Salaista suunnitelmaakin vaarallisempaa

Eh -?

Torbjörn Kevin, Åbo Underrättelser-lehden päätoimittaja, kirjoittaa realistisesti mutta pessimistisesti suomenruotsalaisuutta koskevasta tutkimuksesta:

http://www.abounderrattelser.fi/au/1684266.php

Kevin toteaa, että RKP:llä ei ole voimaa muuttaa todellisuutta.

Hän suhtautuu ivallisesti Folktingetin varapuheenjohtajan Kimmo Sasin lausuntoon: "Meillä on kielilaki, jonka pohjana on perustuslaki. Jos ongelmia esiintyy, voimme aina vedota perustuslakiin." Kevinin mielestä Sasin puheet ovat ylioptimistista mössöä, kotoisin toiselta planeetalta, ja lisää, että kielilaki on suomenruotsalaisille Pyrrhoksen voitto.

Kevin katsoo, että ruotsinkielinen palvelu vaatisi oman tilansa, muuten ruotsinkieltä käytettäisiin ja osattaisiin vain sattumanvaraisesti. Uudistukset ja toimintojen keskittämiset ja yhdistämiset kuitenkin hävittävät ruotsinkieliset rakenteet. Se ei johdu mistään pahantahtoisuudesta vaan säästämis- ja tehostamisvaatimuksista, joihin liittyy 95 %:n enemmistön vähäinen kiinnostus ruotsin kieltä kohtaan. Ei siis ole salaista suunnitelmaa, jonka mukaan toimittaisiin organisoidusti suomenruotsalaisia vastaan.

Ennen uudistustyöhön ryhtymistä ruotsinkieli tehtiin valinnanvaraiseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksessa (Kevin: studentsvenskan slopades). Se oli lehden mukaan tärkeä signaali, joka osoitti että historia ja perinteet eivät olisi painolastina.

Uudistukset eivät ole suunnattu ruotsin kieltä vastaan. Totuus on, että ruotsi ei kiinnosta suunnittelijoita, vaan he pyrkivät karsimaan, tehostamaan ja säästämään, jolloin kielikysymys jää toisarvoiseksi. Torbjörn Kevin varoittaa, että ruotsista ei ole kysymys, suunnittelijoilla on aivan muuta ajateltavaa. Nimenomaan: ruotsin kieltä ei ajatella.

10

851

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jättäkää meidät

      rauhaan ja antakaa kuolla rauhassa

    • etua perustuslakivaliokunnassa

      "Hän suhtautuu ivallisesti Folktingetin varapuheenjohtajan Kimmo Sasin lausuntoon: "Meillä on kielilaki, jonka pohjana on perustuslaki. Jos ongelmia esiintyy, voimme aina vedota perustuslakiin.""

      Kimmo Sasi on perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Sen joka tulkitsee perustuslakia. Eli hän ilmoittaa tulkitsevansa perustuslakia Folktingetin etujen mukaisesti.

      • korhau

        PAHEMMÄASTA PÄÄSTÄ SILLOINKIN
        " VIETÄVÄ ENSITILASSA HOITOON SANAN TAAKSE"

      • käenpoikaset???

        Kimmo Sasin toimintaa voi tulkita myös niin, että hän on RKPläinen poliitikko- Miksi hän kuitenkin muodollisesti on Kok:lainen? Siksikö, että Tampereella ei RKP saisi ääniä?
        Niin RKP soluttaa jäseniään suomalaisiin puolueisiin.
        Onko Kok tietoinen siitä, että sitä käytetään RKPn intressejä ajettaessa suomenkielisillä alueilla?

      • käenpoikaset??? kirjoitti:

        Folktingetin edustajisto valitaan parlamentaarisesti kunnallisvaalien tuloksen perusteella. Jäseneksi valitaan ruotsinkielisiä, kunnallisvaltuustoihin valittuja henkilöitä kaikista niistä puolueista joilla on virallista ruotsinkielistä toimintaa.

        Ruotsinkielisyys ei näet ole rikos, lähes kaikissa puolueissa on ruotsinkielisiä ja ruotsinkielistä toimintaa, myös Kokoomuksella, joten kyllä he tietävät että Kimmo Sasi on Folktingetin varapuheenjohtaja.

        http://www.kokoomus.fi/samlingspartiet/svenska_delegationen/

        http://www.fsd.sdp.fi/

        http://www.keskusta.fi/På_svenska/Vi/Historia/En_kort_lektion_i_historia.iw3

        j.n.e.

        Kaikilla eduskuntapuolueilla on myös ruotsinkielistä toimintaa, ainoa poikkeus lienee Perussuomalaiset.

      • pelkkä rivijäsen
        Ankdam kirjoitti:

        vaan Folktingetin varapuheenjohtaja ja hänen johtamansa järjestön ohjelma on kyykyttää suomalaisia ja edistää suomenruotsalaisten etuoikeuksia. Hän toimii perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Folktingetin edustajana, mutta Kokoomuksen äänillä. Harva kokoomuslainen tietää Sasin petturuudesta. Harva sossu tiesi Lipposesesta.

      • etuoikeuksia?
        pelkkä rivijäsen kirjoitti:

        vaan Folktingetin varapuheenjohtaja ja hänen johtamansa järjestön ohjelma on kyykyttää suomalaisia ja edistää suomenruotsalaisten etuoikeuksia. Hän toimii perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Folktingetin edustajana, mutta Kokoomuksen äänillä. Harva kokoomuslainen tietää Sasin petturuudesta. Harva sossu tiesi Lipposesesta.

        " järjestön ohjelma on kyykyttää suomalaisia ja edistää suomenruotsalaisten etuoikeuksia"

        Mitä sellaisia etuoikeuksia ruotsinkielisillä on mitä suomenkielisillä ei ole?

      • alone, black
        etuoikeuksia? kirjoitti:

        " järjestön ohjelma on kyykyttää suomalaisia ja edistää suomenruotsalaisten etuoikeuksia"

        Mitä sellaisia etuoikeuksia ruotsinkielisillä on mitä suomenkielisillä ei ole?

        hole here i comeee!!!!!!!111

        Lapset turmion

    • aboa vetus

      Torbjörn Kevin on oikeassa:

      "Den krassa sanningen är att språklig service ges av svenskkunniga personer i strukturer som tillerkänner svenskan ett utrymme.
      2000-talets reformer har snöpt de utrymmena. Utan strukturer blir den svenska servicen beroende av slumpen, dvs. av att svenskkunniga individer råkar finnas till hands."

      • Eh -?

        Sama ajatus on tässäkin: "Kevin katsoo, että ruotsinkielinen palvelu vaatisi oman tilansa, muuten ruotsinkieltä käytettäisiin ja osattaisiin vain sattumanvaraisesti."

        Olen työskennellyt suomeksi ja ruotsiksi valtakunnallisessa organisatiossa ja pyrimme huolehtimaan siitä, että kirjeissä ja lausunnoissa käytettävä ruotsin kieli olisi moitteetonta. Ruotsinkielisten kanssa pyrittiin puhumaan ruotsia. Tämä ei kuitenkaan tehnyt organisaatiota kaksikieliseksi, vaan sen sisällä puhuttiin vain suomea. Tekstit käännettiin, ja me suomenkieliset tarkastimme kääntäjien tekstit varmistuaksemme, että oli käytetty ruotsinkielistä ammattisanastoa oikein. Ammattisanasto on suomenruotsissa usein erilaista kuin riikinruotsissa.

        Ongelmana oli, että ruotsinkieliset eivät tuntenet ruotsinkielisiä ammattitermejä koska he käyttivät suomesta lainattuja sanoja. Tämä johtui siitä, että ohjekirjat ja kiertokirjeet ym. luettiin suomeksi ja kurssit olivat myös suomeksi. Ruotsinkieliset käännökset olivat alaa tuntemattomien tekemiä, ja teksti oli epäselvää eikä alalle ominaista.

        Organisaatiomme ei ollut kaksikielinen, vaan suomenkielinen, mutta myös ruotsia osattiin paremmin tai huonommin - sattumanvaraisesti, niin kuin Kevin kirjoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe