Kun olen lueskellut teidän muiden juttuja, tuntuu jotenkin typerältä kirjottaa tänne, koska olen niin "vähän aikaa" kärsinyt ongelmastani.
Kaikki alkoi reilu vuosi sitten siitä, kun mutsi ja faija sanoi, että mun pitäis tehdä itselleni jotain, sillä olin lihonnut (olin alottanut pari kk sitten e-pillerit ja 'turposin' hormonien takia. Painoindeksini oli tuolloin vähän alle 22). Olin tosi järkyttynyt, sillä omasta mielestäni olin aina ollut sopiva. Ehkä vähän olin tosiaankin pyöristynyt, mutta mitä sitten? Ylipainonen en vieläkään ollut.
Niinpä katsoessani seuraavan kerran peiliin näin hirveän sotanorsun ja päätin tehdä asialle jotain. Mua rupesi ahdistamaan ihmisten ilmoilla liikkuminen, hävetti, kun olin "niin läski". Rupesin saamaan käsittämättömiä ahmimiskohtauksia ja saatoin paastota viikonkin. Urheilin paljon, mutta paino ei tippunut. Kropan muoto vaan muuttui, itse en sitä tosin silloin - enkä vieläkään - nähnyt.
Vajaa puoli vuotta sitten suutuin tosissaan! Painoni oli tippunut "vain" 5kg ja niinpä syötyäni normaalin päivällisen, oksensin sen kaiken ulos. Olin jo aikasemminkin yrittänyt työntää sormet kurkkuun, mutta en onnistunut oksentamaan. Sen jälkeen olen oksentanut noin 90% syömästäni ruoasta(karkeasti arvioituna). Vauhtia on lisännyt vanhempien, etenkin faijan, kommentit ulkonäöstäni (vitsi vai ei, en tiedä) ja siitä, kuinka vähän jossain ruuassa on kaloreita; "Tätä säkin voit syödä."
Toissapäivänä, tänään ja eilen huomasin kauhukseni oksentavani verta, mutta silti en voi lopettaa.
Nyt olen laihtunut yhteensä varmaankin yli 10kg(en ole suostunut käymään vaa'alla pitkään aikaan, sillä en kestä nähdä kuinka lihava olenkaan). Urheilen paljon ja loppujen lopuksi elimistöni saa kovin vähän energiaa. Mutta vieläkin olen omasta mielestäni lihava!
Olen vihanen vanhemmilleni. Niiden, joiden mut pitäis tällasena hyväksyä, sai mut sairastumaan. Nyt odotan sitä päivää, että olen niin laiha, ettei mun tarvi tuntea itseäni enää saastaiseks ja voisin kerrankin syödä jotain tuntematta syyllisyyttä tai juoksematta oksentamaan.
syömishäiriö? minulla?
5
590
Vastaukset
- Jenni
Munkin oma isä on mulle päin naamaa sanonut, että olen läski ja lihatiski ym...
tiedän, että se satuttaa kaikkein eniten, kun oma vanhempi mihin tulisi luottaa eniten päästää suustaan tuommoista.
Vihaan isääni suunnattomasti, mutta myös rakastan.
Olisi paljon helpompaa unohtaa se paska, jos se olis joku muu...
Mä olen myös aivan hajalla, paastoan, ahmin, oksennan, viiltelen itseäni ym...
Tosin mä olen oikeasti ylipainoinen, painoa yli 110kg, mutta silti ei se auta mua laihtumaan, jos mua haukutaan ja syyllistetään.
En osaa sua oikein auttaa, kun en edes itseänikään, mutta yritä hyväksyä itsesi semmoisena kuin olet, mäkin yritän, vaikka vaikeeta se on... - jenny
heippa. uskomatonta miten ajettelemattomia vanhempasi ovat! ovatko he kenties molemmat supermalleja luonnostaan vai mikä helvetti saa niitä luulemaan että niillä on oikeus arvostella oman lapsen ulkomuotoa?! pistää oiken vihaksi, yhdellä kaverilla kun on alkanut bulimia ajattelemattoman isän kommenteista levenevästä perseestä (painoindeksi oli tuolloin n. 17)
hienoa että olet edes hieman huolissasi ja ymmärrät ettei kroppasi saa tarpeeksi energiaa. olen itse läpikäynyt anoreksian ja bulimian ja taistelen niitä vastaa edelleen päivittäin, vaikka kaiken pitäisi olla jo takana päin.
hae pliis ammattiapua, vaikka et vielä kunnolla uskokaan olevasi sairas. edes pieni huoli omasta terveydestä riittää! lainaa kirjastosta asyömishäiriöistä kertovia kirjoja, niin saat enemmän tietoa. oksentelulla on vakavat seuraukset esim sydänlihakseen!
usko että ansaitset apua, ihan jo sen takia että olet onneton. terveyskeskuslääkäriltä saat lähetteen esim lapinlahtee, jossa sinua osataan auttaa eteenpäin. toimi pliis, muuten saatat olla samassa tilanteessa vielä kymmenenkin vuoden päästä. itselläni syömishäiriöt alkoivat 18 vuotiaana ja nyt olen 24. vieläkään en voi sanoa olevani kokonaan parantunut. mutta kovasti teen töitä sen eteen!
ps, meilaa, jos haluat! [email protected] - mammu
..että olisit tarpeeksi laiha. Sä kuolet ennemmin kuin näet itsesi sopivan laihana. Aina peiliin katsoessasi ajattelet, vielä vähän lisää, kunnes terveys on pettänyt. Tämä homma pitää saada kuntoon sun pään sisällä, että näet itsesi oikein silmin, etkä vääristynyttä peili kuvaa.
Todella ikävää kuulla että omat vanhemmat voivat päästää suustaan noin ajattelematonta tekstiä. Varmasti rankka paikka. Yritä kuitenkin selviytyä ja hae ulkopuolisilta apua, tsemppiä! niin mä muistan elävästi sen hetken kun äiti vastas mulle kun tiedustelin olinko lihava. "Et sä nyt vielä oo." tämä tapahtui välittömästi hänen arvosteltuaan voisilmäni kokoa aamupuurossa. Kovasti varoiteltiin kuinka minä lihoan tuollaisella syömisellä. aina minä olin samalla lailla syönyt luonnollisesti itse itseäni säädellen niin että en koskaan ollut lihava. ennemminkin aina hoikka tai korkeintaan juuri sopiva. mutta se riitti. aloin laihduttaa. näin äiti sai minun luonnollisen normaalin elämäni täysin sekaisin. ensin laihduin nälkärajalle ja kun diagnosoitiin anoreksia ja käskettiin alkaa syödä en enää tiennyt miten se luonnollisesti tapahtuu. en tiennyt mitä on nälkä en tiennyt kuinka paljon pitäisi syödä ja milloin ja mitä. onneksi ravintoterapeutit on keksitty...ennen mun ei tarttenut stressata syömisestä osasin sen ihan itse. äidille kiitos siitä ettei minulla ole enää normaalia elämää ja siksi itken itseni uneen, itken kunnes masennuslääke alkaa vaikuttaa ja vaivuttaa mut huuruunsa.
- Juppe
Niin...ehkä en osaa auttaa -siis nii, että osaisin mennä ongelmasi varsinaiseen ytimeen, mutta ajattelin, ystävänä siis, sanoa nyt ainakin tämän: Vaikka syöt ja oksennat samantien, niin yritä nyt ainakin syödä sitten sellaisia nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja ja proteiineja...eli käytännössä sokeria ja kananmunia...koska jos oksennat ne pois, niin noista ainakin jäis sitten jotain elimistöön, ja samalla proteiinin avulla pääset siitä "ylipainosta" pois..
Se, että olet laihtunut 10 kg, on tulos siitä, että et ole saanut tarpeeksi lihasten rakennusaineita, ja näin ollen suurin osa laihtumisesta on lihaskudosta ja nesteitä, mikä on huono juttu...ei ihme, jos et näytä peilin edessä laihalta...Vaikka sanon nämä asiat, niin tajuan kyllä ongelmasi, en ole tyhmä tai ilkeä...tai muutenkaan, ei ole tarkotus saarnata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965