Olemme kokouksessa pohtineet ratkaisua valtakunnan työttömyys ongelmaan ja päädymme ehdottamaan seuraavaa ratkaisua.
1) Lainapohjainen työttömyys turva. Tällä tarkoitetaan että työtön saisi työttömyyskorvauksensa lainana kuten opiskelija opintolainansa. Tämä olisi kannusteena työn hakuun, sillä lainan korko kasvaisi jatkuvasti mitä kauemmin työhönmenoa vitkasteltaisiin. Näin päästäisiin eroon pummilla elävistä työttömistä ja työllisyysprosentit kääntyisivät nousuun.
2) Edelleen tätä tuettaisiin ottamalla uudelleen käyttöön rangaistusmuotona työ rangaistus. Alunperin Raamatullisesti katsoenhan työ on jumalan rangaistus paratiisia vastaan rikkoneelle yhteiskunnalle. Tätä voidaan käyttää vertauskuvana uutta rangaistusmallia ajettaessa.
Sen sijaan että yhteiskuntapalvelussa huumerikoksista tuomittu pääsisi hakemaan kunnan ja valtion eli veronmaksajien laskuun puhtaita neuloja joutuisi hän kuokkimaan ojaa tien varressa, kaatamaan puita valtion omistamissa metsissä tai ruoppaamaan järvenpohjaa. Näin ei olisi ympärillä takaisin rikolliseen toimintaan houkuttavia puitteita eikä yksinkertaisesti mahdollisuutta jatkaa huumeiden käyttöä. Tällainen terveessä luonnon ympäristössä ilman kemiallisia tököttejä tapahtuva vieroitus on parasta mahdollista hoitoa huumeongelmaisille. Lisäksi työstä voitaisiin ns. rangaistus-osuuden mentyä umpeen tehdä esimerkiksi pieneksi määräajaksi palkallinen työ. Työkorvaus riippuisi työmäärästä. Näin ollen kaivamalla 2 h päivässä tienaisit esimerkiksi 2 E, sen sijaan 12 h päivässä kaivamalla tienaisit jo 12 E. Tämä olisi huomattavasti motivoivampaa ja tuntisi työskentelevänsä valtion hyväksi ja olevansa hyödyllinen sen sijaan että notkuisi sängyssä päivästä toiseen työttömyys apurahalla.
3) Ratkaistaisiin kolmas yhteiskunnallinen ongelma: päihtyneiden käsittely josta sisäministeri on antanut lausuntojaan. Perustettaisiin kunnanmiehen virka. Kunnanmies saisi koulutuksen kuntaliiton tms järjestämänä ja se sisältäisi kunnossapito, kiinteistön ja julkisten alueiden puhtaanapito sekä palontorjunta-koulutusta. Kunnanmiehet olisivat ensimmäisen vuoden ns. kokelaspalkalla joka olisi hieman työttömyys apurahaa suurempi ja parhaat heistä valittaisiin tämän jälkeen vakituiseen virkaan. Työ olisi vaihtelevaa: osa kunnanmiehistä olisi paloasemalla virka-aikana turvaten näin nopean lähtövalmiuden (95% maamme palokunnista on vapaaehtoisia ja VPK miehistö ei työaikana pääse lähtemään yhtä nopeasti kuin päätyönsä ulkopuolisena aikana), osa kiertäisi ympäri kuntaa tehden pienimuotoisia siivous ja kunnostustöitä kuten linnunpöntöt, pysäkkien korjaus, sorastus, liikenteenohjaus koulujen lähistöllä tms.
Kunnanmiehet tulisivat ikääntyville kuntalaisille tutuiksi ja turvallisiksi, luotettaviksi monialaosaaviksi apulaisiksi ja auttaisivat myös laitostumisen ja vanhus ongelman torjumisessa. Monet työttömät saisivat motivoivaa työtä, pelastusvalmius kunnissa kasvaisi, kunnossapito tulisi halvemmaksi kun ei tarvittaisi huoltoliikkeitä kunnan kiinteistöjä korjaamaan ja lisäksi joissain kunnissa voisi päihtyneiden valvonnan keskittää kunnanmiehille.
Lisäksi päihtyneiden valvontaa voisi tarjota mm. urheiluseuroille ja muille raittiuden ja hyvien tapojen yhdistyksille yritysten sijaan. Pahimmat ikijuopot sen sijaan tulisi sijoittaa kohdassa 2 mainittuihin pakkotöihin raitistumaan, esimerkiksi siirtää erityiseen työleiriin Ahvenanmaan saaristoon jossa ruoppaisivat salmia 3 kk - 6 kk ilman viinaa. Tulos: raitistumista, reipastumista, tervehtymistä ja työelämään toipumista!
Wihonen-organisaatio aloittaa Suomen jaloilleen nostamisen siitä, mihin Arkadianmäen huijarikunta kansansa unohtaa.
He voisivat muuten järjestää juoppojen kuljetusta ilmaisilla taksi kyydeillään kunnanmiesten laitoksiin.
Työttömyys pois nopeasti!
4
282
Vastaukset
- Lukija Y
Tässä ajattelussa on sellainen perusvirhe, että se ei ota huomioon sitä tosiasiaa, että jos työpaikkoja ei riitä kaikille, eivät kaikki voi saada työpaikkaa. Työhön voidaan ottaa vain niin paljon työntekijöitä, kuin on työpaikkoja. Nykyään työvoimaa on ainakin Suomessa paljon enemmän kuin on työpaikkoja. Ei se syyllistämällä ja rankaisemalla miksikään muutu. Tuollainen ajattelu on kovin alkeellista ja tosiseikat ohittavaa. Ei toimi noin!
- Vertti
SAK & knit repivät pelihousunsa, jos esittämiäsi tai sen tyyppisiä ajatuksia maassa edistettäisiin. Jostain kummasta syystä vasemmisto katsoo etuuksia ja sosiaalijärjestelmäämme "saavutetuksi eduksi", jota ei siis voida muuttaa. Tästä syystä työttömyyden hoito ei maassa edisty. Ollaan kurkkua myöten vanhoissa asenteissa (ja paskassa).
- juttuja
ei kannata maassa matkia, eihän?
http://www.stakes.fi/mielekas/lehti202/nettistakes/immonen.html
Tämä on sitä todellista paskaa.
- extreme
hyvin ideoitu, kansa työllistyisi, raitistuisi ja reipastuisi, eikä tarvittaisi kuntosaleja, joissa
hormoonien avulla kasvatetaan lihakseja, kuten Halme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769