Presidenttipeliä

On varmasti aivan liian aikaista ruveta vakavissaan spekuloimaan kuka tulee olemaan seuraava presidenttimme ja millaisten kuvioiden jälkeen hänestä sellainen tulee. Mutta kun en ole kovin vakavissani, ja korkea ikäni huomioon ottaen on epävarmaa olenko enää sitä peliä pelaamassa silloin, kun sen varsinainen aika on, niin sallittakoon minulle tämä.

Jokin aika sitten tein avauksen, jossa kerroin eräältä taholta – ei poliittiselta, mutta yleensä asioista perillä olevalta – kuulleeni, että Ilkka Kantolasta oltaisiin jo tekemässä seuraavaa presidenttiä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034316352

En nyt vielä löisi vetoa Kantolan puolesta, mutta mahdottomana en suinkaan pitäisi hänen nousuaan presidentiksi. Kyllä hänellä siihen edellytyksiä on, sillä kansalaiset näkevät jo nyt presidentin aseman ja presidettiin kohdistuvat vaatimukset ihan toisin kuin menneinä aikoina.

Suomen Kuvalehdessä on asiasta pitkä ja perusteellinen selvitys, joka perustuu laajaan kansalaiskyselyyn. Tässä ei ole mahdollista sitä yksityiskohtaisesti referoida – ja sitä paitsi se olisi sitä täällä halveksittua kopiointia – mutta eräitä huomioita ja johtopäätöksiä sen perusteella:

Ehdokkaan puolue ei merkitse enää juuri mitään presidentiksi pääsylle. Vain 11 % kansalaisista edellyttää, että presidentiksi valittava on porvari, ja vain 7 % että hän on vasemmistolainen. Vähissä siis ovat jo sellaiset änkyrät kuin Oiva Härkönen, jolle Tarja Halosen politiikka oli mieluista ja Niinistön politiikka kauhistus, mutta äänesti kuitenkin Niinistöä siksi, että tämä on porvari!!

Sukupuolikaan ei enää paljon paina. Elisabeth Rehn sai aikoinaan kannatusta vasemmistolaisiltakin naisilta siksi, että oli nainen, ja Ahtisaaren taakse asettuneet porvarimiehet ratkaisivat hänen valinnan. Tarja Halonen sitten pääsi presidentiksi paljolti myös porvarinaisten ansiosta. Mutta nyt näkyy vain 11 % edellyttävän, että valittavan on oltava nainen ja 13 % edellyttää miestä.

Yksimielisimpiä ollaan hyvän kielitaidon arvosta, sitä edellyttää 85 % kansalaisista. Eipä pääsisi enää Kyösti Kallio presidentiksi, eikä siis pääse Matti Vanhanenkaan, jonka kielitaito(kaan) ei kuulu hänen vahvuuksiinsa. Toiseksi arvokkaimpana pidetään työkokemusta kansainvälisistä tehtävistä; sitä edellyttää 76 %. Ehdokkaan kansainvälistä orientoitumista pitää tärkeänä 60 %. Mistäpä löydettäisiin uusi Ahtisaari?

Myös työkokemusta talouselämästä ja/tai valtionhallinnosta arvostetaan (58-55 %) enemmän kuin kokemusta politiikasta. Ministerikokemusta kyllä toivoisi valittavalta 53 %. Akateemista loppututkintoa pitäisi tärkeänä 49 %. Hyviä suhteita Venäjän johtoon kaipaisi 45 % ja Yhdysvaltain johtoon 37 %. Uudelle Koivistollekin olisi siis tilausta!

Eivät nuo kansalaisten asettamat kriteerit kyllä kovin vahvasti Ilkka Kantolan eduksi ole, mutta selvemmin toki kuin kovan linjan poliitikkojen. Oivan ehdokas Seppo Kääriäinen ei saisi montakaan prosenttia kansalaisten äänistä. Ehkä Sauli Niinistökin on liiaksi poliitikko päästäkseen presidentiksi eli arvojohtajaksi. Eihän tosin ole varmaa, onko Sauli edes ehdokkaana, sillä neljässä vuodessa ehtii tapahtua paljon.

Olisikohan tuleva presidenttimme ehkä Olli Rehn? Tai Jorma Ollila? Tai sittenkin Ilkka Kantola? Tai joku sellainen musta hevonen diplomatian tai vaikkapa tiedemaailman puolelta, jota emme vielä tule ollenkaan ajatelleeksi presidenttinä, vaikka kenties jo hänet tuntisimme ja häntä arvostaisimmekin.

Muuten, tuo eilinen avaukseni ”Mistä Matti Vanhanen jää historiaan” on ollut kai mielenkiintoinen, kun on kerännyt jo toistatuhatta selaajaa ja yli 50 puheenvuoroakin, mutta kyllä siitä vieläkin voisi keskustella. Kun se on jo jäänyt kauas, niin tässä oikotie sinne:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034357635

Lisään vain, että Matti Vanhanen ei jää historiaan ainakaan presidenttinämme, se on Matti.
22479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Näissä presidentivaaleissa on muistini mukaan ollut melkein joka kerta Kekkosen jälkeen hyvin nopeita ja yllättäviä suosioiden nousuja ja laskuja: Kuuskoski-Vikatmaa, Elisabeth Rehn ja Ahtisaari esimerkiksi. Juuri tällä hetkellä varmasti Niinistö olisi lyömätön, mutta kun aikaa vaaleihin on niin paljon, niin spekulointi on turhaa, mielenkiintoista kyllä.

Olli Rehn voisi olla yksi nimi, mutta pitäisikö hieman hioa esiintymistä? Tieto ja taito varmasti riittäisivät jo nyt.

Äänestä

Kantola ei ole aivan priimalaatua. Ei hänestä ole presidentiksi.

Äänestä

Hän on sinun viimeisesi.

Äänestä

Mietitäänpä erilaisia asetelmia.

Jos kaikki puolueet, ainakin suurimmat, lähtevät omilla ehdokkailla presidenttitaistoon niin vahvoja nimiä ovat Niinistö, Rehn, Aho, Jäätteenmäki, Lehtomäki ja nykyisessä tehtävässään onnistuessaan myös Stubb. Vanhanenhan jo ilmoitti jättävänsä leikin tältä osin. Demareilla ei ole eikä tule vahvaa ehdokasta, Liikanen jos onnistuu karistamaan ihmisten mielistä vanhat syntinsä (suuri syyllinen lamaan) niin saattaa saada uskollisimmat demariäänet. Uusi puheenjohtaja voi nousta ehdokkaiden keskikastiin jos ei ole Tuomioja, Koskinen tai Filatov.

Mies/nainen asetelmassa Jäätteenmäki tai Lehtomäki saattaisivat yllättää, Hautalaan en usko. Kokoomukselta puuttuu vahvat naiset. Vasemmistolla on Suvi-Anne, mutta demarien tuki on haaste. Miesehdokkaina kysymykseen tulevat Rehn, Aho tai Niinistö. Demarien uutena puheenjohtajana Urpilainen tai Kumpula-Natri saattaisi haastaa kepunaiset.

Vasemmiston mahdollisuus on voimien yhdistämisessä. Silloin sen ehdokas olisi varma kakkoskierrokselle. Suvi-Anne Siimes on ainoa joka voi nousta yhteiseksi ehdokkaaksi, ja saada myös vihreiden tuen. Tuomiojakin kukaties mutta ikä tulee rasitteeksi.

Porvarillisella puolella on niin paljon vahvoia nimiä ettei yhteisehdokasta löydy. Toisella kierroksella yhteistyö on nyt vieläkin helpompaa ja suunnitelmallisempaa kuin viime vaaleissa, joten tilanteessa jossa vasemmisto saisi yllättäen ehdokkaan kakkoskierrokselle, porvaripuoli jyrää kuitenkin voittoon.

Kaikenkaikkiaan näyttää ilmiselvältä ettei demaripresidenttiys enää tule kysymykseen. Joka taas merkitsee ison tulpan poistumista Suomen Nato suhteista ja muutoinkin tunkkaisesta ulkopolitiikan johdosta, sillä Vanhanen-Halonen pari muodostaa nyt sellaisen umpion suhteisiimme oikeastaan kaikkiin suuntiin ettei moista ole nähty historiassamme koskaan.

Äänestä

  • KapiKorhonen kirjoitti:

    ...kun et pysty ajattelemaan asiaa muuten kuin puolueiden kautta. Niillähän ei enää ole merkitystä tuossa asiassa, kertoo laaja kansalaismielipide. Ehdokkaita voivat asettaa ihan muut tahot kuin puolueet, ja nekin voivat liittyä yhteisen ehdokkaan taakse jopa yli oikeisto-vasemmisto-rajan.

    Tuossa pohdin asiaa hieman lisää:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034386477

    Halonen on luonut presedentistä kuvan vanhoillisena vastaanhangoittelijana, ja sitä kautta vieraannuttanut ihmisiä entisestään politiikasta. Kaikkien aikojen huonoin presidenttimme vaikka on suoralla kansanvaalilla valittu.

    Ei ne puolueet silti luovu presidenttipelistään. Vaalit kun on puolueille oiva mainostilaisuus ja presidentin vaali ainoita vaaleja jotka kansaa edelleen kiinnostaa.

    Demareille kaikki tulevat vaalit, myös presidentin, ovat kuolontaiston jatkumoa
    jos hyvää ehdokasta ei löydy. Heidän onkin luultavimmin turvauduttava politiikan ulkopuolelta haalittaviin voimiin, Raimo Sailas tai Lauri Ihalainen saattaisivat pelastaa puolueen sillä puolueen saldo muutoin on surkeaakin surkeampi.

    Kepun kentälle ei kelpaa kuin vahvan poliittisen taustan omaava henkilö vaikka puolue julkkiksia on aina kosiskellut. Ja onhan Aho ylivertainen ehdokas Niinistökin mukaanlukien.

    Kokoomuksesta löytyy vahvoja elinkeinoelämän edustajia, mutta tuskin he mukaan lähtevät joten Niinistö säilyttänee asemansa, onhan hän ollut kuitenkin päivänpolitikan ulkokehällä. Stubb saattaa nousta liitoon joka johtaa Mäntyniemeen saakka, mutta vasta Niinistön jälkeen.

    Vihreistä Pekka Haavisto olisi paras, mutta Hautala pysynee kestoehdokkaana. Ode kun on liian fiksu hommaan.

    Äänestä

Paljon tärkeämpi kuin kysymys seuraavan presidentin henkilöstä, on presidentin valtaoikeuksista. Jos pyrimme vahvistamaan edustuksellista parlamentarismia, voimme riisua presidentin valtaoikeuksistaan ja tehdä hänestä edustuspresidentin.

Edustuspresidentin henkilöä koskevat valintavaatimukset ovatkin sitten täysin toisenlaiset kuin valtaoikeuspresidentin. Edustuspresidentiltä vaaditaan vahvaa pr-kokemusta, matkailualalla toiminen on selkeä meriitti. Presidentin tulee olla ulkoisesti edustava ja sanavalmis. Hymyn on oltava herkässä.

Folke Westillä on erittäin monipuolinen kokemus matkailusaralta, mutta hänessä ei ole silti sitä särmää, mitä edustuspresidentiltä vaadittaisiin. Jope Ruonansuun kielitaito ja ennen kaikkea kielikorva on erinomainen. Häneltä onnistuu mm. jeltsinäläinen venäjä ja ahtisaarelainen diplomaattikapula kotimaisista murteista puhumattakaan. Jope on ehkä ulkoisesti vähän turhankin edustava. Keke Rosberg olisi yksi varteenotettva mahdollisuus. Hän suorastaan elää maailmasta ja presidentiksi valinta saattaisi pakottaa poikansakin hankkimaan Suomen passin ja opettelemaan täydellisen suomenkielen, sillä olisihan se sääli, jos me tässä hukattaisiin yksi mahdollisuus maailmanmestaruuteen.

Presidentin valintaa varten voitaisiin järjestää jonkinlainen "Visailee ja vitsailee tulevan presidentin kanssa" -ohjelma. Siinä presidenttiehdokkaat joutuisivat vastaamaan mitä oudoimmilla kielillä tehtyihin tietokilpailukysymyksiin ja harjoittamaan small talk -tyylistä jaarittelua erilaisten ammattijaarittelijoiden kanssa. Tuomaristo nimeltä turhikset (Lenita Airisto, Laura Kolbe, Hjallis Harkimo ja Silvio Berlusconi) antaisivat pisteitä ja yleisö saisi äänestää tekstiviesteillä. Tekstien kulun viralliseksi valvojaksi valittaisiin Ilkka Kanerva. Ehdokkailta putoaisi yksi kerrallaan viikotain. Yleisöäänet ratkaisivat, jos tuomarien ja yleisön yhteenlasketut pisteet menevät tasan. Mahdollisen arvonnan suorittaisi joku hyllytetty huumepoliisi.

Äänestä
  • Huumori on laji johon sinun taidoillasi ei kannata ryhtyä. Vahvoillisvasemmistolaiselta änkyrältä ei hauskuutta synny, se on kuin Kanki-Kaikkosen tanssi, tahatonta hauskaa

    Valitan, yritys oli parempi kuin toteutus.

    Äänestä

  • esitys... kirjoitti:

    Huumori on laji johon sinun taidoillasi ei kannata ryhtyä. Vahvoillisvasemmistolaiselta änkyrältä ei hauskuutta synny, se on kuin Kanki-Kaikkosen tanssi, tahatonta hauskaa

    Valitan, yritys oli parempi kuin toteutus.

    Se olikin sellaista asiaviihdettä. Tuo ensimmäinen kappale ainakin oli täyttä asiaa.

    Äänestä

  • Harvoin tuollaista moitetta tarvitsen kenellekään esittää, mutta nyt se on paikallaan.

    Katso tuosta edeltä (vai alempaa) uusia ehdokkaitani!

    Onhan väläytelty myös kenraali Gustav Hägglundin ehdokkuutta, ja hän taitaa olla niitä harvoja sotilaita, joita sinä arvostat. Mutta Köpi on vuonna 2010 jo 72-vuotias; minunkin mielestäni jo ehkä hieman liian vanha uudeksi presidentiksi (vaikka olihan arvostamamme Paasikivi tehtävään tullessaan jo 76-vuotias. Mutta amiraali Kaskeala, pv:n komentajana Häglundia laajempaa ja korkeampaa arvostusta nauttinut sotilas olisi kyllä erittäin sopiva tehtävään vielä 2010 ollessan tuolloin vasta 64-vuotias!

    Mutta koetapa hieman vakavoituen katsella sinäkin mielestäsi sopivaa ehdokasta vaikkapa sielä laki- ja oikeuselämän piiristä!

    Äänestä

…tuossa tuli mieleeni, joilla hyvinkin saattaisi olla mahdollisuuksia nousta seuraavaksi presidentiksemme. Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto voisi muuten saada suurenkin kannatuksen, mutta hän on vuonna 2010 jo 66-vuotias. Eihän se kyllä arvojohtaja-presidentille ole ikä eikä mikään. Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori, fil. kand ja kauppatieteiden tuplatohtori (sekä Turun kauppakorkeasta että Harvardista) Eero Kasanen olisi myös sopiva, ja hän on tuolloin vasta 58-vuotias.

Entäpä OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja ja ulkopoliittisen instituutin hallituksen puheenjohtaja Antti Tanskanen? Varmasti laajoissa kansalaispiireissä arvostettu mies, ja olisi 2010 64-vuotias, mies parhaimmillaan.

Ehkä tuolta tiedemaailmasta ja talouselämän johdosta löytyisi muitakin sellaisia, jotka hakkaisivat poliitikot tullen mennen ja palatessa, sillä poliitikot eivät todellakaan näy enää nyt olevan korkeassa kurssissa ja neljän vuoden kuluttua arvatenkin vielä vähemmän.

Kirjallisuus- ja muulla kulttuuripuolella meillä ei taida olla sellaista miestä kuin oli esim. tshekeillä Vaclav Havel ja virolaisilla Lennart Meri, erittäin arvostettuja kirjailija-presidenttejä kumpikin. Eikä näyttelijöistämmekään taida nousta Ronald Reaganin veroista poliitikkoa. No, Reagan oli tosin myös tunnettu radiokommentaattori ja myöhemmin myös merkittävä ammattiyhdistysjohtaja, jota kautta pääsi Kalifornian kuvernööriksi ennen presidenttiyttään.

Koettakaapa muutkin keksiä joitakin mielestänne sopivia ehdokkaita, mutta unohtakaa poliitikot, please – he tulevat olemaan out!

Äänestä
  • on nouseva kyky. Matti Vanhasen syrjäyttäminen puheenjohtajan paikalta lienee vain ajan kysymys joten siinä hyvä nousun mahdollisuus jos mies itse haluaa. Keskustan puheenjohtajan paikalta ei ole tavattoman pitkä matka Presidenttiyteen kun uskottavuusasiat ovat kunnossa.

    Äänestä

  • nimittäin tämän Raimon, olisi meinaan tuo viinan ottikin hallussa.
    Ja mikä parasta , on aito demari.

    Äänestä

  • keskustasta kirjoitti:

    on nouseva kyky. Matti Vanhasen syrjäyttäminen puheenjohtajan paikalta lienee vain ajan kysymys joten siinä hyvä nousun mahdollisuus jos mies itse haluaa. Keskustan puheenjohtajan paikalta ei ole tavattoman pitkä matka Presidenttiyteen kun uskottavuusasiat ovat kunnossa.

    Ei poliitikolla ole enää vetoa presidentiksi, niin turha yrittää työntöäkään.

    Tiilikainen voi hyvinkin olla nouseva kyky poliitikkona, ja Vanhasen kohdalta olen ihan samaa mieltä kanssasi; teinhän sitä asiaa sivuavan avauksenkin eilen.

    Äänestä

  • toivoa on kirjoitti:

    nimittäin tämän Raimon, olisi meinaan tuo viinan ottikin hallussa.
    Ja mikä parasta , on aito demari.

    Väyrysen viinankäyttö ei kyllä yllä tasolle jolla se varmasti oli aikoinaan kepun ehdokkaaksi vahvasti tulossa olleella Ahti Karjalaisella, eikä puoluesidonnaisuuskaan ole enää mikään meriitti. Olet kiinni vanhoissa arvoissa; lue tästä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034387048

    millä arvoilla kansa presidenttinsä valitsee.

    Paneppas nyt välillä jäitä hattuunkin,
    jos ymmärrät?

    Äänestä

  • toivoa on kirjoitti:

    millä arvoilla kansa presidenttinsä valitsee.

    Paneppas nyt välillä jäitä hattuunkin,
    jos ymmärrät?

    ...kerron juuri siitä, millä arvoilla kansa aikoo presidentin seuraavaksi valita. Luehan avaukseni. Jos ymmärrät.

    Äänestä

  • keskustasta kirjoitti:

    on nouseva kyky. Matti Vanhasen syrjäyttäminen puheenjohtajan paikalta lienee vain ajan kysymys joten siinä hyvä nousun mahdollisuus jos mies itse haluaa. Keskustan puheenjohtajan paikalta ei ole tavattoman pitkä matka Presidenttiyteen kun uskottavuusasiat ovat kunnossa.

    vuonna 2018 tai myöhemmin, jos sitte koskaan nousee. Oli kuulemma asiallinen ministeri kyllä että jos keput arvostaa niin saattaa päästä toistekkin jos puolue pääsee hallituksiin.

    Äänestä

  • KapiKorhonen kirjoitti:

    ...kerron juuri siitä, millä arvoilla kansa aikoo presidentin seuraavaksi valita. Luehan avaukseni. Jos ymmärrät.

    ovat sitä kannettua vettä.
    Jos ymmärrät.

    Ei presidenttiä valita muutaman tsadilaisen
    höyrypään mielipiteitten perusteella.
    Vaikka ne olisi julkaistu yksinkertaisten raamatussa

    Äänestä

  • toivoa on kirjoitti:

    ovat sitä kannettua vettä.
    Jos ymmärrät.

    Ei presidenttiä valita muutaman tsadilaisen
    höyrypään mielipiteitten perusteella.
    Vaikka ne olisi julkaistu yksinkertaisten raamatussa

    ...Taloustutkimus tuon tutkimuksen on tehnyt Suomen varmastikin arvostetuimman aikakauslehden Suomen Kuvalehden teettämänä, ja on siihen haastatellut edustavat mahdollisimman laaja-alaisesti suomalaisia sekä iän, sukupuolen että ammatillisen jakautuman puolesta. Tutkimus on kaksiosainen, ja seuraava osa julkaistaneen seuraavassa numerossa.

    Suomen Kuvalehden tilaajaprofiili viime- tai toissavuotisen tutkimuksen mukaan oli kyllä hieman elitistinen, eli akateemisen loppututkinnon suorittaneiden ja muidenkin pitemmälle opiskelleiden sekä yhteiskunnallisesti keskivertoa paremmin menestyneiden osuus tilaajista oli huomattavasti suurempi kuin kansassamme keskimäärin.

    Niin ollen voidaan olettaa, että lehteä tilaavat valveutuneimmat suomalaiset. Lehden tilaajiin olen minäkin kuulunut yli 40 vuotta, paria muutamna vuoden katkoa lukuunottamatta.

    Äänestä

Tietysti ainoa oikea valinta presidentiksi on Kekkonen. Hänhän ei enää kuulu mihinkään puolueeseen ja oli jo eläessään saavuttanut täydellisen riippumattomuuden puolueista ollen niin vasemiston kuin porvareiden presidentti.

Kielitaitoahan Kekkoselta löytyi, ja mieletön muisti, jopa niin ettei hän neuvotteluissaan etenkään venäläisten kanssa tarvinnut ketään edes kirjaamaan keskusteluja ylös. Melkoinen etu myös tietovuotojen ehkäisemiseksi, kukaan ei voinut pyytämättä ja yllättäen lähettää salaisia tietoja ulos presidentin kansliasta.

Kekkosella oli myös tuota kaivattua talouselämän kokemusta, olihan hän mm. sijoittajana koskiosuuksissa joita osti pilkkahinnalla köyhiltä ihmisiltä ja myi ne sitten voimayhtiöille.

Perustuslaissamme ei ole ehdotonta määräystä että presedentin pitää olla elävä henkilö. Siis Kekkonen. Järjestely ei itse asiassa paljoa poikkeaisi 70-luvulla koetusta presidenttiydestä.

Jos joku pilkunviilaaja juristi kuitenkin vaatii elävää presedenttiä, Jorma Korhonen on ainoa todellinen vaihtoehto. Kaiken tietävä ja kaiken osaava, kieli- ja esiintymistaitoinen, monen akateemisen tutkinnon tietomäärän rottakoulussa hankkinut kokoomuslainen demari, ehdoton maanpuolustaja jolle Natojäsenyys ei tuota tuskaa. Voiko parempaa olla etenkin kun hän on tutkinut Kekkosta ja tietää tästäkin kaiken

Äänestä
  • Korhonen voisi tosiaan toimia Kekkosen maanpäällisenä edustajana. Onhan hän todistanut olevansa yhtä lailla ulkona nykyajasta kuin Kekkonen viimeisinä vuosinaan, lisäksi hän on perso viinalle ja naisille kuten Urkkikin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KapiKorhonen kirjoitti:

On varmasti aivan liian aikaista ruveta vakavissaan spekuloimaan kuka tulee olemaan seuraava presidenttimme ja millaisten kuvioiden jälkeen hänestä sellainen tulee. Mutta kun en ole kovin vakavissani, ja korkea ikäni huomioon ottaen on epävarmaa olenko enää sitä peliä pelaamassa silloin, kun sen varsinainen aika on, niin sallittakoon minulle tämä.

Jokin aika sitten tein avauksen, jossa kerroin eräältä taholta – ei poliittiselta, mutta yleensä asioista perillä olevalta – kuulleeni, että Ilkka Kantolasta oltaisiin jo tekemässä seuraavaa presidenttiä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034316352

En nyt vielä löisi vetoa Kantolan puolesta, mutta mahdottomana en suinkaan pitäisi hänen nousuaan presidentiksi. Kyllä hänellä siihen edellytyksiä on, sillä kansalaiset näkevät jo nyt presidentin aseman ja presidettiin kohdistuvat vaatimukset ihan toisin kuin menneinä aikoina.

Suomen Kuvalehdessä on asiasta pitkä ja perusteellinen selvitys, joka perustuu laajaan kansalaiskyselyyn. Tässä ei ole mahdollista sitä yksityiskohtaisesti referoida – ja sitä paitsi se olisi sitä täällä halveksittua kopiointia – mutta eräitä huomioita ja johtopäätöksiä sen perusteella:

Ehdokkaan puolue ei merkitse enää juuri mitään presidentiksi pääsylle. Vain 11 % kansalaisista edellyttää, että presidentiksi valittava on porvari, ja vain 7 % että hän on vasemmistolainen. Vähissä siis ovat jo sellaiset änkyrät kuin Oiva Härkönen, jolle Tarja Halosen politiikka oli mieluista ja Niinistön politiikka kauhistus, mutta äänesti kuitenkin Niinistöä siksi, että tämä on porvari!!

Sukupuolikaan ei enää paljon paina. Elisabeth Rehn sai aikoinaan kannatusta vasemmistolaisiltakin naisilta siksi, että oli nainen, ja Ahtisaaren taakse asettuneet porvarimiehet ratkaisivat hänen valinnan. Tarja Halonen sitten pääsi presidentiksi paljolti myös porvarinaisten ansiosta. Mutta nyt näkyy vain 11 % edellyttävän, että valittavan on oltava nainen ja 13 % edellyttää miestä.

Yksimielisimpiä ollaan hyvän kielitaidon arvosta, sitä edellyttää 85 % kansalaisista. Eipä pääsisi enää Kyösti Kallio presidentiksi, eikä siis pääse Matti Vanhanenkaan, jonka kielitaito(kaan) ei kuulu hänen vahvuuksiinsa. Toiseksi arvokkaimpana pidetään työkokemusta kansainvälisistä tehtävistä; sitä edellyttää 76 %. Ehdokkaan kansainvälistä orientoitumista pitää tärkeänä 60 %. Mistäpä löydettäisiin uusi Ahtisaari?

Myös työkokemusta talouselämästä ja/tai valtionhallinnosta arvostetaan (58-55 %) enemmän kuin kokemusta politiikasta. Ministerikokemusta kyllä toivoisi valittavalta 53 %. Akateemista loppututkintoa pitäisi tärkeänä 49 %. Hyviä suhteita Venäjän johtoon kaipaisi 45 % ja Yhdysvaltain johtoon 37 %. Uudelle Koivistollekin olisi siis tilausta!

Eivät nuo kansalaisten asettamat kriteerit kyllä kovin vahvasti Ilkka Kantolan eduksi ole, mutta selvemmin toki kuin kovan linjan poliitikkojen. Oivan ehdokas Seppo Kääriäinen ei saisi montakaan prosenttia kansalaisten äänistä. Ehkä Sauli Niinistökin on liiaksi poliitikko päästäkseen presidentiksi eli arvojohtajaksi. Eihän tosin ole varmaa, onko Sauli edes ehdokkaana, sillä neljässä vuodessa ehtii tapahtua paljon.

Olisikohan tuleva presidenttimme ehkä Olli Rehn? Tai Jorma Ollila? Tai sittenkin Ilkka Kantola? Tai joku sellainen musta hevonen diplomatian tai vaikkapa tiedemaailman puolelta, jota emme vielä tule ollenkaan ajatelleeksi presidenttinä, vaikka kenties jo hänet tuntisimme ja häntä arvostaisimmekin.

Muuten, tuo eilinen avaukseni ”Mistä Matti Vanhanen jää historiaan” on ollut kai mielenkiintoinen, kun on kerännyt jo toistatuhatta selaajaa ja yli 50 puheenvuoroakin, mutta kyllä siitä vieläkin voisi keskustella. Kun se on jo jäänyt kauas, niin tässä oikotie sinne:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034357635

Lisään vain, että Matti Vanhanen ei jää historiaan ainakaan presidenttinämme, se on Matti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu