Sukulaispariskunta otti lainan joku vuosi sitten. Minä ja pikkuveljeni aloimme takaajiksi, pariskunnalla kun oli säännölliset tulot ja muuten kaikki ok silloin.
Sitten pariskunnalle tuli asumusero, mies muutti toiseen kaupunkiin, jäi pitkälle sairaslomalle, mutta ilmoitti kykenevänsä lainansa hoitamaan.
No, tällä hetkellä tämä mies on pudonnut pois kaikilta sairasajan palkoilta, ei saa mitään päivärahaa mistään, ja pankin ilmoituksen mukaan kolme kk-erää lainasta on jäänyt maksamatta.
Soitin pankkiin ja kysyin miten prosessi etenee, ja kertoivat, että velalliselle lähtee nyt vähän uhkaavampia muistutuksia. Kysyin myös, voiko pankki yrittää periä saataviaan miehen vaimolta, laina on molempien nimissä, avioero ei ole vielä voimassa, eikä siis ositusta tehty. Sain melko ylimalkaisia vastauksia: ei heillä ole vaimon osoite-, eikä puhelintietoja... jne.
Sain sellaisen käsityksen, että pankki mieluummin ottaa meiltä takaajilta rahat pois, ennen kuin alkaa kanssavelalliselta perimään. Minulla kun on ollut ihan sellainen käsitys, että jos on kaksi yhteisvelallista, laina peritään toiselta jos toinen ei pysty/halua maksaa?
Olisko kellään pätevää tietoa tähän asiaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
ei pitäisi ikinä kirjoittaa tuollaiseen nimiä.
Onko laina miten iso? Miten isoa osaa takaatte lainasta? Onko heillä valtion takaus?
Minulla on se käsitys, että he ovat tietenkin velallisina päävastuussa lainansa hoidosta. Mutta jos ei onnistu, niin menee mökit, pelit yms. omaisuus ulosottoon, jonka pankki myy saa siitä mitä saa. Jos saatava eivät riitä aletaan pommittaa takaajia.
Kyllä näissä asioissa kannattaa olla tarkkana ja pitää puolensa, pankit varmasti pitävät!
Lykkyä pyttyy ja vinkkinä kannattaa kysyä ihan oikealta asiantuntijalta. Esim. toisen paikkakunnan pankista joka kuuluu eri pankkiryhmään. Tai tietysti lakimieheltä, mielummin maksaa muutaman sadan palkkio ja saada mielenrauha.
Täältä ei varmasti saa muita kuin maallikko vastauksia.