Entäpä "huonot" kummit?

Tuolla nimimerkki kummipakko löytyy mun suuttumukseni siskooni, joka on lapselleni kummi. Minä olen myös hänen lapselle kummi.

Siskoni ei muista eikä ole kiinnostunut kummiudestaan, vaikka sen aikanaan ihan mielihyvin otti vastaan. Lupauksia suoraan lapelle itselleen, ja niitä ei sitten pidetä. Minun kyllä kummina kuuluisi muistaa hänen lastaan.. lue sieltä. Suututtaa, entisen lapsen puolesta.

Tällä samalla lapsella on "epävirallisesti" veljeni kummina, on eronnut kirkosta, ja hänen vaimonsa, joka silloin kuului vielä kirkkoon. Vaimo ei muista kummiuttaan, on unohtanut, mutta kun sai kutsun rippijuhliin, laittoi lahjan sentään!! vaikka muuten olemme tosi vähän tekemisissä.
Onneksi lapsella on yksi pariskunta, joka jaksaa ja viitsii muistaa. He ovatkin ainoat oikeat kummit..

Esikoisella oli sama juttu myös: toinen siskoni on kummina, mutta hän ei ole edes muistanut tätä asiaa! On kyllä vakiolahjat laittanut vuosittain.. ei muuta. Mutta parempi sekin kuin petetyt lupaukset tai täydellinen hiljaisuus kuten kuopuksen kohdalla.

En myöskään ymmärrä, että avioerossa kummius jätetään hoitamatta: lapsi jää äidille ja kummi on isän kavereita, joten yhteyden pito jää, koska ei haluta olla sen naisen kanssa tekemisissä.
Tai kun X ja Y ovat kummeja ja eroavat, ja kummilapsn vanhammt on X:n kavereita/sukulaisia, Y ei enää pidä yhteyttä kummilapseensa.

Jos siis pariskuntaa pyydetään kummiksi, pitäisi miettiä sen toisenkin osapuolen kiinnostaako häntä ihan todella. Ja jos tuntuu että vastuu kummiudesta tulisi kuitenkin olemaan kumppanilla, eikö ole kanttia sanoa että ei kiitos minulle, mutta ota sinä tehtävä vastaan? Onhan kummius muutakin kuin nimi paperissa!

Lapselle se on valtavan tärkeä asia!

Muuten: eikö ole kummallista että kummius lankeaa aina tietyille ihmisille ja jotkut taas eivät kelpaa kummiksi, ei sitten millään? Olen huomannut että kummiksi otetaan mielellään lempeä, ystävällinen, hyväntuulinen emo-hahmo, joka on sillä tavalla neutraali persoona että kaikki pitävät hänestä.
Särmikkäämpi sukulaistäti ei ole kyllin "hyvä" tai "oikeanlainen"..??!!

Mielestäni kummilta usein odotetaan aika paljon, siis oman kokemukseni perusteella (olen kummi neljälle lapselle). Kummin pitäisi käydä usein kylässä, viedä lapsia retkille, ottaa lapsia yökylään, ostaa juuri se mieleinen synttärilahja jne. Tämäkö se on kummiuden tarkoitus?

Rakastan jokaista kummilastani, mutta koska itsellänikin on lapsia, en voi olla kummi jokaiselle kuten heidän vanhempansa olettavat. Muistan syntymä- ja nimipäivät, käyn kylässä kun suinkin ehdin, laitan postikortin ulkomailta ja silti saan kommentteja siitä, kuinka kummilapsi on ollut muilla kummeilla yökylässä, vaan ei meillä, että olettaisi kummin haluavan olla enemmän tekemisissä lapsen kanssa kun sentään on kummiksi ryhtynyt.

Itselleni kummius on sitä, että muistan kummilapseni ja olen tarvittaessa hänen tukenaan niin kauan kun hän tukea tarvitsee, aikuisenakin. Autan neuvon ja opastan lasta tai nuorta elämään. Ja mikäli kävisi niin ikävästi, että kummilapseni vanhemmat kuolisivat tai muuten eivät pystyisi huolehtimaan lapsesta, tarjoaisin oitis hänelle kodin, hetkeäkään miettimättä.

Olisi kiva kuulla myös muiden ajatuksia siitä, millainen on hyvä kummi ja mitä mielestänne kummin tehtävään kuuluu?

pääsi tänä kesänä ripille. Hänellä on 5 kummia, joista yksikään ei tullut kirkkoon, kaksi tuli kahville ja kolme ei edes lähettänyt korttia!!
Neljä näistä kummeista on ex-mieheni, eli lapseni isän veljiä vaimoineen sekä yksi (14v. sitten luulimme ystäväksi) tuttavamme.
Voitte varmasti kaikki arvata, mitkä olivat niin lapsen kuin meidän vanhempienkin fiilikset...

Itse olen kummitustätskä viidella lapselle,koskaan en ole voinut ostella kalliita lahjoja. Ja olen huomannut, että halpakin lahja voi olla ihana,pääasia on muistaminen.Mutta kaikista tärkeintä on mukava yhdessä olo!

Heissan,

ei mulle tästä ole mitään elinikäisiä traumoja jäänyt, mutta kyllä mä muistan, kuinka pienenä usein harmitti ja itketti omien kummien välinpitämättömyys. Mun (syli-)kummitädilläni ja -sedälläni oli aikanaan pieni kynttiläpaja ja mitäpä sitä pieni tyttönen, vaikkapa neljä vuotta täyttäessään, olisi lahjaksi kaivannut kuin laatikollisen valu- ja värivirheellisiä II-luokan kynttilöitä... Vuosi toisensa jälkeen, jokaisena synttärinä ja jouluna kaikki varaston jämäkynttilät piti käydä postista raahaamassa. En ole varakkaasta perheestä, joten en osannut kaivata mitään kalliita, hienoja lahjoja, mutta olisipa siellä kynttilälaatikossa ollut edes kortti mukana! Jossakin vaiheessa (ilmeisesti silloin, kun kynttiläpaja meni konkurssiin) kummit olivat sopineet jonkun kultasepänliikkeen kanssa, että sieltä liikkeestä lähetettiin suoraan kerran vuodessa yksi(!) hopealusikka. Tämäkin vähä "muistaminen" loppui, kun kuuden vuoden jälkeen kuusi lusikkaa oli koossa. Tästä huolimatta lähetin uskollisesti kutsut kummeilleni kaikkiin juhliini, mm. rippi- ja yo-juhliin. En varsinaisesti edes yllättynyt, kun edes korttia ei edelleenkään raaskittu kirjoittaa...

Olen tavannut kummitätini kerran aikuisiällä (setä on jo kuollut). Ainoa asia, mitä hän minulle sanoi, oli: "ai, oletkos sinä joku niistä Eskon tyttäristä, vai..?" Kysymys oli jo niin korni, että enää ei edes harmittanut, vaan yksinkertaisesti nauratti! Kummitätini on nimittäin isäni sisko; ehkä hänen olisi syytä tuntea niinkin läheiset sukulaisensa, kuin oman veljensä lapset..?! Hän on kummi myös serkulleni (eli toisen veljensä lapselle). Tämä serkkuni sai aina todella kalliita lahjoja, mm. fillarin, tietokoneen, jne... Mistä lie johtui tämä eriarvoisuus? Siitäkö, että serkkuni on poika? Vai siitä, että hän oli jo valmiiksi rikkaasta perheestä ja sai muutenkin kaiken minkä halusi?

Ai niin, onhan minulla kolmaskin kummi. Häntä en ole ainakaan käsittääkseni tavannut omien ristiäisteni jälkeen. Nimen olen kyllä kuullut, mutta nyt ei tule sekään mieleen... ;-)