Näin olen sen kokenut, tai oikeastaan kaikki alkaa silloin kun aurinko rupeaa enemmän näyttäytymään. Se kun paljastaa paitsi lian kotisi nurkissa, myös roskat sielun syövereissä? Tämä on ollut jokakeväinen riesa ja hieman helpottaa kesän tullen, joskin jonkinlainen alakulo on läsnä kaiken aikaa, mutta sen kanssa voi muuna aikana kuitenkin elää sitalopraamin voimalla. Mutta alkukevät on hankalin. Suun pitäisi olla korviin asti levällään, "onhan kevät!!!", lehdet hehkuttavat tätä samaa ja yleinen oletus on, että nyt vasta ihminen herää eloon tässä pimeässä Pohjolassa. Näin ei todellakaan ole. Ei ole mikään ihme, että itsemurhia tehdään eniten juuri keväisin - ja huhtikuussa?, joka on kuukausista julmin.
Huhtikuu on kuukausista julmin
Iloton Irmeli
2372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Mä olen taas hauras ja kauhtunut,
kuin auringon paiste vois mut puhki kuluttaa.
Valvottu yö, kuppi kahvia aamulla.
Sun viereltäs nousen jälleen matkaa jatkamaan.
Aamunkoitosta, illan lempeään pimeyteen,
mä jokaisen tunnin sulle antaa tahtoisin.
Mut hetkekskään, ei pysähdy pyörät nää.
Tie minne mut kuljettaa, voi kunpa tietäisin.
Mä rauhaa en saa, en lepoa saa, rauhaa en saa.
Jokin, ajaa mua.
Huhtikuu on, kuukausista julmin kai.
niin ainakin sanotaan, jossain kirjassa.
Mitä mä saan, irti tästäkin keväästä,
kun kohtalon tuulet taas mut luotas puhaltaa.
Aaamun koitosta, illan lempeään pimeyteen,
mä jokaisen tunnin sulle antaa tahtoisin.
Mut hetkekskään, en pysähtyy voi.
Mua päivästä päivään jokin ajaa eteenpäin.
Mä rauhaa en saa, en lepoa saa, rauhaa en saa.
Jokin ajaa mua.
En unta mä saa, rauhaa en saa,
jokin ajaa mua."
TEHOSEKOITIN - JOKIN AJAA MUA
tehdään itsareita. Huhtikuussa eniten itsemurhayrityksiä.