hieno

eilen Joensuussa johon kiertue loppui.
Aivan mieletön fiilis Carelia-salissa.
Ilmiömäinen Teho, ja Ismo tietenkin myös.
Huomasi että nauttivat soittamisesta ja miesten hyväntuulisuus tarttui yleisöön.
9521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo toissapäivänä oli Mikkelissä kanssa todella hieno keikka.
Nämä kappaleet kuultiin mikkelissä..
Ei missään järjestyksessä..

Kuka puhuu
Päästänkö irti
Räkäistä ja tarttuvaa
Sauna
Seitsemän päivää
2X1=1
Puupää
Äidinrakkaus
Taivaan tulet
Hallanvaara
Rakkaus on ruma sana
Lokki
Kun rakkaus on rikki
Extaasiin
Rakas, rämä elämä
Kun suomi putos puusta
Elintaso
Laulu
Kanoottilaulu
Rakkaudesta
Peltirumpu
Säkenöivä voima
Kuka teki huorin
Muoviruusuja omenapuissa
Kulkurin iltakalja
Tällä tiellä
Pelko
Levottomat jalat

Äänestä
  • Perjantainen IAT-keikka oli myös aivan upea. Uudet biisit toimivat todella hyvin ja vahvaa uutta henkeä ovat Ismo ja Teho puhaltaneet vanhoihin biiseihin. Kumpikin oli todella hyväntuulinen. Sauna-biisin jälkeen Ismo kommentoi, että tämähän on hyvin käytetty aihe rockmusiikissa, muun muassa Hanoi rocksilta löytyy aiheesta useampia biisejä...Ensimmäisinä encoreina tuli Rakkaudesta ja Laulu, joiden jälkeen takaisin tultuaan Ismo sanoi, että nyt on pakko sanoa että mitäs tilasitte, olis ollu vitun herkkä lopetus, mutta nyt menee sekin paskaksi. Ja sanoi että sitten ruvetaan riehumaan ja vetivät Tehon kanssa vielä biisit Rakas, rämä elämä ja Kanoottilaulu.
    IAT toimisi live-dvd:llä hemmetin hyvin, luulen.

    Äänestä

Tuolla Sanomalehti Karjalaisen keikka-arviointi http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/törkeän_täynnä_elämää_4179271.html
Loistava keikka, loistavat vetovoimaiset esiintyjät, valot, savut, biisit= 10 . Hulppeat fiilikset tuli.

Äänestä
  • Taas tämä linkitys ei toimi, näppihäiriöinen kun olen. Anteex vaan

    Äänestä



  • schitzo kombinaat kirjoitti:

    Taas tämä linkitys ei toimi, näppihäiriöinen kun olen. Anteex vaan

    toimi tuo linkitys vähän liianki hyvin : o )

    Äänestä

Ja Hämeenlinnassa oli mielettömän hyvä keikka myös!

Äänestä

Teho kommentoi blogissaan (http://www.ismoalanko.com/app/blog/view/-/id/1) mielestäni erityisen hyvin kuinka eri tasoissa elävät ihmiset saavat IAT:n Kuin myös Ismo Alangon myöhäisemmistä teoksista täysin erilaisia viestäjä; mikä näkyy väistämättä myös arvostelijoiden kommenteissa..

Ismon teksteissä yhdistettyinä ehdottomasti kokonaisvaltaiseen transsin omaiseen ehdottoman ja avoimen tanssilliseen rytmiin sisältyy sanomaa vahvasti elämän itseisarvoista ja merkityksestä. Kauneudesta! Ja Rakastamisen Tärkeydestä!! ..kuulostaa ehkä kliseeltä.. mutta kenellekään, joka ko arvot on omakohtaisesti joutunut/saanut kokea ne ovat kaukana kliseestä.. Ne empivät ja arpovat jotka Rakkautta ja Kauneutta sokeasti etsivät!..

..Kiitos Suuri kahdesta hyvin vahvasta ja voimaa antavasta Konsertista!!

-kw

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IAT keikka kirjoitti:

eilen Joensuussa johon kiertue loppui.
Aivan mieletön fiilis Carelia-salissa.
Ilmiömäinen Teho, ja Ismo tietenkin myös.
Huomasi että nauttivat soittamisesta ja miesten hyväntuulisuus tarttui yleisöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu