Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Teki hyvää

Poikuus meni neitsyelle.
Näin kävi. Vaikka kumpikin meistä on jo pikkuisen päälle 30v.
tapasimme eräässä kerhotilanteessa. Lähdimme sieltä yhdessä kotiin. Käytännössä naisen autolla. Hän lupasi viedä minut kotiin, ja veikin. Mutta omaan kotiinsa. Hän keitti meille teetä. Nautimme teetä sohvalla istuen rinnakkain. Pikkuhiljaa hän vaan tuli lähemmäksi. Kunnes sitten huomasin hänen olevan pienen hellyyden kaipuussa.
Siinä sitten halailimme sekä suutelimme. Emme paljoa puhuneet. Sitten hän vaan alkoi jivellä kulliani housujen päältä. Kulli jökötti pystyssä. Minäkin uskaltauduin hänen jalkojen väliä kokeilemaan. Siitä vaan housujen päältä varovaisesti. Kunnes sitten laitoin käden hänen housuihinsa sisälle. Siellä tuntui kovin kostealta ja liukkaalta. Hän ei antanut edes sormea laittaa sisäänsä vaan aina jännitti tai kääntyi niin että, se ei ollut mahdollista.
Sitten hän sanoi olevansa vielä neitsyt. No kerroin myös itselläni olevan poikuuden tallella.
Siinä sitten vaan hyväilimme toisiamme ja pikkuhiljaa vähensimme vaatteita. Kunnes olimme täysin alasti. Ja sitten se tapahtui. Hieroin kullia pillunkarvoihin sekä häpyhuuliin. Kunnes työnsin pikkuhiljaa kullia sisälle. Se oli tiukkaa ja varovaista. Tunsin kuinka kalvo venyi ja vihdoin kulli meni sisälle. Vedin hieman taakse ja jälleen työnsin. Nyt tuntui hyvältä. Samalla nuljut ruiskahtivat hänen sisälleen ja olin aivan paniikissa.
Hän kuitenkin ymmärsi. Ensimmäinen kerta. Hänkin jännitti. Jatkoimme hyväilyä käsillä. Hetkenpäästä kulli nousi uudelleen. Hänen pillunsa ei kuivanut tuolla välillä lainkaan. Niin sitten aloimme uuden yrityksen. Nyt se onnistui. Naimme oikeasti Hän pyöritteli lantiotaan ja minä pikkuhiljaa vetelin kyrpää edestakaisin, aivan varovaisesti. Kunnes jälleen laukesimme ensin hän huusi ja villiintyi. Sitten minä jälleen roiskasin liemet sisälle. Retkahdimme onnellisina sohvalle rinnakkain. Nyt se on tehty. Vasta jälkeenpäin kun tajusin niin mietin mitkä ovat tämän seuraukset. Hän kuitenkin lohdutteli että, uskoi itsellään olevan ns. varmat päivät.
Sitten vielä naimme ja paneskelimme koko yön. Aamulla tunsin tuon yön olleen tähänastisen elämäni aras yö.

Suosittelen kuitenkin teitä käyttämään kortonkia eka kerralla että, ei sattuisi mitään vahinkoa.
Itse en käyttänyt ja nyt vaan odottelen mitä tuleman pitää. Toivottavasti hänen ajatuksensa pitävät paikkansa.
Ystävyytemme jatkuu ja edelleen paneskelemme yhdessä. Aloituksesta on nyt kulunut neljä viikkoa.
Aaaaaaaaaaaaah OOOOOOOOOOnnea!!
22126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipähän olisi ollut kaksinen kokemus ekasta kerrasta :P Sama kun olisi silittänyt kissaa rukkaset kädessä.

Äänestä

Herrasmies ei koskaan käytä kortonkia. Herrasmies panee aina paljaalla. Herrasmies ottaa aina hatun päästä pannessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hienoa!. kirjoitti:

Poikuus meni neitsyelle.
Näin kävi. Vaikka kumpikin meistä on jo pikkuisen päälle 30v.
tapasimme eräässä kerhotilanteessa. Lähdimme sieltä yhdessä kotiin. Käytännössä naisen autolla. Hän lupasi viedä minut kotiin, ja veikin. Mutta omaan kotiinsa. Hän keitti meille teetä. Nautimme teetä sohvalla istuen rinnakkain. Pikkuhiljaa hän vaan tuli lähemmäksi. Kunnes sitten huomasin hänen olevan pienen hellyyden kaipuussa.
Siinä sitten halailimme sekä suutelimme. Emme paljoa puhuneet. Sitten hän vaan alkoi jivellä kulliani housujen päältä. Kulli jökötti pystyssä. Minäkin uskaltauduin hänen jalkojen väliä kokeilemaan. Siitä vaan housujen päältä varovaisesti. Kunnes sitten laitoin käden hänen housuihinsa sisälle. Siellä tuntui kovin kostealta ja liukkaalta. Hän ei antanut edes sormea laittaa sisäänsä vaan aina jännitti tai kääntyi niin että, se ei ollut mahdollista.
Sitten hän sanoi olevansa vielä neitsyt. No kerroin myös itselläni olevan poikuuden tallella.
Siinä sitten vaan hyväilimme toisiamme ja pikkuhiljaa vähensimme vaatteita. Kunnes olimme täysin alasti. Ja sitten se tapahtui. Hieroin kullia pillunkarvoihin sekä häpyhuuliin. Kunnes työnsin pikkuhiljaa kullia sisälle. Se oli tiukkaa ja varovaista. Tunsin kuinka kalvo venyi ja vihdoin kulli meni sisälle. Vedin hieman taakse ja jälleen työnsin. Nyt tuntui hyvältä. Samalla nuljut ruiskahtivat hänen sisälleen ja olin aivan paniikissa.
Hän kuitenkin ymmärsi. Ensimmäinen kerta. Hänkin jännitti. Jatkoimme hyväilyä käsillä. Hetkenpäästä kulli nousi uudelleen. Hänen pillunsa ei kuivanut tuolla välillä lainkaan. Niin sitten aloimme uuden yrityksen. Nyt se onnistui. Naimme oikeasti Hän pyöritteli lantiotaan ja minä pikkuhiljaa vetelin kyrpää edestakaisin, aivan varovaisesti. Kunnes jälleen laukesimme ensin hän huusi ja villiintyi. Sitten minä jälleen roiskasin liemet sisälle. Retkahdimme onnellisina sohvalle rinnakkain. Nyt se on tehty. Vasta jälkeenpäin kun tajusin niin mietin mitkä ovat tämän seuraukset. Hän kuitenkin lohdutteli että, uskoi itsellään olevan ns. varmat päivät.
Sitten vielä naimme ja paneskelimme koko yön. Aamulla tunsin tuon yön olleen tähänastisen elämäni aras yö.

Suosittelen kuitenkin teitä käyttämään kortonkia eka kerralla että, ei sattuisi mitään vahinkoa.
Itse en käyttänyt ja nyt vaan odottelen mitä tuleman pitää. Toivottavasti hänen ajatuksensa pitävät paikkansa.
Ystävyytemme jatkuu ja edelleen paneskelemme yhdessä. Aloituksesta on nyt kulunut neljä viikkoa.
Aaaaaaaaaaaaah OOOOOOOOOOnnea!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu