Aina joudun olemaan yksin. Niin koulussa, kotona kuin harkoissa.. Tämä ei ole enää mukavaa. Pääni hajoaa!! Kavereita ei löydy, koska olen ylipainoinen ja se on tässä iässä(15)kaikkien mielestä este kaveruudelle. :( Olen niin yksin ja surullinen. Olisi edes joku onka kanssa jutella ja tehdä jotain... Itsarikin on käväissyt mielessä monta kertaaa. Varsinkin silloin kun kävelen jonkun sillan yli.
En kestä enää elämää!!
En kestä enää elämää!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Positiivinen ajattelu on kaiken ydin vaikka se vaikealta monesti tuntuukin. Ajattele niitä tuhansia sotien koulimia ja orpoja lapsia ja tiedä miten paljon paremmin sulla on asiat ja miten omat asiat ovat monesti vähäisiä niiden rinnalla. Kun sinut itsensä kanssa ja koittaa olla iloinen, ennenpitkään kavereita kyllä löytyy...ja tietenkin jos itsestään löytää puutteita tai piirteitä joista ei pidä, voi aina tietenkin parhaansa mukaan yrittää korjata asiaa.
Ongelmia EI voi verrata keskenään.
Varmasti orvoilla jka sotien koulimilla lapsilla on kamalaa, mutta ei se kutienkaan tee kenenkään muun ongelmista vähäpätöisempiä.
Esim. olen masentunut.
Ajattelen, että olenpas masentunut. Sitten tulen ajatelleeksi, että Afrikan lapsi ei saa ruokaa. Päätän teeskennellä, että olen iloinen.
Ja tulos: olen edelleen masentunut, eikä Afrikan lapsen nälkäkään kadonnut mihinkään sillä, että teeskentelin iloista.
Erimerkin avulla vain yritin selittää, että oma ongelma ei poistu sillä, että ajattelee toisella olevan paljon kauheampi ongelma. Eikä tämän toisen ongelmakaan kadonnut mihinkään silläm, että "vähäpätöisemmän" ongelman omistava ajatteli, ettei ole ongelmaa lainkaan.
ONGELMIA EI VOI VERRATA KESKENÄÄN!
Mistä sä olet saanut päähäsi, että ylipaino on este kaveruudelle?
Mene vain rohkeasti juttelemaan ihmisille ja jos tulee takapakkia niin älä lannistu vaan koita uudelleen, sillä ei ne normaalipainoisetkaan kavereita saa sormiaan napsauttamalla vaan sen eteen pitää tehdä töitä.
Jos olet arka mennäksesi juttelemaan vieraille, niin voisithan esim. näin netin kautta yrittää ensalkuun koittaa löytää mukavaa meiliseuraa.
PS.Olen itse ollut 22-vuotisen ikäni aina ylipainoinen (sun ikäisenä ylipainoa oli 40kg).
olen monesti yrittänyt hankkia kavereita, mutta yleensä se kaatuu siihen, että joku sanoo: "Painu pois siitä läski!" Se ei tunnut kovin muvalta, joten olen lopettanut "kavereiden hankkimisen"....
Älä kuitenkaan lannistu noista huonoista kokemukstistasi vaan jatka kavereiden etsintää.
Hyvä vaihtoehto olisi kirjeiden kautta etsiä kaveri.
Itse olen nähnyt sun ikäisenä monia kirjekavereitani ja yksi heistä on vieläkin todella läheinen ystäväni ja nähtyämme olimme kuin paita ja peppu siis aina yhdessä.
Voisit myös aloittaa jonkun harrastuksen missä tuskin hölkäsenpöläystäkään muut välittävät toisen ulkonäöstä esim. joku taidekerho, eläimiin liittyvä esim dogsitter, teatteri ym...
Eli pyri johonkin semmoiseen ryhmään missä niillä ihmisillä on samat mielenkiinnon kohteet kuin sulla.
Älä kuitenkaa täysin lopeta kavereiden hankkimista!
Harrastan jo jotain, mutta kukaan siellä ei halua olla kamuni :(
ei painon pitäsi liittyä ystävyyteen.......mäkin oon läski omasta mielestä(160cm ja 60kg)ja jotku hakkuu mua LÄSKIKS. mä en välitä siitä meen vaa ohi ja ajattelen että "tää on mun vartalo ja ei mun vartalon pitäs ketää häiritä"mutta...on mul kyl..pari ystävää toinen on mun luokal ja toinen ei...NEUVO SINULLE HANKI SAMAN KOKOISIA YSTÄVIÄ KUN SINÄ TAI ISOMPIA!
Olen jo aikuinen nainen, mutta ikävissä muistoissa säilyy kouluaika jolloin äidin kuolema ollessani eka luokalla ja myöhemmin perheeni köyhyys sai ilkeät ihmiset kiusaamiselle syitä. Itsetuntoni on vain kasvanut vuosien myötä, pikkuasiat eivät häiritse. Kiusaajille samalla mitalla takaisin, etsi se akilleen kantapää ja laukaise... Huonon itsetunnon omaavat ihmiset kiusaavat kun ei itsellä ole kaikki kohdallaan, unohda itsemurha ajatukset ja ole vaikka mielummin yksin kuin huonojen kavereiden kanssa ja onhan netti... Häntä pystyyn niin vielä se aurinko paistaa risukasaankin
Moi, "pikkuinen rumilus"!
Olen itse 17 vuotta vanha, eikä minulla ole koskaan ollut yhtään tosi hyvää ystävää. Olen normaalipainoinen, joten se ei varmaankaan johdu sinun ylipainostasi siis, että sinulla ei ole kavereita. Minä olen kuitenkin selvinnyt näistä vuosista. Harrastin lentopalloa kolme vuotta ja siellä jouduin aina itse menemään juttelemaan, jos halusin juttuseuraa. Joskus tuntuu, että mikä minussa on vikana, kun minulla ei ole kavereita. Aina koulun jälkeen menen kotiin ja katson televisiota tai olen tietokoneella. Minulla ei ole enää muuta elämää kuin koulu. Mutta uskon, että joskus vielä löydän tosi ystävän.
Älä luovuta!