Olen käynyt läpi kolme vaikeaa psykoosia, ne olivat kuin valloittavia unia joiden aikana kävin läpi omat helvetit ja taivaat. Kuin erittäin huolellisesti tehtynä interaktiivisena 3D elokuvana. Jokainen niistä vei mennessään osan minusta ja viimeisin vei uskon niihin unelmiin. Enää en siis näe merkityksiä asioissa kuten ennen. Olen siis näennäisesti parantunut. Tilalle on tullut masennus, kun todellinen elämä tuntuu niin mitättömältä samojen asioiden toistolta. Ei ole lohikäärmeitä eikä ritareita.
Mitenkähän pääsisin elämään kiinni? Ajattelen jatkuvasti nukkumista ja kuolemaa, sitä viimeistä unta. Että pääsisi jo perille. Jos sitten mitään perille pääsemistä on olemassa. Unelmissani olen rakentanut pienen marmorilinnan vuorten ja meren ympäröimään laaksoon. Sen yläkerran ikkunasta paistaisi aurinko vasta puolilta päivin lempeästi kutsuen minut kiireettömään heräilyyn. Olisin alkuun yksin. Vasta jaksaessani saisin seurakseni rakkaat ystävät, omaa heimoani ihmisten joukosta. Mutta sitä ennen on jaksettava raahautua läpi päivien hautaan asti kun itsemurhaa en voi kuvitella tekeväni. Tosin jos ei minulla olisi perhettä ja joku tarjoaisi pienen pillerin joka varmasti ja kivuttomasti veisi hengen niin olisin kyllä valmis lähtemään. Mutta pahin asia olisi sitten herätä sairaalasta omaisten syytösten vastaajaksi.
Laitan tähän loppuun laulun tekstin jonka tein viime sairaalareissulla.
Today is the day
For the last things to say
A long time it took
to my whole world to shook
Now it´s only despare
For the treasure so rare
To be ripped out of me
and all will be seeen
Without me in the dream
There is nothing to see
Every finest of gold
Only mud that I sold
All I saw was the light
In the shimmering night
There was nothing to do
And I hold on to you
When it´s all said and done
When it´s all said and done
All of you will be gone
And I´ll see what I´ve done
And one will I be
And one you shall see
Will you let it be me?
Will you find where I live
When it´s all said and done...
-Miraniel-
Mitenkähän pääsisin elämään kiinni? Ajattelen jatkuvasti nukkumista ja kuolemaa, sitä viimeistä unta. Että pääsisi jo perille. Jos sitten mitään perille pääsemistä on olemassa. Unelmissani olen rakentanut pienen marmorilinnan vuorten ja meren ympäröimään laaksoon. Sen yläkerran ikkunasta paistaisi aurinko vasta puolilta päivin lempeästi kutsuen minut kiireettömään heräilyyn. Olisin alkuun yksin. Vasta jaksaessani saisin seurakseni rakkaat ystävät, omaa heimoani ihmisten joukosta. Mutta sitä ennen on jaksettava raahautua läpi päivien hautaan asti kun itsemurhaa en voi kuvitella tekeväni. Tosin jos ei minulla olisi perhettä ja joku tarjoaisi pienen pillerin joka varmasti ja kivuttomasti veisi hengen niin olisin kyllä valmis lähtemään. Mutta pahin asia olisi sitten herätä sairaalasta omaisten syytösten vastaajaksi.
Laitan tähän loppuun laulun tekstin jonka tein viime sairaalareissulla.
Today is the day
For the last things to say
A long time it took
to my whole world to shook
Now it´s only despare
For the treasure so rare
To be ripped out of me
and all will be seeen
Without me in the dream
There is nothing to see
Every finest of gold
Only mud that I sold
All I saw was the light
In the shimmering night
There was nothing to do
And I hold on to you
When it´s all said and done
When it´s all said and done
All of you will be gone
And I´ll see what I´ve done
And one will I be
And one you shall see
Will you let it be me?
Will you find where I live
When it´s all said and done...
-Miraniel-
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kävin vähän lunttamaasa tuota käyttäjääsi, elikkä 25 olet... Hieman vaikea sano kun itse on vielä niin nuori.
Mutta itse (elämänilon monesti menettäneenä) sanoisin, että pitää yrittää löytää ne asiat, mitkä itsensä saa piristymään. Se voi olla jotakin ihan odottamatonta.
Itse esim. saattaisin mennä onnesta sekaisin jos löytäisin laatikollisen vanhoja lapsuudenajan kirjoituksia, tai jokin huvipuisto.
Tosi kauniit laulun sanoitukset
Näin päin minulla..