Zyckowicz moukaroi

--------------------------------------------------------------------------------

Hallitus ja eduskuntaoppositio ottivat tiistaina eduskunnassa kiivaasti yhteen kuntien palvelukasmaksuista. Hallituspuolueet puolustivat esitystään niin pontevasti, että oppositiojohtaja Eero Heinäluoma sai aiheen huudahtaa: Tässähän tulee tunne, että täällä ollaan käsittelemässä asiakasmaksujen alentamista!



Heinäluoma ei ollut kaukana totuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan hallituksen esitys laskee päivähoitomaksua 48 prosentilla lapsista, pitää sen ennallaan 12 prosentilla ja nostaa maksua 40 prosentilla lapsista.


Maksu-uudistuksen esitellyt peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) korosti avauspuheenvuorossaan, että maksuja ei koroteta, vaan niiden reaaliarvo palautetaan vuoden 2002 tasolle.
- Edes suurimman maksun 33 euron korotuksessa ei ole kysymys tasokorotuksesta.


Maksuja ei ole korotettu sitten Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisen hallituksen, jolloin maksut muutettuun markoista euroiksi.


Hallituksen esityksen mukaan päivähoito- ja terveydenhoidon maksuja korotetaan keskimäärin 16,6 prosentilla elokuun alusta. Samalla maksuperusteisiin vaikuttavia tulorajoja korotetaan 19,7 prosentilla.


Risikon mukaan tulorajojen korottaminen tarkoittaa muun sitä, että 2 400 euroa kuukaudessa ansaitsevan yksinhuoltajan ja kahden hoidossa olevan lapsen perheessä päivähoitomaksut laskevat 160,20 eurosta 98,20 euroon kuukaudessa.


Kahden huoltajan perheen, jossa molemmat ansaitsevat 2 000 euroa kuukaudessa ja jolla on päivähoidossa kolme lasta päivähoitomaksut laskevat 440 eurosta 397 euroon kuukaudessa.


Elokuun alusta alkaen päivähoitomaksuja alentaa myös se, että maksuperusteissa otetaan huomioon perheen kaikki alaikäiset lapset, kun nykyisen lain mukaan maksut perustuvat kahteen lapseen, olipa heitä kuinka monta tahansa.


Toinen suuri rakenteellinen muutos on se, että maksut ja tulorajat sidotaan indekseihin. Maksut sidotaan terveydenhoitoindeksiin ja tulorajat ansiotasoindeksiin, mikä tarkoittaa sitä, että tulorajoja korotetaan joka toinen vuosi 2010 alusta alkaen ansioiden nousun mukaisesti.









Zyskowicz moukaroi demareita








Ben Zyskowicz (kok.) riemastui, kun vajaan kolmen tunnin sananvaihdon jälkeen eräät SDP:n edustajat myönsivät päivähoitomaksu-uudistuksen olevan askeleen - joskin riittämättömän - oikeaan suuntaan.
- Vastahan te 40 minuuttia sitten sanoitte, että yritän puhua mustan valkoiseksi, kun väitin, että pienituloisilla ja suurilapsisilla perheillä päivähoitomaksut laskevat.


Zyskowicz kävi terhakkaasti SDP:n keskeisen väitteen kimppuun, että uudistuksen johdosta keskituloiset joutuvat entistä useammin maksamaan suurinta maksua.
- Tämä väite on täyttä puppua, koska hallitus korottaa tulorajoja päinvastoin kuin edellinen hallitus, joka ei korottanut niitä lainkaan. Sen vuoksi pieni ja keskituloistenkin perheiden päivähoitomaksut nousivat vuosi vuodelta nimellistulojen kasvaessa.


Sirpa Asko-Seljavaaran (kok.) mielestä maksu-uudistus ei olekaan niin suuri mörkö kuin oppositio väittää.
- Vuodesta 2002 keskipalkka on noussut 443 eruoa, eli yli kymmenen kertaa enemmän kuin suurimman päivähoitomaksun 33 euron korotus. Ja nollamaksuluokan tuloraja kolmen lapsen yksinhuoltajalla nousee esimerkiksi 1 200:sta 1 800 euroon kuukaudessa.


Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) arvioikin, että tulorajojen korottaminen parantaa osaltaan pienimpiin tuloluokkiin kuuluvien vanhempien mahdollisuutta työllistyä. Elokuun alun jälkeen vapautuksen maksusta saavat kaikki, joiden tulot ovat alle 1 578 euroa kuukaudessa, kun raja on nyt 1 143 euroa.


Eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.) laski, että kaikkien yksinhuoltajien päivähoitomaksut laskevat alle 2 800 euron kuukausituloilla. Myös Rehula kertoi ilokseen panneensa merkille demareiden suunnanmuutoksen väittelyn aikana.


Joissakin puheenvuoroissa eurot ja prosentin korvattiin retoriikalla. Jukka Gustafssonin (sd.) mukaan ”porvarihallitus on työntämässä kylmät kätensä lasten ja vanhusten kukkarolle”.


Perussuomalaisten Timo Soini puolestaan totesi, että hallitus lisää taas inflaatiota ja vie ostovoimaa.
- Maksukorotukset olisivat edes jollain tavalla käsitettäviä, jos hallitus myöntäisi, että ne voidaan käyttää korotettujen EU-maksujen maksamiseen.
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ilmaisia kuntapalvelujakaan ei yksinkertaisesti ole. Jonkun nekin on maksettava. Siksi suurinta todellisuudentajun puutetta edusti Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintien viikonvaihteessa tekemä esitys, jonka mukaan päivähoito olisi muutettava kokonaan maksuttomaksi

Äänestä

Ben Berl Zyskowicz on Kokoomuksen suurin selittäjä, joka jänkkää asiasta kuin asiasta oman puolueensa eteen. Hän oli innokkain Hyvä Veli puolustaessaan Ilkka Kanervan toistuvaa harkitsemattomuutta ja Suomen maineen likaamista. Zyskowiczin lausuntojen lukeminen prosessin aikana oli uskomattoman hauskaa. Ja hän sentään tiesi koko ajan totuuden, mutta puolusti uskollisen tottelevaisesti toinen silmä kiinni asiaansa!
Muistelmissaan Ben kertoi, miten bailasi nuoruudessaan yöt läpeensä. Eduskuntaan hänet valittiin jo 25-vuotiaana. Me muut nuoret emme samaan aikaan voineet bailata jatkuvasti suorittaessamme varusmiespalvelua olemattomalla päivärahalla ja nukkumalla miesseurassa ahtaassa tuvassa kerrossängyssä. Ben sen sijaan ei armeijaan mennyt, vaikka oli kykenevä kansanedustajaksi. Olisi hoitanut kansalaisvelvollisuutensa vaikka siviilipalvelusmiehenä eduskunnan kirjastossa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demreita kirjoitti:

--------------------------------------------------------------------------------

Hallitus ja eduskuntaoppositio ottivat tiistaina eduskunnassa kiivaasti yhteen kuntien palvelukasmaksuista. Hallituspuolueet puolustivat esitystään niin pontevasti, että oppositiojohtaja Eero Heinäluoma sai aiheen huudahtaa: Tässähän tulee tunne, että täällä ollaan käsittelemässä asiakasmaksujen alentamista!



Heinäluoma ei ollut kaukana totuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan hallituksen esitys laskee päivähoitomaksua 48 prosentilla lapsista, pitää sen ennallaan 12 prosentilla ja nostaa maksua 40 prosentilla lapsista.


Maksu-uudistuksen esitellyt peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) korosti avauspuheenvuorossaan, että maksuja ei koroteta, vaan niiden reaaliarvo palautetaan vuoden 2002 tasolle.
- Edes suurimman maksun 33 euron korotuksessa ei ole kysymys tasokorotuksesta.


Maksuja ei ole korotettu sitten Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisen hallituksen, jolloin maksut muutettuun markoista euroiksi.


Hallituksen esityksen mukaan päivähoito- ja terveydenhoidon maksuja korotetaan keskimäärin 16,6 prosentilla elokuun alusta. Samalla maksuperusteisiin vaikuttavia tulorajoja korotetaan 19,7 prosentilla.


Risikon mukaan tulorajojen korottaminen tarkoittaa muun sitä, että 2 400 euroa kuukaudessa ansaitsevan yksinhuoltajan ja kahden hoidossa olevan lapsen perheessä päivähoitomaksut laskevat 160,20 eurosta 98,20 euroon kuukaudessa.


Kahden huoltajan perheen, jossa molemmat ansaitsevat 2 000 euroa kuukaudessa ja jolla on päivähoidossa kolme lasta päivähoitomaksut laskevat 440 eurosta 397 euroon kuukaudessa.


Elokuun alusta alkaen päivähoitomaksuja alentaa myös se, että maksuperusteissa otetaan huomioon perheen kaikki alaikäiset lapset, kun nykyisen lain mukaan maksut perustuvat kahteen lapseen, olipa heitä kuinka monta tahansa.


Toinen suuri rakenteellinen muutos on se, että maksut ja tulorajat sidotaan indekseihin. Maksut sidotaan terveydenhoitoindeksiin ja tulorajat ansiotasoindeksiin, mikä tarkoittaa sitä, että tulorajoja korotetaan joka toinen vuosi 2010 alusta alkaen ansioiden nousun mukaisesti.









Zyskowicz moukaroi demareita








Ben Zyskowicz (kok.) riemastui, kun vajaan kolmen tunnin sananvaihdon jälkeen eräät SDP:n edustajat myönsivät päivähoitomaksu-uudistuksen olevan askeleen - joskin riittämättömän - oikeaan suuntaan.
- Vastahan te 40 minuuttia sitten sanoitte, että yritän puhua mustan valkoiseksi, kun väitin, että pienituloisilla ja suurilapsisilla perheillä päivähoitomaksut laskevat.


Zyskowicz kävi terhakkaasti SDP:n keskeisen väitteen kimppuun, että uudistuksen johdosta keskituloiset joutuvat entistä useammin maksamaan suurinta maksua.
- Tämä väite on täyttä puppua, koska hallitus korottaa tulorajoja päinvastoin kuin edellinen hallitus, joka ei korottanut niitä lainkaan. Sen vuoksi pieni ja keskituloistenkin perheiden päivähoitomaksut nousivat vuosi vuodelta nimellistulojen kasvaessa.


Sirpa Asko-Seljavaaran (kok.) mielestä maksu-uudistus ei olekaan niin suuri mörkö kuin oppositio väittää.
- Vuodesta 2002 keskipalkka on noussut 443 eruoa, eli yli kymmenen kertaa enemmän kuin suurimman päivähoitomaksun 33 euron korotus. Ja nollamaksuluokan tuloraja kolmen lapsen yksinhuoltajalla nousee esimerkiksi 1 200:sta 1 800 euroon kuukaudessa.


Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) arvioikin, että tulorajojen korottaminen parantaa osaltaan pienimpiin tuloluokkiin kuuluvien vanhempien mahdollisuutta työllistyä. Elokuun alun jälkeen vapautuksen maksusta saavat kaikki, joiden tulot ovat alle 1 578 euroa kuukaudessa, kun raja on nyt 1 143 euroa.


Eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.) laski, että kaikkien yksinhuoltajien päivähoitomaksut laskevat alle 2 800 euron kuukausituloilla. Myös Rehula kertoi ilokseen panneensa merkille demareiden suunnanmuutoksen väittelyn aikana.


Joissakin puheenvuoroissa eurot ja prosentin korvattiin retoriikalla. Jukka Gustafssonin (sd.) mukaan ”porvarihallitus on työntämässä kylmät kätensä lasten ja vanhusten kukkarolle”.


Perussuomalaisten Timo Soini puolestaan totesi, että hallitus lisää taas inflaatiota ja vie ostovoimaa.
- Maksukorotukset olisivat edes jollain tavalla käsitettäviä, jos hallitus myöntäisi, että ne voidaan käyttää korotettujen EU-maksujen maksamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu