Viestisi oli paljon puhuva, uupumuksen keskeltä ilmoille tullut, ymmärrettävä. Kuitenkin toivon, että jaksat huomiseen, koska elämä on onneksi yllätyksiä täynnä ja parempi aika voi tulla aina yllättäen. Se on ainakin varmaa, että elämään kuuluu nähdä erilaisia elämänkohtaloita, niillä on ihmisille puhutteleva merkitys. Kuinka kylmäksi ja kovaksi,ymmärtämättömäksi maailma tulisikaan ,jos ei olisi kuin ns. terveitä! Uskon, että kaikella, kärsimykselläkin, on salattu tarkoituksensa, jota meidän ei tarvitse täällä ajassa ymmärtääkään. Toivon sydämestäni, että olosi helpottuu, ja jaksat iloita keväästä ja pitenevästä päivästä, auringon lämmöstä ja luonnon heräämisen ihmeestä. Sanotaan,että Isämme Taivaassa ei anna suurempaa taakkaa kuin jaksamme kantaa. Jospa Sinun suuri taakkasi keventyisi! Tv. Puolisona parkinsonpotilas.( Nimimerkille: Masentaako)
Ethän masennu !
4
1640
Vastaukset
- Huomisen lapsi
Minä en oikein jaksa uskoa huomisen olevan parempi. Mitä iloa on heräävästä keväästä kun itsellä tekisi mieli vetää peitot korville ja nukkua ja nukkua ja nukkua. Joku on joskus sanonut, että kärsimys jalostaa ihmistä. Se on kyllä kukkua, ei sellaista kärsimystä olekkaan joka jalostaisi ihmistä. Ja mitä tulee siihen kannettavan taakan painoon minä ainakin alan olla kontallaan sen taakan alla.
- Huominen ehkä parempi
Olen lukenut vastauksesi monta kertaa, miettien. Tunnen suurta avuttomuutta ja sanattomuutta. Kuitenkin,koska muuta en voi, saanhan rukoilla puolestasi? Sanat loppuvat, mutta panen käteni ristiin ja rukoilen Sinulle voimia ja parempia päiviä. Itselleni on tullut rakkaaksi laulu: "Päivä vain ja hetki
kerrallaan..."Taakkani ei varmaankaan ole ollut niin raskas kuin Sinulla, mutta kun on vaikeaa, meidän ei tarvitse huolehtia kuin päivä kerrallaan, huomisella on omat,yllättävät murheensa. - Huomisenko
Huominen ehkä parempi kirjoitti:
Olen lukenut vastauksesi monta kertaa, miettien. Tunnen suurta avuttomuutta ja sanattomuutta. Kuitenkin,koska muuta en voi, saanhan rukoilla puolestasi? Sanat loppuvat, mutta panen käteni ristiin ja rukoilen Sinulle voimia ja parempia päiviä. Itselleni on tullut rakkaaksi laulu: "Päivä vain ja hetki
kerrallaan..."Taakkani ei varmaankaan ole ollut niin raskas kuin Sinulla, mutta kun on vaikeaa, meidän ei tarvitse huolehtia kuin päivä kerrallaan, huomisella on omat,yllättävät murheensa.Siinäpä se "päivä vain ja hetki kerrallansa siitä lohdutuksen aina saan" vai saanko? Mahdoton verrata toisten taakkaa omaan, sillä jokaisen taakka on omanlaisensa ja jokainen kantaa omaansa niinkuin parhaiten taitaa. Joillekkin taakkaa keventää rukous, toiselle joku muu. En vieläkään osaa elää vain päivää kerrallaan, huolehdin huomisen murheita.
Tulevaisuus pelottaa, sillä sairaus vaatii veronsa eikä parempaa näy. Itkettää ja ahdistaa. - Huominen ehkä parempi
Huomisenko kirjoitti:
Siinäpä se "päivä vain ja hetki kerrallansa siitä lohdutuksen aina saan" vai saanko? Mahdoton verrata toisten taakkaa omaan, sillä jokaisen taakka on omanlaisensa ja jokainen kantaa omaansa niinkuin parhaiten taitaa. Joillekkin taakkaa keventää rukous, toiselle joku muu. En vieläkään osaa elää vain päivää kerrallaan, huolehdin huomisen murheita.
Tulevaisuus pelottaa, sillä sairaus vaatii veronsa eikä parempaa näy. Itkettää ja ahdistaa.En minäkään osaa elää vain päivää kerrallaan,vaan huolehdin turhaan sellaisistakin asioista, joille en voi mitään. Joku varmuus on kuitenkin siitä että se taito olisi kullan arvoinen. Ei se merkitse sitä, että olisi vastuuton huomisesta. Kun on parhaansa yrittänyt, voimme luottaa siihen että senjälkeen asiat ohjautuvat meidän parhaaksi salatulla tavalla. Meidän ei tässä ajassa sitä tarvitse ymmärtääkään emmekä ymmärtäisi vaikka kuinka pähkäilisimme, on tämä elämä niin kiemuraista.Tämä voi tuntua vanhalta fraasilta, mutta se ei siitä muutu: Jeesus rakastaa Sinua valtavasti, ja kärsii kanssasi. Toivon sydämestäni Sinulle hyvää viikonloppua ja toivoa elämääsi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192574Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941282
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171037Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51865