Työttömyys pois Suomesta!

Wihonen

Olemme kokouksessa pohtineet ratkaisua valtakunnan työttömyys ongelmaan ja päädymme ehdottamaan seuraavaa ratkaisua.

1) Lainapohjainen työttömyys turva. Tällä tarkoitetaan että työtön saisi työttömyyskorvauksensa lainana kuten opiskelija opintolainansa. Tämä olisi kannusteena työn hakuun, sillä lainan korko kasvaisi jatkuvasti mitä kauemmin työhönmenoa vitkasteltaisiin. Näin päästäisiin eroon pummilla elävistä työttömistä ja työllisyysprosentit kääntyisivät nousuun.

2) Edelleen tätä tuettaisiin ottamalla uudelleen käyttöön rangaistusmuotona työ rangaistus. Alunperin Raamatullisesti katsoenhan työ on jumalan rangaistus paratiisia vastaan rikkoneelle yhteiskunnalle. Tätä voidaan käyttää vertauskuvana uutta rangaistusmallia ajettaessa.
Sen sijaan että yhteiskuntapalvelussa huumerikoksista tuomittu pääsisi hakemaan kunnan ja valtion eli veronmaksajien laskuun puhtaita neuloja joutuisi hän kuokkimaan ojaa tien varressa, kaatamaan puita valtion omistamissa metsissä tai ruoppaamaan järvenpohjaa. Näin ei olisi ympärillä takaisin rikolliseen toimintaan houkuttavia puitteita eikä yksinkertaisesti mahdollisuutta jatkaa huumeiden käyttöä. Tällainen terveessä luonnon ympäristössä ilman kemiallisia tököttejä tapahtuva vieroitus on parasta mahdollista hoitoa huumeongelmaisille. Lisäksi työstä voitaisiin ns. rangaistus-osuuden mentyä umpeen tehdä esimerkiksi pieneksi määräajaksi palkallinen työ. Työkorvaus riippuisi työmäärästä. Näin ollen kaivamalla 2 h päivässä tienaisit esimerkiksi 2 E, sen sijaan 12 h päivässä kaivamalla tienaisit jo 12 E. Tämä olisi huomattavasti motivoivampaa ja tuntisi työskentelevänsä valtion hyväksi ja olevansa hyödyllinen sen sijaan että notkuisi sängyssä päivästä toiseen työttömyys apurahalla.

3) Ratkaistaisiin kolmas yhteiskunnallinen ongelma: päihtyneiden käsittely josta sisäministeri on antanut lausuntojaan. Perustettaisiin kunnanmiehen virka. Kunnanmies saisi koulutuksen kuntaliiton tms järjestämänä ja se sisältäisi kunnossapito, kiinteistön ja julkisten alueiden puhtaanapito sekä palontorjunta-koulutusta. Kunnanmiehet olisivat ensimmäisen vuoden ns. kokelaspalkalla joka olisi hieman työttömyys apurahaa suurempi ja parhaat heistä valittaisiin tämän jälkeen vakituiseen virkaan. Työ olisi vaihtelevaa: osa kunnanmiehistä olisi paloasemalla virka-aikana turvaten näin nopean lähtövalmiuden (95% maamme palokunnista on vapaaehtoisia ja VPK miehistö ei työaikana pääse lähtemään yhtä nopeasti kuin päätyönsä ulkopuolisena aikana), osa kiertäisi ympäri kuntaa tehden pienimuotoisia siivous ja kunnostustöitä kuten linnunpöntöt, pysäkkien korjaus, sorastus, liikenteenohjaus koulujen lähistöllä tms.

Kunnanmiehet tulisivat ikääntyville kuntalaisille tutuiksi ja turvallisiksi, luotettaviksi monialaosaaviksi apulaisiksi ja auttaisivat myös laitostumisen ja vanhus ongelman torjumisessa. Monet työttömät saisivat motivoivaa työtä, pelastusvalmius kunnissa kasvaisi, kunnossapito tulisi halvemmaksi kun ei tarvittaisi huoltoliikkeitä kunnan kiinteistöjä korjaamaan ja lisäksi joissain kunnissa voisi päihtyneiden valvonnan keskittää kunnanmiehille.

Lisäksi päihtyneiden valvontaa voisi tarjota mm. urheiluseuroille ja muille raittiuden ja hyvien tapojen yhdistyksille yritysten sijaan. Pahimmat ikijuopot sen sijaan tulisi sijoittaa kohdassa 2 mainittuihin pakkotöihin raitistumaan, esimerkiksi siirtää erityiseen työleiriin Ahvenanmaan saaristoon jossa ruoppaisivat salmia 3 kk - 6 kk ilman viinaa. Tulos: raitistumista, reipastumista, tervehtymistä ja työelämään toipumista!

Wihonen-organisaatio aloittaa Suomen jaloilleen nostamisen siitä, mihin Arkadianmäen huijarikunta kansansa unohtaa.

He voisivat muuten järjestää juoppojen kuljetusta ilmaisilla taksi kyydeillään kunnanmiesten laitoksiin.

7

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikko

      Ehkä teidän kannattaa pitää toinenkin kokous.Valitkaa vaikka toinen seurakunta.Ajatuksen juoksu voisi olla realistisempaa.

    • TYKA

      Työttömyys
      =========

      Työttömyys pitää poistaa Suomesta. Nykyinen työttömyys on keinotekoista, hallituksen ja eduskunnan määrätietoisen toiminnan tulos taustavaikuttajien tahdon mukaisesti.

      Meillä on työttömyysturvalaki, joka estää puolta miljoonaa työtöntä tekemästä työtä vaikka sitä olisi tarjolla. Jos työtön tekee muuta kuin palkkatyötä, hän menettää välittömästi työttömyysturvansa loppuiäkseen. Turhan byrokratian kanssa tämä maksaa meille 30 000 000 000 euroa vuodessa eli keskimäärin 10 000 euroa jokaista työssä olevaa kohti.

      Wilhonen malli
      ============

      Muutamia kysymyksiä ja kommentteja.

      1. Kenen kannattaisi tehdä työtä lainapohjaisessa työttömyysturvassa? Eikö paljon helpompaa ole siinä tapauksessa ottaa lainaa koko elämän ajan eikö yrittääkään maksaa työttömyyslainoja takaisin. Eihän se edes onnistuisi kun moni ei elä nykyisinkään palkallaan. Jos työstä saatavalla palkalla juuri pystyy elämään, ei siitä riitä euroja lainojen maksuun. Työttömyyslainaa tarvitaan vähintään 10 000 euroa vuodessa, joten muutaman vuoden työttömyys jättäisi työttömän velkavankeuteen vaikka saisi hyvinkin palkatun työpaikan. Lainan ottaminen ei ole rikos jos se otetaan työttömyyden takia. Kaikki kansalaiset siis siirtyisivät työttömiksi ja ottaisivat lainaa. Sitten kenenkään ei tarvitsi tehdä töitä.

      1. Ette kerro mistä niitä työpaikkoja syntyisi. Oletteko huomanneet, että meillä on tällähetkellä puolen miljoonan työpaikan vaje. Yhtään tuottavaa työpaikkaa ei synny sillä että työttömyysturva muutettaisiin lainaperesteiseksi tai yksilöt siirtyisivät rikollisiksi. Mistä siis työpaikat?

      2. En ymmärrä miten kohtaan yksi liittyy työrangaistus. Jos työttömyyslainan ottaja on samalla rikollinen, silloin kaikki muuttavat kyllä ulkomaille. Se on paljon turvallisempaa kuin jäädä odottamaan työrangaistuksia työttömyydestä. Jos kyse taas on oikeiden rikollisten työstä, olen samaa mieltä. Rangaistuksen pitää olla yhtä kova kuin siviilissäkin eli 8 tuntia töitä päivässä.

      3. Tämä on kallis toimenpide. Kyseinen työ ei ole tuottavaa työtä, joten se voidaan laskea byrokratiaa lisääväksi. Eikä esittämänne päämärät toteudu. Ensinnäkään juoppoja ei saada raittiiksi jos yhteiskunnalla ei ole tarjota työmahdollisuuksia tuottavassa työssä. Keinotekoinen työ, jossa yksilö on eristettynä ulkopuolella, ei palauta ketään normaaliin elämään. Vain tieto työpaikasta ja elämismahdollisuudesta saataa antaa alkoholistille itsetuntoa niin että hän pääsee irti ongelmastaan.

      Kuten havaitsette, toimintamallinne ei ole toimiva. Ihminen ei tee mitä käsketään. Ihmisellä täytyy olla omaehtoinen päämäärä jotta hän toimii halutulla tavalla.

      TYKA malli
      ========

      TYKA on luonut tällaisen mallin. Se on TYKA toimintamalli. Se poistaa myös työttömyyden, mutta ei pakottamalla vaan sallimalla. TYKA muuttaa työttömyysturvalain koskemaan kaikkia työttömiä.

      Se mahdollistaa työn tekemisen kaikille joten siinä vaiheessa on sitten työtä mitä tehdä. Työttömiä ei siis pakoteta mihinkään, ei edes työttömäksi kuten nykyisin tehdään. Työttömille annetaan mahdollisuus tehdä töitä. Se lisää työtä ja työttömyys poistuu. Kun kaikki työkykyiset tekevät työtä, kokonaisveroaste putoaa nykyisestä 80 %:sta 40 % ja nettotulot tuplaantuvat. Kaikilla on hyvä olla.

      TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

    • cgi

      eiköhän tuo kapitalisoiminen jo riitä, tässä mitään lainapohjaista työttömyysturvaa tarvita, olen pitkään esittänyt, että työttömyysturvan pitää olla sama kuin kansalaispalkka

      on se merkillistä, että joillekin maksetaan palkkaa, kun he vetävät lonkkaa virastossa ja työttömiä haukutaan sängynpohjalla makaamisesta, tämä jos mikä on sitä kaksinaismoraalia

      kansalaispalkalla kansalaisen on saatava tehdä mitä haluaa, vaikkapa harjoittaa yritystoimintaa,
      pelata pörssissä, matkustaa ulkomailla ilman, että joku valtion kyylä huohottaa niskaan

      • TYKA

        Helppoa se on puhua kansalaispalkasta, mutta laitahan numerot pöytään. Kuka saa minkäkin verran ja mistä ne rahat tulevat? Jos otat osan nykyisistä veroista, kerro paljonko otat.

        Siis eläkeläiset, työttömät, rakennusmiehet, sairaanhoitajat, presedentit. Kuka saa mitäkin ja mistä?`

        Meitä on reilu viisi miljoonaa. Työkykyisiä meitä on kolmisen miljoonaa. Siitä kun revit kansalaispalkan jokaiselle.

        TYKA tuomitsee myös turhan byrokratian, mutta ei ole syytä turhaa työtä tekevää yksilöä, eihän hän voi sille mitään, että hänet on palkattu turhaan työhön. Keskimäärin jokainen työtätekevä tekee 20 % turhaa työtä byrokratian nimissä. Olemme siis kaikki syyllisiä. Tämän kustannus on 18 000 000 000 euroa vuodessa. Sinäkin, kirjoittaja, teet noin 20 % turhaa työtä byrokratian vuoksi.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/


      • cgi
        TYKA kirjoitti:

        Helppoa se on puhua kansalaispalkasta, mutta laitahan numerot pöytään. Kuka saa minkäkin verran ja mistä ne rahat tulevat? Jos otat osan nykyisistä veroista, kerro paljonko otat.

        Siis eläkeläiset, työttömät, rakennusmiehet, sairaanhoitajat, presedentit. Kuka saa mitäkin ja mistä?`

        Meitä on reilu viisi miljoonaa. Työkykyisiä meitä on kolmisen miljoonaa. Siitä kun revit kansalaispalkan jokaiselle.

        TYKA tuomitsee myös turhan byrokratian, mutta ei ole syytä turhaa työtä tekevää yksilöä, eihän hän voi sille mitään, että hänet on palkattu turhaan työhön. Keskimäärin jokainen työtätekevä tekee 20 % turhaa työtä byrokratian nimissä. Olemme siis kaikki syyllisiä. Tämän kustannus on 18 000 000 000 euroa vuodessa. Sinäkin, kirjoittaja, teet noin 20 % turhaa työtä byrokratian vuoksi.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

        kansalaispalkkahan on jo nykyisellään, ei vain sillä nimellä, tarkoitan tällä kaikkea työttömyysturvaa,eläkkeitä, toimeentulotukea, eihän tässä tarvitse muuta kuin muuttaa nimike kansalaispalkaksi ja määritellään, että kansalaispalkkaan ovat oikeutetut kaikki ilman työvoimaviranomaisten ja muiden sosiaalitanttojen kyttäämistä, lopetetaan työvoimahallinto ja muut tarpeettomat virastot ja se on siinä..


    • Lukija Y

      Tämä Wihosen malli johtaisi yhteiskunnan kaaokseen. Kaikki menisi sekaisin. Onneksi tämä henkilö ei ole kovin merkittävässä asemassa, joten suunnitelmaa ei toteuteta. Ajatus on karannut realismista johonkin muualle!

    • ::::::::::

      :::::::::::

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      656
      8023
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2306
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2228
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1803
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1302
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1186
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      855
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      841
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      769
    Aihe