Vaikuttaa todellakin, että tarkoituksella asetettiin Stubb ulkoministeriksi hänen ruotsikytköksien takia. Kaikki asianosaiset olivat hyvin tietoisia noista kytköksistä.
Tullaanko nyt siihen tilanteeseen, ettei tiedetä johdetaanko suomen ulkopolitiikkaa ruotsista vai suomesta käsin. "Syvällinen yhteistyö" Ruotsin kanssa ei todellakaan sovi henkilökohtaisella tasolla ja vielä vähemmän ulkoministeri tasolla.
Miten hallitus olisi suhtautunut jos ulkoministerin syvä ystävyys olisi suuntautunut Venäläiseen ulkoministeriin ja kaiken keskittymisensä suuntaisi tämän kanssa seurusteluun, jossa tietenkin puhuttaisiin suuntaviivoista maiden välisissä ulkopoliittisissa asioissa. Silloin tulee kysymys, kuka kusettaa ketä oman maansa parhaaksi.
Ruotsi tunnetusti ajaa aina kovaa linjaa oman maansa parhaaksi ja siitä voi päätellä, että asetelma ei kestä päivänvaloa.
Vielä ei tiedetä onko ruotsinkielinen Stubb todellakin käenpoikanen vai ajaa vilpittömästi pääväestön asiaa.
Kaikesta huolimatta r-kielisten ministereiden osuus on kohtuuton, joka ei herätä luottamusta valtion asioiden hoidossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tekstivietikohu samaan aikaan kuin Perussopimuksen hyväksymiskeskustelu eduskunnassa? Melkoista sattumaa..