanne kun ei monilapsisessa perheessä välttämättä ole aina niin riittoisa. Lahjatoiveet ovat olleet hyvin kalliita , vaikka tiedän, etteivät vanhemmat itse ostaisi moisia merkkituotteita lapselleen. Synttärilahjasta kehdattiin valittaa, vaikka olin ostanut juuri sen, mitä halusivatkin. Usein on myös tarjottu tilinumeroa, johon lapselle voisi laittaa rahaa. En ole suostunut, sillä tiedän vanhempien surutta käyttävän näitä rahoja omiin ostoksiinsa.
Olen päättänyt sitten vaan olla tyynesti se huonompi kummi, lapsi kasvaessaan kyllä pitää minusta halutessaan, vaikken ostaisikaan markkinoiden kalleimpia lahjoja ym. Paras palkkio kummina olemisesta on sitten se kun huomaa, että lapsi kyllä hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valokuvaa kirjoitti:

Olen kohta 2 -vuotiaan lapsen kummi, enkä ole saanut yhden yhtä valokuvaa kummilapsestani. En tarkoita kuvaamossa otettuja (vaikka tiedän lasta kuvaamossa kuvattaneen)vaan olen pyytänyt esim. sähköpostiin lähettämään kuvan lapsesta -tuloksetta. Lahjamme kyllä kelpaavat synttärinä ja jouluna ja niihin suhtaudutaan kuin itsestäänselvyyteen, kiittämättä. Kummisuhde on erittäin yksisuuntainen, tekisi mieli olla itse muistamatta lasta ennen kuin hän itse ymmärtää yhteydenpidon ja hänen kanssaan voi muodostaa suhteen ilman vanhempien "säätelyä". Lapselta ei nimittäin tavaraa puutu, sukulaiset lahjovat yllinkyllin. Oma roolini on erittäin epäselvä muuten kuin lahjalinkona olemisen osalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu