Olin tällä palstalla aikaisemmin kun läpi kävin tuulimunan. Se tuli luonnollisesti ulos. Toivuin ruumiillisesti nopeasti ja eikä henkisesti pahasti ottanut. Olin ollut onnekas ettei meidän tarvinnut kauaa tuota raskautta yrittää. Kaverini oli yrittänyt tulla raskaaksi kauan ja häntä harmitti ku mä tulin raskaaksi ja hän ei. Annoin hänelle tippejä ja hänkin sit tuli raskaaksi. Hän oli 4vkoa raskaana kun mulle tuli se km. En viitiinyt kertoa koko kauheutta, koska ei ole herkkua kuunneltavaa. Sanoin vaan et "älä huoli ei se sulle varmastikaan tapahdu" jne. Olin iloinen hänen ilolle ja muiden vauvoille. Miehen kanssa päätettiin et yritetään kun voidaan. Mun menkat tuli 5 viikon jälkeen ja sit kovat yritykset... Nyt on ollut raskaana oleva olo. Menkat pitäis tulla pian. Jotenkin iloa laimentaa kun kaverini soitti et hänen homma on mennyt piloille, 12vkoa eikä sydän syki. Muutenkin en iloitse, ku onhan se mullakin taas mahdollisuus taas saada km. Eli olen aika hiljaa hommasta ja en viiti ees raskaustestiä tehdä. Jotenkin on vaan uskomatonta miten monella menee piloille hommat ja varsinkin jos yrittää tosissaan. Tuli vaan mieleen virsi (vaikka en ole kovin uskonnollinen) "...onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee.." Toivottavasti.
Tämmöistä tarinaa
Yrittävä
61039
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tsemppiä vaan ja yritystä edelleen. Paljon noita keskenmenoja ja tuulimunaraskauksia on, mutta herkkiä aiheita, ei niistä halua puhua edes lähimpiensä kanssa, haluaa vaan yrittää unohtaa. Mutta yrittää pitää, lopussa kiitos seisoo.
Torjurmalla kaiken ei auta itseään eikä ystäviään yhtään. Itse olen kokenut sekä keskenmenon että kuolleen vauvan synnyttämisen. Monet "ystäväni" ovat vain visusti hiljaa kokemuksistani, luulevat ehkä että kun he eivät asiasta puhu, niin minäkin ne muka unohdan.
Tärkeintä nyt että kuuntelet ystävääsi. Se miten asian ottaa puheeksi on vaikeaa, mutta ei tarvi kun heittää tekstari tai maili että miten jakselet, olet ajatuksissani. Siitä on toisen sitten hyvä alkaa puhumaan ja menetystään käsittelemään.
On se kumma miten se vauvan saaminen on niin pirun vaikeaa monelle - tiedän kokemuksesta. Päivä vaan ja hetki kerrallansa... Voimia! Ja plussaonnea!
-Kahden enkelin äiti-
että tuli raskaaksi?
Niin lähettelin viestiä jälkeen päinkin että minulle voi soittaa jne. Kaikki me koetaan eri tavalla. Itse puhuin asiasta, ettei tullu ihmisille väärää kuvaa. Toiset nuolee haavansa hiljaa. Ja ainakin näillä sivuilla on helppo itsensä ilmaista, koska täältä löytyy kohtalon tovereita. Ihmiset jotka eivät ole kokeneet asiaa eivät tiedä miten asiaan suhtautua.
Kyllä se taitaa olla niin että kun on asiasta puhunut löytyy enemmän ihmisiä. Tietysti on rajansa miten paljon tätäkin kannattaa jauhaa... Niistä tipeistä. Näiltä sivuilta opin ainakin greippimehusta. Mulle ainakin toimii. Siis kohdun pitäisi olla otollisempi kun sitä juo. Oli sivuvaikutuksena että halutti koko ajan :). Ja toinen keino oli ovulaatiotesti. Ehdoton, kun eletään kiireistä elämää... Muita ei ole, mutta jos jollain on niin otetaan vastaan!!! Toivottavasti pian kaikki päästään odottavien palstoille!
Mä myös olen kohta kaks viikkoa sitten kokenut myöhäisen keskenmenon, tuolla siitä kirjoittelinkin. Meni siis kesken (mun mielest ei keskenmeno mutta lääketiede sanoo niin) ja synnytin kuolleen tyttären rv 19 5.
EI tapahtumia voi ymmärtää eikä niitä voi varmaan koskaan kokonaan hyväksyä, niiden kanssa on vaan opittava elämään.
Mekin toivottiin tätä lasta, toista jo, NIIIIIIIN hartaasti, iloittiin kun tein pos. testin, kolme muuta läheistä naista myös raskaana, yks synnytti toissapäivänä. Toisilla raskaudet etenee loistavasti. Ja minä/ me oltiin sitte ne keille laitettiin tämä koettelemus.
En tiedä vielä saadaanko edes lääkäriltä lupaa ikinä uudestaan kolmatta lasta yrittää, Luoja yksin tietää kuinka toivon lapsia paljon, sisaruksia ainokaiselleni. Pelko tulee meillä kaikilla olemaan varmasti ikuinen seuralainen mutta senkin kanssa on vaan opittava elämään. Ite aattelen että elämä on vähän tällanen matka että kaikesta on opittava jotain. Joskus.
Ymmärrän ettet vielä uskalla iloita. Yritä kuitenkin. Jos et onnistu niin älä tunne huonoa omaatuntoa. Anna ajan kulua, ole armollinen itselles ja jos haluat niin puhu peloistas ja muista.
Kyllä mä ainakin koen että puhuminen näistä meidän kokemuksista auttaa eteenpäin jotenkin vaikkakin tapahdumien kertaaminen repiikin joka kerran sydämeen uuden haavan.
Itse toivon jopa et mun läheiset yrittäs enemmän kysellä mun vointia ja puhua asiasta, ei asiasta vaikeneminen muuta tapahtunutta eikä se koskaan katoa minnekään.
Vastasinkohan edes mihinkään.
Toivottavasti teillä on paljon nyt onnen enkeleitä alusta loppuun matkassa.
Kiitos vastauksesta. Täällä on samat fiilikset. Menkat siis tuli. Raskaat, kipeät ja RUNSAAT. Kamalat. Eli onhan se voinut olla et olin tai en raskaana. Ei voi tietää. Aion ottaa seuraavalle kierrolle sen ovulaatiotestin taas käyttöön. Ja jos ei oonnistu, menen tutkimuksiin jeesustelemaan.
Ei mulla muuten ole hätä, mutta ainokainen haluaa kovasti isosiskoksi. Hankalaa selittää 4 vuotiaalle että asiassa kestää. Asiasta keskustellaan joka päivä.
Sit juttelin kaverini kanssa muista asiosta ja kysyin myös km. Hänen vastaus oli ettei halua aiheesta puhua. Lopulta hän puhui niukasti. Eli ei oo helppoa. No, joku toinen kerta ehkä, sitten kun on valmis & halukas. Ja jos ei koskaan, niin on sitäkin arvostettava.