Scientologien lukumäärä Suomessa ja koko maailmassa

Kuinka monta skientologia Suomessa on? Entä koko maailmassa?

Nämä kaksi kysymystä ovat ihmetyttäneet monia, eikä niihin löydä helpolla hyvin perusteltuja vastauksia. Skientologeilla on toki jälkimmäisestä AIVAN oma käsityksensä (10 000 000), eli noin joka kuudessadas ihminen. Tämä on tietenkin täyttä puppua, sillä maailman väestökeskittymissä skientologiaa ei tunneta juuri laisinkaan, ja muuallakin määrät ovat järkevissä mittasuhteissa.

Syynä noin suureen lukemaan saattaa olla se, että skientologit laskevat joukkoihinsa kaikki ne, jotka ovat tehneet sen kuuluisan ilmaisen "persoonallisuustestin", vaikkei sen yhteydessä mainittaisi skientologiaa kun vasta lopussa.

Mikä olisi siis realistinen arvio molemmista? Suomen skientologit eivät osanneet vastata ensimmäiseen kysymykseen, vaikka hehän sen parhaiten tietäisivät. Sen sijaan he "tietävät", että maailmassa on ne 10 miljoonaa skientologia.

Löytyykö keneltäkään lähteistettyjä vastauksia? Onko maailmassa yli vai alle 100 000? Entä onko Suomessa paria tusinaa enemmän?
8589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

googlaamisella löytyi lukuja 350000-500000 väliltä maailmanlaajuisesti. Lähteitä kymmeniä, eikä yksikään (paitsi tottakai lahkon omat lukemat...) antanut yli puolen miljoonan lukuja.

Laskusuuntaanhan tuo luvut näyttäisivät olevan, varsinkin viime vuosina. Internetiä kai siitä lienee kiittäminen, hulluista lahkoista ja tempauksistaan löytyy nykyään tietoa helposti. Kusettaminen tulee vaikeammaksi koko ajan.

Äänestä

....pieni ettei "olemattomien" (anonyymien) kannata sotajalalle lähteä. Pieni porukka, mutta niin vahva, pelottava ja armoton. :)

Äänestä
  • Anonyymejä on maailmassa vähintään miljoona, enintään yli yhdeksäntuhatta. Olemme toki vahva, ja tietenkin rikolliset tutisevat housuissaan kun Oikeus ja Totuus saapuvat paikalle. Sanalla "armoton" tapailet varmaan ominaisuutta, joka tunnetaan myös nimellä "päättäväisyys".

kansainvälisesti välillä 25000-30000,
Suomessa 20-30

Tollaisen käsityksen oon saanu eri lähteistä.

Äänestä
  • yhdellä sitten kun luet yhden LRH:n kirjan ja huomaat sen sisältävän jotakin Sinulle.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    yhdellä sitten kun luet yhden LRH:n kirjan ja huomaat sen sisältävän jotakin Sinulle.

    Hyvä että niitä jaetaan nykyään netissä ilmaiseksi. Vaikkakaan niiden lukemisesta ei ole suoraa hyötyä kuin henkisesti sairaille. Ja heilläkin ne vain luovat yhden harhan toisen tilalle.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    yhdellä sitten kun luet yhden LRH:n kirjan ja huomaat sen sisältävän jotakin Sinulle.

    ..kun kerrot tuttavillesi ja perheellesi sekä sinulle kirjan myyneelle scientologille,että millaisesta huuhaasta onkaan kysymys.

    Tom Cruise ei edelleenkään lennä....

    D :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiinnostunut666 kirjoitti:

Kuinka monta skientologia Suomessa on? Entä koko maailmassa?

Nämä kaksi kysymystä ovat ihmetyttäneet monia, eikä niihin löydä helpolla hyvin perusteltuja vastauksia. Skientologeilla on toki jälkimmäisestä AIVAN oma käsityksensä (10 000 000), eli noin joka kuudessadas ihminen. Tämä on tietenkin täyttä puppua, sillä maailman väestökeskittymissä skientologiaa ei tunneta juuri laisinkaan, ja muuallakin määrät ovat järkevissä mittasuhteissa.

Syynä noin suureen lukemaan saattaa olla se, että skientologit laskevat joukkoihinsa kaikki ne, jotka ovat tehneet sen kuuluisan ilmaisen "persoonallisuustestin", vaikkei sen yhteydessä mainittaisi skientologiaa kun vasta lopussa.

Mikä olisi siis realistinen arvio molemmista? Suomen skientologit eivät osanneet vastata ensimmäiseen kysymykseen, vaikka hehän sen parhaiten tietäisivät. Sen sijaan he "tietävät", että maailmassa on ne 10 miljoonaa skientologia.

Löytyykö keneltäkään lähteistettyjä vastauksia? Onko maailmassa yli vai alle 100 000? Entä onko Suomessa paria tusinaa enemmän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu