Voi vittu, että vihaan tuota lausetta ja ihmisiä, jotka tuota masentuneelle jauhavat.
Onko joku vakavasti masentunut joskus kyennyt ottamaan itseään niskasta kiinni? Kertokaa mullekin! Tai ois siitä varmasti ollut uutisissa.
Onko joku vakavasti masentunut joskus kyennyt ottamaan itseään niskasta kiinni? Kertokaa mullekin! Tai ois siitä varmasti ollut uutisissa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mitä masentuneelle voi sanoa. Ne, jotka tuota hokevat eivät tiedä mistä masennuksessa kysymys.
En kertonut masennuksesta juuri kenellekkään, mutta kun se sitten erinnäisistä syistä muille paljastui,kuuli todella ihmeellisiä juttuja. Ja mitäs muuta se nyt niistä kertoi kuin sen, että ei tienneet mistä puhuu. Kaikki se "tee ryhtiliike, teeppä ne asiat nyt pois, sen kun teet ne hommat loppuun ja tuo koita nyt otta itseäsi niskasta kiinni....
Sitten toinen juttu, vaikka en kellekkään mitään kertonut, niin kuitenkin miten se ottikaan koville kuunnella sivusta kun jotkut puhui jostain ihmisestä, että kuin se nyt muka masentunut, oonhan minäkin,mut en minä sen takia mitään saikkua ota,.... Olisi tehnyt mieli silloin sanoa, ettei ne vois vähempää tietää mistä on kyse... ja kuin ne kehtas,...
tietty se on helppoa sanoa toisista kaikkea,mutta kyllä se vaan niin on että sietokykynsä kullakin. Ja ihmiset, kun ette todennäköisesti tiedä toisen elämästä ja sen kokemuksista mitään, ja tarkoitan todella, ette mitään, niin teidän olisi parempi olla kokematta ylemmyyttä siitä, että masennus ei kolahda kohdalle.
Legendaarisia lauseita masentuneen matkanvarrelta:
" Koitas ryhdistäytyä"
" Ota nyt itseäsi niskasta kii"
" Kyllä se siitä"
" Aatteleppa niitä nälkäänäkeviä,.."
" Koitas nyt suhteuttaa"
" Mä kyllä kestin ilman apuakin"
" No miten niin et jaksa"
" Älä ota niin vakavasti"
" Ei tuota kannata murehtia"
" Koita nyt suhtauta edes johonkin vakavast" no eh heh, kun suhtautuu KAIKKEEN turhan vakavasti
"Meillä kaikilla on joskus vaikeaa" (ja tähän perään sitten se "koitappa nyt ryhdistäytyä" ym).
Argh!
Kun joku alkaa käyttämään noita kommentteja, on se sen merkki, että kannattaa vaihtaa kokonaan puheenaihetta. Neuvojaan jakavalla ei ole harmainta aavistustakaan masennuksesta ja koko keskustelusta tulee vain entistä kamalampi olo.
Kaikkein pahin ryhmä viisauksia lateleva porukka ovat ne, jotka kuvittelevat joskus olleensa muka masentuneita. Sitten ne kertovat, kuinka he parantuivat masennuksesta ottamalla itseään niskasta kiinni, ja kuinka he lähtivät lenkkeilemään, ja kuinka he vain alkoivat katsoa asioita positiivisesta näkökulmasta jne. Sitten he sanovat, että kyllä sinun kannattaa tehdä samoin, koska minä olen kokenut masennuksen ja tiedän omakohtaisesti mistä puhun!!!!
Jatkoa lausahdusten listaan:
- Ajattele asiaa positiivisesti, älä katso negatiivisesti
- Kaikilla muillakin on rankkaa, monella muulla vielä rankempaa kuin sulla
- Kuuntele vaikka linnunlaulua
- Ajattele mitä aiheutat perheellesi
- Sun pitää nukkua enemmän (entäs kun uni ei tule, heh)
- Kyllä sota-aikaan oli paljon rankempaa eikä silloin ollut kellään varaa masentua, sitä vaan piti jaksaa ja jaksettiikin
- Ethän sä saa enää ikinä töitä ton jälkeen (=leima)
Siis edellinen "samaa mieltä" on eri ihminen kuin edellisen edellinen "samaa pieltä" (en huomannut että kirjoitus, johon vastasin oli valinnut saman nimimerkin)
Ehkäpä olen siis niin samaa mieltä nimimerkin "samaa mieltä" kanssa että valitsen saman nimimerkinkin ;)
Anteeksi kömmähdys!
Että tää on mun oma valinta! Ne ajattelee että eihän sen tartteis kun mennä töihin. Mutta kun joka toinen päivä haluaa tappaa itsensä, ei ole normaalia. Mutta kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa!! Tuomitkoon mut perimmäiseen helvettiin tästä. "Kyllä se siitä" "Tuo on ihan normaalia, kaikilla on huonoja päiviä" "Pitäisköhän sun mennä töihin" "Otat vaan ittees niskasta kiinni"
ovat pullollaan entisiä masentuneita, joita kukaan ei ymmärtänyt.
Yks on kanssa että, "lähde ulos lenkille ja nauti auringonpaisteesta niin varmasti olo paranee". Just joo, mitäs jos se auringonpaiste ja ulkona oleminen masentaa enemmän kuin mikään muu??
Mä voin tällä hetkellä hyvin mutta tasan vuosi sitten oli niin toisin. Ja kävi kyllä hyvin selväksi että ihmisillä ei ole tästä sairaudesta mitään käsitystä, ei sitten yhtään mitään. Esim omalta äidiltäni kuultua:
"sun pitäisi mennä jonnekin missä ihmisillä on _oikeita ongelmia_"
"Sullahan on aina niin kivaa" (kun yritin parhaani mukaan tehdä kaikkea kuin viimeistä päivää, matkustaa jne)
Ja useampi kaveri jotenkin oudosti päätteli että mun ongelma oli se, etten seurustellut. Joopa joo, mikäs muu nuorta naista voisikaan vaivata;) Sain siis kuulla olevani hankala ja nirso ja vaikka mitä vaikka mua ei olisi siinä mielentilassa miehet voineet vähempää kiinnostaa....
Ja koska mun elämän puitteet (paitsi että olin saiaras!) oli kunnossa: hyvä työ, koulutus, ulkonäkö, kaverit jne, kaikki ihan mallillaan niin ymmärrystä ei juuri löytynyt. Kun niin monella "menee oikeesti huonosti". Ihan kuin itse olisin vaan päättänyt olla hankala.
Ja rakas hyvää tarkoittava kämppikseni kanssa epäili vahvasti että sairaus lähtisi lenkkeilemällä...
Ehkä normaali kokee masentuneen heikkona ihmisenä
joka ei selviä edes pienistä vastoinkäymisistä.
Tai ei ymmärrä sitä että miksei masentunut tee itsensä hyväksi mitään.
Eikä tajua sitä miksei masentunut osaa arvostaa niitä asioita mitä sillä on.
Pitäisi kai vaan sanoa että "se kuuluu taudinkuvaan" tai jotain vastaavaa..
En voi väittää etteikö niissä "sanonnoissa" silti olisi kuitenkin
jotain perääkin,vaikka ne onkin mahdottomia toteuttaa.
Helppoa on sanoa..vaikeeta tehdä.
Masentunut tarvitsee äärettömästi työtä ja tahdonvoimaa
saavuttaakseen niitä asioita mitkä tulee normaaleille "noin vaan".
Jos ne tietäisivät yhtään mitä se on..niin kunnioittaisivat
varmasti masennuksen kanssa selviytyviä ihan erillailla.
Mutta muistakaa että periksi_ei_saa_antaa
senttiäkään.
Masennus ottaa aina kaiken sen
minkä kiinni saa eikä hevillä päästä irti.
lainaus:
"Masentunut tarvitsee äärettömästi työtä ja tahdonvoimaa
saavuttaakseen niitä asioita mitkä tulee normaaleille "noin vaan".
Ja kun on ihan pohjalla, ei ole yhtään kykyä edes tuohon työhön ja tahdonvoimaan, ei sitten yhtään.
Mutta toipumisvaiheessa, tai niillä, joilla masennus ei ole koskaan vienytkään ihan pohjalle, saattaa alkaa löytyä pinnistelemällä hiljalleen kykyä taas yrittää löytää elämänsyrjä.
Minulle oli pahimpina aikoina työn ja tuskan takana yrittää pysyä elossa. Elämä koostui siitä, että yritin selvitä hengissä huomiseen. Selvisin, koska tässä olen.
Ehkä paras lause olisi minulle ollut, että välitän sinusta, haluan nähdä sinut huomennakin, pysy hengissä!
en minä ainakaan noin vain saa itseäni niskasta otettua..
Jos alkaa mennä paremmin, se johtuu yleensä elämäntilanteen muutoksesta tai mielialan muutoksesta..
Harvemmin ihminen itse saa taisteltua "ottamalla itseään niskasta kiinni" pois masennuksesta..
Just joo !
Mitä teet tällä palstalla? Mene armeijaan johtotehtäviin. Johdat niin hyvin elämääsi,
että joku vielä uskoo sinua ja jättää sairautensa hoitamatta/tutkimatta ! Masennuksen syyt on monesti hoidettavissa, ennenkuin oireet ilman auttajia johtaa esimerkiksi tarkoituksettomiin tekoihin. Välittäminen ja huolenpito on ainut oikea tie parantumiseen. Tv. Sairaanhoitaja, joka on nähnyt tällaista !!!!
Mitä te haluaisitte sitten kuulla?
Mikä tuntuisi hyvältä, mistä ilahtuisitte?
Kertokaa, niin on helpompaa yrittää auttaa. Miten te itse tsemppaatte muita?
Haluais vaan tietää.
Musta kaikenlaisen painostamisen ja keinotekoisten piristysyritysten sijaan ihan vaan kuunteleminen ja ymmärtäminen olis hyvä. Ja jos henkilö ei vielä ole hoidossa niin olisi hyvä kannustaa hakeutumaan sellaiseen. Siitä kun on ihan oikeasti apua.
Noista kummallisista kommenteista tulee vaan sellainen olo että on ihan yksin ja ainutkaan ihminen tässä maailmassa ei ymmärrä.
Ja on se yleisesti ottaen aika hassua kun joku asiaan perehtymätön tarjoaa jotain simppeliä patenttiratkaisua.
Mitäkö olisin toivonut sanottavan?
Minulle oli pahimpina aikoina työn ja tuskan takana yrittää pysyä elossa. Elämä koostui siitä, että yritin selvitä hengissä huomiseen. Selvisin, koska olen tässä edelleen.
Ehkä paras lause olisi minulle ollut,
että välitän sinusta, haluan nähdä sinut huomennakin, pysy hengissä!
Tietenkin myös se on todella tärkeää, että joku jaksaa kuunnella ja vielä lisäksi jaksaa olla sen jälkeenkin yhteydessä masentuneeseen, ettei vetäydy pois ihmissuhteesta toisen kamaluuksia kuunneltuaan.
Onhan se tietenkin raskasta kuunnella masentunutta ja hänen umpimustaa mielialaansa. Eikä ketään tietenkään voi siihen vaatia tai edes pyytääkään. Siinä toisen vetäytymisessä on vain se julma totuus, että silloin masentunut tajuaa perinpohjin, kuinka hän on vain taakka, rasite ja harmi muille ihmisille. Toiset voivat jopa ahdistua hänen puheistaan, ja jos liian pitkään kuuntelee, niin voi vaikka itse sairastuakin. Eikä kenenkään voi olettaa uhraavan itseään toisen eteen.
Loppujen lopuksi jokainen on tässä maailmassa niin äärettömän yksin. Ystäviä ja rinnalla kulkijoita riittää, kun menee kohtalaisen hyvin tai korkeintaan vähän huonosti, mutta kun mennään ihan pohjalle ja ollaan siellä riittävän pitkän aikaa, silloin huomaa, kuinka on täysin yksin. Kukaan ei jaksa kulkea siellä pohjan pimeydessä toisen rinnalla, koska hukkuu muuten itsekin siihen pimeyteen. Vain julkinen terveydenhuolto kantaa huolta sinusta, sen verran kuin nyt sattuu kantamaan.
Tuosta tuli mieleen että sellainen käytännöllinen ote asiaan on ihan hyvä: voivottelun sijaan ihan konkreettisesti voi auttaa läheistä hoidon järjestämisessä. Masentuneelle asioiden selvittely voi olla liian haastavaa.
Mulla paranemiseen keskeisimmin vaikuttanut tekijä oli hyvä hoito. Pääsin alkuun työterveyshoidon puitteissa. Sen jälkeen maksoin itseni kipeäksi yksityisellä mutta se kannatti joka tapauksessa. Mulla oli psykiatri, jota tapasin kuukausittain ja mun tilaan ja sen taustoihin perehdyttiin huolella. Ja lääkitystä fiksattiin niin kauan että se toimi parhaalla tavalla. Ylämäki alkoi heti hoitoon päästyäni, tuli heti sellainen vaikutelma että kyllä asialle jotain on tehtävissä.
Juu, tuo on hyvä homma, jos jotenkin voi konkreettisesti auttaa masentunutta hakeutumaan hoitoon. Masentunut (vaikka tajuaisikin itse olevansa masentunut) ei yleensä saa aikaiseksi edes sitä, että varaisi itselleen lääkäriajan. Jos joku auttaa hoidon käynnistyksessä, niin se voi olla juuri se suurin askel parantumiseen. Kannattaa mennä suoraan psykiatrille, jos mahdollista.
Hoito se minutkin on pohjalta nostanut.