En ole oikein osannut puhua tästä vielä kenellekään kunnolla, mutta nyt tilanne on käynyt jo niin järkyttäväksi. Pelkään jo lääkärille menemistäkin, joten haluaisin ensin kysyä teiltä, joilla on todettu paniikkihäiriö.
Minulle on tapahtunut paljon asioita, joista on jäänyt traumoja.
En halua niistä kertoa tarkemmin täällä netissä.
Joka tapauksessa kaikki alkoi noin vuosi sitten kun aloin seurustelemaan ja kun en ollut niin tutussa porukassa.
Saatoin katsoa poikaystäväni kanssa vaikka elokuvaa ja yhtäkkiä vain juoksin oksentamaan. Saatoin oksentaa jopa 10 kertaa päivässä. Ja ei, minulla ei ole syömishäiriötä.
Poikaystäväni jätti minut, mutta oksentelu vain jatkui.
Pian kuitenkin kohtasin aivan ihanan miehen ja aloin seurustelemaan hänen kanssaan. Oksensin edelleen useita kertoja päivässä. Silmissä myös sumeni erittäin monesti ja alkoi pyörryttämään.
Tätä jatkui muutamia kuukausia ja sitten taas ei ollutkaan enää mitään suunnilleen kuukauteen.
Oksentelua ei voinut estää mitenkään. Sitä vaan tuli koko ajan, ihan loputtomiin.. Olin aivan hikinen ja välillä kävi kylmää ja välillä kuumaa ilmaa iholla. Tai miten sen nyt voisi kertoakkaan oikein tarkasti.
Nyt lähiaikoina oksentaminen on vähentynyt ja sitä tapahtuu silloin tällöin. Seurustelu on ollut erittäin vaikeaa. En osaa enää edes hillitä itseäni. Pelkään jopa itseäni, koska saatan vain yhtäkkiä alkaa huutamaan kamalasti ilman syytä ja otan asiat todella raskaaksi. Tekisi mieli vain hakata jotain, vaikka tuo ei ole ollenkaan tapaistani. En kuitenkaan ole satuttanut ketään. En vain tunne edes enää itseäni. Asia vaivaa minua kamalasti. Lisäksi noin viikko sitten säikähdin todella.. Aloin yhtäkkiä itkemään kun eräs rakas ihminen haukkui minua, enkä saanut henkeä kunnolla. Silloin kylmä-kuumavaihtelu kävi todella selkeäksi. Tuijotin vain kattoa ja tärisin kamalasti, enkä saanut henkeä. Olin ihan hiestä ja kyyneleistä märkä.
Seurustelu ahdistaa, koska suhteessa on tapahtunut niin paljon asioita. Ne on kyllä selvitetty, mutta minua ahdistaa olisimpa sitten yksin tai kumppanini kanssa.
Huomenna varaan ajan psykiatrille ja aion mennä tutkimuksiin. Haluaisin kuulla hieman myös mitä siellä tapahtuu.. Pelottaa niin kamalasti. En voi enää elää normaalisti, sillä tämä häiritsee joka päivä elämääni. Pelkään vain saavani tälläisen kohtauksen yhä uudelleen ja uudelleen ja olen ahdistunut.
Olen erittäin huono kirjoittamaan. Paremmin tämän osaa suullisesti kuvata ja selittämään, mutta toivottavasti kuulisin myös teidän kokemuksia ja jotain mielipiteitä tästä. Jotenkin tuntuu, ettei tämä voi enää olla todellista. Kuin kaikki oisi vain unta.
Minulle on tapahtunut paljon asioita, joista on jäänyt traumoja.
En halua niistä kertoa tarkemmin täällä netissä.
Joka tapauksessa kaikki alkoi noin vuosi sitten kun aloin seurustelemaan ja kun en ollut niin tutussa porukassa.
Saatoin katsoa poikaystäväni kanssa vaikka elokuvaa ja yhtäkkiä vain juoksin oksentamaan. Saatoin oksentaa jopa 10 kertaa päivässä. Ja ei, minulla ei ole syömishäiriötä.
Poikaystäväni jätti minut, mutta oksentelu vain jatkui.
Pian kuitenkin kohtasin aivan ihanan miehen ja aloin seurustelemaan hänen kanssaan. Oksensin edelleen useita kertoja päivässä. Silmissä myös sumeni erittäin monesti ja alkoi pyörryttämään.
Tätä jatkui muutamia kuukausia ja sitten taas ei ollutkaan enää mitään suunnilleen kuukauteen.
Oksentelua ei voinut estää mitenkään. Sitä vaan tuli koko ajan, ihan loputtomiin.. Olin aivan hikinen ja välillä kävi kylmää ja välillä kuumaa ilmaa iholla. Tai miten sen nyt voisi kertoakkaan oikein tarkasti.
Nyt lähiaikoina oksentaminen on vähentynyt ja sitä tapahtuu silloin tällöin. Seurustelu on ollut erittäin vaikeaa. En osaa enää edes hillitä itseäni. Pelkään jopa itseäni, koska saatan vain yhtäkkiä alkaa huutamaan kamalasti ilman syytä ja otan asiat todella raskaaksi. Tekisi mieli vain hakata jotain, vaikka tuo ei ole ollenkaan tapaistani. En kuitenkaan ole satuttanut ketään. En vain tunne edes enää itseäni. Asia vaivaa minua kamalasti. Lisäksi noin viikko sitten säikähdin todella.. Aloin yhtäkkiä itkemään kun eräs rakas ihminen haukkui minua, enkä saanut henkeä kunnolla. Silloin kylmä-kuumavaihtelu kävi todella selkeäksi. Tuijotin vain kattoa ja tärisin kamalasti, enkä saanut henkeä. Olin ihan hiestä ja kyyneleistä märkä.
Seurustelu ahdistaa, koska suhteessa on tapahtunut niin paljon asioita. Ne on kyllä selvitetty, mutta minua ahdistaa olisimpa sitten yksin tai kumppanini kanssa.
Huomenna varaan ajan psykiatrille ja aion mennä tutkimuksiin. Haluaisin kuulla hieman myös mitä siellä tapahtuu.. Pelottaa niin kamalasti. En voi enää elää normaalisti, sillä tämä häiritsee joka päivä elämääni. Pelkään vain saavani tälläisen kohtauksen yhä uudelleen ja uudelleen ja olen ahdistunut.
Olen erittäin huono kirjoittamaan. Paremmin tämän osaa suullisesti kuvata ja selittämään, mutta toivottavasti kuulisin myös teidän kokemuksia ja jotain mielipiteitä tästä. Jotenkin tuntuu, ettei tämä voi enää olla todellista. Kuin kaikki oisi vain unta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Unohdin kertoa, että minulla on erittäin huono itsetunto. Pelkään koko ajan tekeväni jotain väärää tai sanovani jotain väärää, enkä oikein osaa luottaa keneenkään.
Pelkään jopa kaupassa käyntiä, jos teen jotain typerää.
että sekin paniikin myötä pahenee kun itsellä paha olo,ylireagoi herkästi toisten sanomisiin ja omiin.
Psykiatrin kanssa keskustellaan ja muista keskustella avoimesti asioistasi.
Ovat varmaan kuulleet kaikenlaista ja ovat vaitiolovelvollisia.
Sieltä saat avun-
kuuluu kuin eläisi "omassa maailmassaan" ja kiukunpurkauksia ,tuntee elävänsä kun välillä paineita päästelee.Ólet varmaan tosi ahdistunut ollut siinä oksentelua, nyt pahan paniikin puolella.Pelkotila aiheuttaa hengenahdistusta ja hikoilua.Elämäntilanteesi täytyisi rauhoittua,vaikeat suhteet vievät voimia entisestään. Mene peloistasi lääkärille puhumaan kyllä apu löytyy.
Jotenkin vaan tuntuu, että kotona mä oon turvassa, mutta jos oon täällä vaikka yksin niin alkaa pelottaa.
Viime yö oli taas niinkuin painajaista. Jouduin kauheeseen pelkotilaan ja tuntu, että nyt mä kuolen oikeasti. Itkin vaan, tärisin ja en uskaltanu kattoo ympärillä olevaa maailmaa vaan painauduin vaan omaa miestä vasten. Ei pelossa ole kiva olla.
Se jatkui noin tunnin ajan ja sit taas oli vähän sekava olo ja pian kaikki olikin sit taas ok. Nyt vain saa pelätä, että mitä jos niitä tulee taas.. Eilen pelon laukaisi luultavasti paniikki uudesta kohtauksesta ja psykiatrille meneminen. Se pelottaa.
turvallisimmaksi paikaksi lopulta oman kodin.Ulkomaailmaan meno rupeaa pelottamaan.Pelko valtaa mielen vaikkei mitään järjellistä syytä löydy...on se niin ihmeellistä.Yritä pelostasi huolimatta uskaltaa lääkäriin mennä ...niin me kaikki on pelätty...pakko vaan ollut .Ei paha paikka ole lääkärissä enää ollutkaan.Jännittyneisyys ja vapina lisääntyy entisestään on jo niin peloissaan ettei omin keinoin kyllä selviä.Tsemppiä sulle!
moi!minulla oli ensin nuo samat oireet.oksensin aamuisin ja pitkälle päivään,vaikka olin kotona lasteni ja silloisen mieheni kanssa.terv.keskuksessa luultiin että se johtui poskiontelotulehuksesta,mutta se olikin varmaan ensioireita paniikkihäiriöstä..se on ollut minulla jo n.17 vuotta.(poskiontelotulehusta ei ollut)se on kurjaa mutta oppii sen kanssa elämään!
Kyllä tuo on paniikkihäiriötä- mutta älä pelkää, se on hoidettavissa :) Sulla on vaan pahentunut se sen takia kerta kerralta kun olet alkanut välttämään tilanteita missä sitä ilmenee. Ja viimeisenä olet linnoittautunut kotiisi.
Täytyypä sanoa että kehosi reagoi niin kuin joku suuri petoeläin olisi hyökkäämässä kimppuusi. Kun tämän ymmärrät, mieti hetki- en ole kuolemassa, ei täällä ole ketään joka satuttaisi.
Se auttoi minuakin. Ei ole ketään joka tahtoisi oikeasti mulle pahaa.
Nyt vaan soittamaan lääkäriaikaa, äläkä pelkää tehdä sitä. Siellä he ymmärtävät mistä käytöksesi johtuu, vaikka saisitkin paikanpäällä paniikin. He eivät pelästy sitä tai halveksu.
Eli nyt vain puhelin käteen, kerrot lyhyesti asiasi, ja sen kuinka et uskalla enään lähteä kotoasikaan. Äläkä pelkää vaikka puheesi takeltelisikin, niin käy usein minullekkin kun pitäisi asiallisesti kertoa asiansa. =)
Ja ennen lääkäriin menoa ajattelisin parhaaksesi pikkuhiljaa lähtevän ulos, vaikka ihan kotisi läheisyyteen. Rauhassa katselisit ympärillesi ja miettisit että eihän minua kukaan ole uhkaamassa.
Ja että lääkäristä pääsen lähtemään koska tahansa kotiin kun haluan.
Ja paniikkiin sidottuna sinulle on tainnut kehittyä oksentamisen pelko? Olet ehkä kerran oksentanut kun olet saanut paniikin, ja alkanut oksentaa joka kerta ajatellessasi että nyt sain paniikin ja silloin aina oksennan. Koita saada tämäkin yhtälö hiljaa pois miettiessäsi päässäsi että kyllä se tästä, eikä ole mitään hätää.
Lääkärissäkin voit tietenkin heti tarkistaa missä on lähin vessa, mutta ajatteleppa niinkin että et ehkä tarvitsekkaan sitä ja kaikki menee ihan hyvin vaikka kuinka jännittäisi =)
Pikkuhiljaa kun pääset ulos kodistasi ja otat päivä kerrallaan, niin ettei sinulle tule kiire. Ennen lääkäriin menoakin ota itsellesi riittävästi aikaa valmistautua siihen :)
Jaksamisia ja voimia, pikkuhiljaa kyllä opit määräämään itse itseäsi taas, ja sanoa pelolle että hei hei :)
Eikä lääkärissä tarvitse eka kaikkea kertoa, voit aloittaa kertomaan vaan miltä sinusta on tuntunut lähiaikoina.
Voimia! :)
Oli ihanan rohkaiseva viesti! Kiitos siitä.
Pian on uuteen kouluun pääsykokeet, jotka jännittää kamalasti, vaikka olenkin ollut jo kolmessa eri koulussa. Ja kyllä, pelkään oksentamista ja siksi se onkin niin kamalaa. Ja varsinkin kun sitä vaan ei saa loppumaan. Onneksi se on nyt edes vähentynyt ja tulee vain silloin tällöin.
En oo vieläkään uskaltanut soittaa lääkäriin/psykiatrille. :/