mitä

Kuopion yliopisto kieltää tupakoinnin työaikana
16.4.2008 16:54
Kuopion yliopisto muuttuu savuttomaksi työpaikaksi, jossa ei saa tupakoida työaikana. Yliopiston sisätiloissa ei sallita tulevaisuudessa röyhyttelyä eikä siellä myydä tupakkatuotteita.

Hallituksen aloittaman Savuton kampus -hankkeen tavoitteena on, että yliopisto on savuton työpaikka ensi vuoden maaliskuun alkuun mennessä. Mahdolliset tupakointipaikat sijoitetaan ulkona niin kauaksi rakennuksista, ettei tupakansavua leijaile sisätiloihin.

Yliopiston työnhakuilmoituksissa kerrotaan jatkossa, että työpaikka ja sen järjestämät tilaisuudet ovat savuttomia. Yliopisto kannustaa henkilökuntaansa tupakoinnin lopettamiseen. Työntekijöille ja opiskelijoille tiedotetaan Savuton kampus -hankkeen aikana muun muassa tupakointiin liittyvistä terveys- ja ympäristöhaitoista.

- Savuttomuus sopii terveys- ja ympäristötieteisiin sekä hyvinvointiosaamiseen profiloituneen yliopiston linjaan, sanoo rehtori Matti Uusitupa

(IL)
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Setä Che ja Pappa Sole:kin olivat tupakkamiehiä. Joten Tamperekaan ei tule luopumaan tupruttelusta oppilaitostensa alueella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tampereen yliopisto tekee kirjoitti:

Kuopion yliopisto kieltää tupakoinnin työaikana
16.4.2008 16:54
Kuopion yliopisto muuttuu savuttomaksi työpaikaksi, jossa ei saa tupakoida työaikana. Yliopiston sisätiloissa ei sallita tulevaisuudessa röyhyttelyä eikä siellä myydä tupakkatuotteita.

Hallituksen aloittaman Savuton kampus -hankkeen tavoitteena on, että yliopisto on savuton työpaikka ensi vuoden maaliskuun alkuun mennessä. Mahdolliset tupakointipaikat sijoitetaan ulkona niin kauaksi rakennuksista, ettei tupakansavua leijaile sisätiloihin.

Yliopiston työnhakuilmoituksissa kerrotaan jatkossa, että työpaikka ja sen järjestämät tilaisuudet ovat savuttomia. Yliopisto kannustaa henkilökuntaansa tupakoinnin lopettamiseen. Työntekijöille ja opiskelijoille tiedotetaan Savuton kampus -hankkeen aikana muun muassa tupakointiin liittyvistä terveys- ja ympäristöhaitoista.

- Savuttomuus sopii terveys- ja ympäristötieteisiin sekä hyvinvointiosaamiseen profiloituneen yliopiston linjaan, sanoo rehtori Matti Uusitupa

(IL)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu