Matti ajaa sumeilematta pääministerin aseman yksityistämistä itseään varten.
Matti on sulkenut hallituksen pikkulooseihin, joissa nuijitaan valmiit päätökset ilman, että koko hallitus olisi mukana päätöksen teossa.
Jos ette usko katsokaa Lauantaiseura netistä. M.O.T.
Matti on sulkenut äänestäjiltä keinot toimia parlamentrismin perusääntöjen mukaan eli vienyt Suomen kansalaisilta oikeuden saada lehdistön kautta tietoja päivän politiikasta sulkemalla ministereiden suut, keskeneräisitä asioista ei puhuta. Kysykää joltain ministeriltä M.O.T.
Matti on alkanut ajaa itse itselleen aivan omaan henkilöönsä kohdentuvaa sensuuria, peittääkseen omat ministeriyteen sopimattomat puolensa. Lukekaan käräjäoikeuden paparerit. M.O.T.
Matti ei osaa pitää Suomen puolia kansainvälisissä neuvottelupöydissä mahdollisesti puutteellisen kielitaitonsa takia ja Suomi on menettänyt jo todella paljon ja on jäänyt EU:ssa täysin nahjussarjaan. Kysykää mepeiltänne tai lukekaa EU:n päätökset. M.O.T.
Matti käyttää sumeilematta valtaansa oman itsensä ja oman aseman pönkittämiseen, eikä hoida ministerin tehtäviään Suomen tai jokaisen Suomen kansalaisen etujen mukaisesti vaan jahtaa yhtä Suomen kansalaista omien viestiensä takia.
Matti ei suostu pitämään turvamiehiä, kokee ne yksityisyyttään hiertäviksi kait ja silti hänellä on hallussaan koko maamme asiat. miten hyvin. ei tietoa, koska taas vuotaa.....
Matin on jo aika poistua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.