todella hitaasti?? Tapasin ihanan miehen, mutta yhteistä aikaa ei tunnu millään löytyvän. Hänellä on niin paljon töitä ja muuta ohjelmaa, että näemme kerran viikossa-kolmessa viikossa!!?? Olemme puhuneet hitaasti etenemisestä, mutta en nyt ihan näin hidasta ajatellut. Vesimiesnaisena haluaisin tavata vaikka joka toinen päivä edes äkkiseltään, mutta leijonamies haluaa, että tapaamisella on reilusti aikaa vaikkakin harvoin. Tuleeko tästä mitään?
Millaisia leijonamiehet ovat seksin suhteen?? Vielä en ole saanut siitä minkäänlaisia merkkejä :(
Haluavatko leijonamiehet
46
10071
Vastaukset
- saman kokenut
Mulla on ihan sama juttu. Leijona haluaa edetä todella hitaasti, olen miettinyt onko kiinnostunut ollenkaan. On aika äskettäin eronnut ja sanoo että haluaa edetä hitaasti asioissa, mutta olen itse aika kärsimätön asioissa ja tuntuu että aikaa yhteisille tapamisille on liian harvoin. Onkohan merkki siitä että ei edes ole kovin kiinnostunut?
- veksi61
ei ole totta että niin on olen leijona ja haluan melkein joka päivä rakastella
- tahtiin
itse olen leijonista huomannut että haluavat edetä ja toimia omaan tahtiin ahdistuvat vaan jos rupeaa jouduttamaan ja hoputtamaan.ja taitavat pitää vaikeasti tavoitettavia naisia suorastaan haasteena joten jos kärsivällisyyttä riittää kannatta edetä hitaasti.sen minkä seksissä voittaa luonteessa häviää ovat aika jurikoita kesytettäväksi.onnea kuitenkin.
- Lionman35
kesytetä. Käy vaikka sirkuksessa kysymässä.
- jarruttaja
Minulla on taas päinvastainen kokemus omasta
Leijonasta.Hänellä on kova kiire edetä suhteessa.
Se olen minä Jouskari,joka jarruttelen kovasti.
Mies on tosissaan tämän suhteen kanssa,mutta itse
epäröin,vaikka luotankin häneen,tällä hetkellä
etäsuhde,nähdään vain viikonloppuisin.
Uskon hänen todelliseen kiintymykseensä,
koska hän pitkän matkan takaa tulee luokseni
aina viikonlopuksi.Epäröinkö turhaan tunteen
aitoutta? - Lionman35
jarruttaja kirjoitti:

aitoutta?aitoutta? No, kyllähän etäsuhteet toimii, kumpikaan kun ei pääse näkemään sitä "aitoa" arkea. Kannattaahan se jarrutella jos siltä tuntuu. Sen kun nyt vain muistaa ettei taida kukaan ikuisesti odotella....
- jouskari58
Olen kokenut samaa leijona miehestä johon olen tutustunut vaikeasti lähestyttäviä ovat.Olen hämilläni hänen puheista hän sanoi sinun luonasi on kiva käydä mutta tulee pahamieli kun lähden sen takia en käy niin usein tykästytään pian liikaa toisiimme varsinkin sinä....minusta ei ole seurutstelijaksi...menee taas pari viikkoa ja hän sanoo mitä sanot jos alan pian seurustella jonkun toisen kans...ihme heittoja ota selvää...tulee milloin tulee käymään haluaa seksiä...jos ei saa niin tulee selipaatti viestit...toisen alistamista...
- tyypillistä
jouskari58 kirjoitti:

käytöstä leijonamiehille. Mut rehtiä ja rehellistä kertoa mitä haluaa, ei lupaa liikoja ja haluaa sinun ymmärtävän missä mennään, ettet odota liikoja.
Heitto seurustelusta tod näk tarkoittaa, et tapailee toista, joka siinä vakavemmassa mielessä on hänelle tärkeämpi... ehkä tunnustelee jopa maaperää, että oletko valmis jatkamaan seksisuhdetta vaikka hän seurustelisi toisen kans? Tosin en tunne miestä, että arvailen vain.
Leijona kyllä tekee selväksi mitä haluaa ja kenen kanssa, sitä harvemmin tarvii arvailla... vastaus on yleensä silmien edessä jos haluaa nähdä.. - Lionman35
tyypillistä kirjoitti:
käytöstä leijonamiehille. Mut rehtiä ja rehellistä kertoa mitä haluaa, ei lupaa liikoja ja haluaa sinun ymmärtävän missä mennään, ettet odota liikoja.
Heitto seurustelusta tod näk tarkoittaa, et tapailee toista, joka siinä vakavemmassa mielessä on hänelle tärkeämpi... ehkä tunnustelee jopa maaperää, että oletko valmis jatkamaan seksisuhdetta vaikka hän seurustelisi toisen kans? Tosin en tunne miestä, että arvailen vain.
Leijona kyllä tekee selväksi mitä haluaa ja kenen kanssa, sitä harvemmin tarvii arvailla... vastaus on yleensä silmien edessä jos haluaa nähdä..kai sitä nyt toista sen verta pitää kunnioittaa että sanoo suoraan mikä on meininki?
- Suffeli*
Jos ei jellona halua tavata, se ei sillon halua tavata.
Leijona kun OIKEASTI iskee silmänsä johonkin, ottaa kyllä haluamansa...ainakin yrittää tonnilla, haluaa nähdä ja tekee kyllä aikeensa "selvästi selväksi". Töitähän niillä aina on paljon, mut järjestää aikaa jos haluaa. Vielä "epäilyttävämmäks" asian tekee se, ettet vielä tiedä tuosta seksipuolesta! Kuinka niin? Eiks ole tehny aloitetta? Oletko sä? Koska mun käsitys on, et leijona on aikas innokas sen suhteen...ja monesti myös niin, ettei varsinaisesti tunne ihmistä kohtaan mitää, mut seksiä kyllä haluaa :D Leijona on mestari pitämään seksin ja tunne-elämän kahtena eri asiana tarvittaessa. Osaa olla aika peto! :) Jos ei ole ihastunut, kyllästyy aika pian ja jos on ihastunut, paranee vain ajan myötä kun tunteita tulee lisää!
Yhteenvetona siis, joko sitä ei tod kiinnosta tai sä olet sille "vakavansuhteenmateriaalia" eikä se ole siihen tässä vaiheessa valmis, mut pitää sua siinä sivussa varalla, kun se hetki koittaa.. TAI tapailee toista, ehkä jopa seurustelee. Karu totuus.
Mun mielipide, kannattaa silti varmaan ottaa asia puheeks. Huoh... naiset käsittää liian usein leijonamiehen flirtin, ystävällisyyden, kohteliaisuuden ja puheet väärin... minäkin :) että kannattaa ehkä yllättää mies ja kysyä et miten asia menikään. Päätä itse..- leijonalla
On toinen suhde ja kenties ei ole ollenkaan eronnut vaikka sanoo. Tiedän ainakin erään leijonamiehen joka kertoo jokaiselle sen minkä he haluavatkin kuulla ja on edelleen omalla tahollaan naimisissa. Joten en usko, että noista jutuista mitään tulee...loppujen lopuksi....
- Lionman35
IHME tuossa flirtti jutussa on? Mitä ihmeellistä siinä nyt on? Selityksiä! Voisiko myös sellaiset naiset jotka eivät halua että esim. silmiä sanotaan kauniiksi, kantaa jotain varoitus kylttiä kaulassa että ei vain tule epäselvyyksiä. Toisaalta eipä tuo kylttikään taida pidätellä ;) ja sinä Suffeli, mahtavaa että olet palstoilla! Aika hyvin tuo flirtti homma hallussa.......
- Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:

eiks ole vähän vanhanaikaista toi "kauniit silmät"? Mun mielestä paras flirtti on ihan jotai muuta ku tuollaset imelyydet... tuota nyt kuulee harva se päivä ;D
Eiku vakavasti, pieni flirtti kassajonossa tms piristää päivää, mut jos sama tyyppi jatkuasti ja joka paikassa on pilke silmäkulmassa ja nainen voi alkaa miettiin et hmm..mitähän tässä on takana. Ja varsinkin nainen jolla on ongelmia oman itsetunnon kans ja/tai huono parisuhde on kyllä tod altis ihastumaan nopeastikkin tälläseen flirttailijaan. Mut sinäpä sen sanoit, minä olen sit se tyyppi jolla on kaulassa plakaatti "Anna olla, tää juna meni jo" :D
Mut jotai aiheestakin välillä, osa leijona miehistä on kyllä ehdottoman yks avioisia vaikka flirttailevatkin muille... jotkut on taas häpeäpilkkuja koko rodulle... Ja sit on tietty nää, jotka kokee karvaan pettymyksen vakavassa suhteessa eivätkä sen jälkeen kykene enää luomaan vastaavaa, ovat sellasia herkkiksiä.
Lionman...sinä iltojeni ilo :D välillä täytyy elää oikeaa elämää virtuaalitodellisuuden sijaan. Rehellisesti, alkoi vähän kyllästyttää tää saman taablaaminen =) En mä silti kauas ole karannut, etsiny vaan vähän tsäpinää ;) kevättä rinnoissa nääs... - Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
eiks ole vähän vanhanaikaista toi "kauniit silmät"? Mun mielestä paras flirtti on ihan jotai muuta ku tuollaset imelyydet... tuota nyt kuulee harva se päivä ;D
Eiku vakavasti, pieni flirtti kassajonossa tms piristää päivää, mut jos sama tyyppi jatkuasti ja joka paikassa on pilke silmäkulmassa ja nainen voi alkaa miettiin et hmm..mitähän tässä on takana. Ja varsinkin nainen jolla on ongelmia oman itsetunnon kans ja/tai huono parisuhde on kyllä tod altis ihastumaan nopeastikkin tälläseen flirttailijaan. Mut sinäpä sen sanoit, minä olen sit se tyyppi jolla on kaulassa plakaatti "Anna olla, tää juna meni jo" :D
Mut jotai aiheestakin välillä, osa leijona miehistä on kyllä ehdottoman yks avioisia vaikka flirttailevatkin muille... jotkut on taas häpeäpilkkuja koko rodulle... Ja sit on tietty nää, jotka kokee karvaan pettymyksen vakavassa suhteessa eivätkä sen jälkeen kykene enää luomaan vastaavaa, ovat sellasia herkkiksiä.
Lionman...sinä iltojeni ilo :D välillä täytyy elää oikeaa elämää virtuaalitodellisuuden sijaan. Rehellisesti, alkoi vähän kyllästyttää tää saman taablaaminen =) En mä silti kauas ole karannut, etsiny vaan vähän tsäpinää ;) kevättä rinnoissa nääs...kun minä olen vanhanaikainen mies! Ja eikös täälläkin ole todettu että leijonat ovat niin oksettavan imeliä :) On se kumma kun ei mikään kelpaa :) mutta joo, tilanne kohtaistahan tuo on. Mutta kannattaa muistaa että koittaa se aika arvon leideillekin ettei niitä kohteliaisuuksia joku päivä enää niin tipahtelekaan...siis ehkä...silmissä usein se kipinä kuitenkin pysyy...... Säpinä=Hyvä! Mulla hyvä, mitens sulla?
- Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:
kun minä olen vanhanaikainen mies! Ja eikös täälläkin ole todettu että leijonat ovat niin oksettavan imeliä :) On se kumma kun ei mikään kelpaa :) mutta joo, tilanne kohtaistahan tuo on. Mutta kannattaa muistaa että koittaa se aika arvon leideillekin ettei niitä kohteliaisuuksia joku päivä enää niin tipahtelekaan...siis ehkä...silmissä usein se kipinä kuitenkin pysyy...... Säpinä=Hyvä! Mulla hyvä, mitens sulla?
jokainen saa sanoa mitä haluaa ja jokainen sit ottaa sen niin ku haluaa. Eikähän siinä mitn olekkaan, jos vilpittömästi tarkoittaa mitä sanoo.. ne iskureplat on sit erikseen.
Jep, kauneus on katoavaista, mut niin kauan ku on elämäniloa kyllä sen katseesta näkee. Mä elän silti sellaisessa harhaisessa mielikuvassa, et jossain on miehiä joille myös naisen sisin merkkaa jotain.
Ehkäpä sitten kuulee et "hienot hampaat,mistä ostit?" tai "onpas siinä tytöllä sporttinen rollaattori" ;D
Jees, hyvät oli/on säpinät..heh, mikäli "keskustelu" erään leijonamiehen kans siksi lasketaan, voin kertoa, ettei siinä ollu kyllä mitään imelää! :D mut mikään ei voi varjostaa tuota makeaa auringonpaistetta... aah... - Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
jokainen saa sanoa mitä haluaa ja jokainen sit ottaa sen niin ku haluaa. Eikähän siinä mitn olekkaan, jos vilpittömästi tarkoittaa mitä sanoo.. ne iskureplat on sit erikseen.
Jep, kauneus on katoavaista, mut niin kauan ku on elämäniloa kyllä sen katseesta näkee. Mä elän silti sellaisessa harhaisessa mielikuvassa, et jossain on miehiä joille myös naisen sisin merkkaa jotain.
Ehkäpä sitten kuulee et "hienot hampaat,mistä ostit?" tai "onpas siinä tytöllä sporttinen rollaattori" ;D
Jees, hyvät oli/on säpinät..heh, mikäli "keskustelu" erään leijonamiehen kans siksi lasketaan, voin kertoa, ettei siinä ollu kyllä mitään imelää! :D mut mikään ei voi varjostaa tuota makeaa auringonpaistetta... aah...no en mä voi väittää vastaankaan mitä tohon ulkonäkö kysymykseen tulee, kyllähän sillä vaan on merkitystä. Mutta! Kyllä silläkin on merkitystä miten älli pelaa, noita näyttelyesine naisia kestä kovin pitkään kukaan. Oonks mä sun mielestä liian lihava? No et. Niin, mutta oonks mä sun mielestä liian lihava, niinku oikeesti? No et! Mut siis.....Olet!Terve! Esimerkki keskustelu elävästä elämästä. Mutta kyllähän tyylikkyys on aina semmonen mikä pistää ainakin meikäläisen sukat pyörähtämään, ja se EI ole tyylikästä että puoli persettä loistaa, sanoo se Cosmopolitan mitä vaan, tai siis sanoi...kauhulla odotan mitä seuraavaksi :( Taitaa taas mennä vähän horoskooppi asioiden ohi..no, semmonen nainen joka tietää kuka on, kantaa sen ylpeydellä ja tyylikkäästi ja ehkä se tärkein, saa iloseksi. Kyllä semmosille on aina kysyntää.
- Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:
no en mä voi väittää vastaankaan mitä tohon ulkonäkö kysymykseen tulee, kyllähän sillä vaan on merkitystä. Mutta! Kyllä silläkin on merkitystä miten älli pelaa, noita näyttelyesine naisia kestä kovin pitkään kukaan. Oonks mä sun mielestä liian lihava? No et. Niin, mutta oonks mä sun mielestä liian lihava, niinku oikeesti? No et! Mut siis.....Olet!Terve! Esimerkki keskustelu elävästä elämästä. Mutta kyllähän tyylikkyys on aina semmonen mikä pistää ainakin meikäläisen sukat pyörähtämään, ja se EI ole tyylikästä että puoli persettä loistaa, sanoo se Cosmopolitan mitä vaan, tai siis sanoi...kauhulla odotan mitä seuraavaksi :( Taitaa taas mennä vähän horoskooppi asioiden ohi..no, semmonen nainen joka tietää kuka on, kantaa sen ylpeydellä ja tyylikkäästi ja ehkä se tärkein, saa iloseksi. Kyllä semmosille on aina kysyntää.
turiset.. ulkonäköönhän sitä pakostakin ensin kiinnittää huomiota uudessa ihmisessä, mut moni kakku päältä kaunis eikä sen varaan mitää oikeeta voi rakentaa.
Tunnen näitä mainitsemias tapauksia ja osa on just noin tai sit on noussu neste päähän (toki joukossa harvinaisia helmiäkin).
Noi sun viimeiset lauseet sopii yhtälailla mieheen! Asennetta täytyy olla ja sehän näkyy sit myös ulospäinkin. Valitettavasti moisia otuksia on vaan aika harvassa :)
...mä taidanki pukea matalaakin matalavyötäröisemmät farkut, kantaa ne ylpeydellä tohon lähimarkettiin ja tehdä kauppiassedän iloiseksi... ;D - Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
turiset.. ulkonäköönhän sitä pakostakin ensin kiinnittää huomiota uudessa ihmisessä, mut moni kakku päältä kaunis eikä sen varaan mitää oikeeta voi rakentaa.
Tunnen näitä mainitsemias tapauksia ja osa on just noin tai sit on noussu neste päähän (toki joukossa harvinaisia helmiäkin).
Noi sun viimeiset lauseet sopii yhtälailla mieheen! Asennetta täytyy olla ja sehän näkyy sit myös ulospäinkin. Valitettavasti moisia otuksia on vaan aika harvassa :)
...mä taidanki pukea matalaakin matalavyötäröisemmät farkut, kantaa ne ylpeydellä tohon lähimarkettiin ja tehdä kauppiassedän iloiseksi... ;Dhelvata! Ois sittenkin pitänyt ryhtyä Tarmo lähikauppiaaksi :)
- Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
turiset.. ulkonäköönhän sitä pakostakin ensin kiinnittää huomiota uudessa ihmisessä, mut moni kakku päältä kaunis eikä sen varaan mitää oikeeta voi rakentaa.
Tunnen näitä mainitsemias tapauksia ja osa on just noin tai sit on noussu neste päähän (toki joukossa harvinaisia helmiäkin).
Noi sun viimeiset lauseet sopii yhtälailla mieheen! Asennetta täytyy olla ja sehän näkyy sit myös ulospäinkin. Valitettavasti moisia otuksia on vaan aika harvassa :)
...mä taidanki pukea matalaakin matalavyötäröisemmät farkut, kantaa ne ylpeydellä tohon lähimarkettiin ja tehdä kauppiassedän iloiseksi... ;Dmikä on miehen tärkein ominaisuus? Eikä nyt sitten mitään plää plää tumma, yli 180 cm, vaan mikä on SE tärkein ominaisuus ?
- Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:
mikä on miehen tärkein ominaisuus? Eikä nyt sitten mitään plää plää tumma, yli 180 cm, vaan mikä on SE tärkein ominaisuus ?
johan pistit hankalan. Siis jos olisin itselleni miestä valitsemassa.. enkähän toki voikkaan muiden puolesta vastata.. Hmm.. Eiks jokaisessa ihmisessä ole jotain hyvää ja jotain huonoa.. sekin arvioijasta kiinni.
Esim. rehellinen itselleen ja muille, älykäs, huumorintajuinen, oman arvonsa tunteva, kiltti mut puolensa pitävä, hyvä käytöksinen, miehekäs, sitä täytyy pystyä kunnioittaan ihmisenä.....
Mä ole itse sellainen, et miehen pitää olla henkisesti vahva ja varma itsestään... (muilta kuultua) :D
Täytyis miettiä vähän, jos vain yks pitäis valita tärkeimmäks. Tuostakin listalta takuulla jäi jotain olennaista pois. Mut enhän mä miestä itselleni valitsis yhden piirteen perusteella, kyl se on koko paketti.
Jokainen on hyvä just omana itsenään ja sosiaalinen verkosto muodostuu sitten sen mukaan, kun kuitenkin henkilökemialla on niin iso osa asiassa. Joskus, vaikka kaikki natsais just kohdalleen tuolta listalta, tuntuu että jotain puuttuu... niitä perhosia joko lentelee vatsassa tai sit ei. Ja mulle on Erittäinki Tärkeää se, että on henkisesti JA fyysisesti samalla aaltopituudella.
Mistä moinen kysymys? Ja miten liittyy horoskooppiin?! ;) Vastaa sä vuorostas samaan toisin päin, katsotaan saatko sä aikaan samanlaisen "poliitikon päiväkirjan" vai pystytkö kiteyttää pariin sanaan olenNAISEN :) Vaikka muistelen kyllä joskus aiemmin sun version lukeneenikin tuolta vanhoista jutuista. - Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
johan pistit hankalan. Siis jos olisin itselleni miestä valitsemassa.. enkähän toki voikkaan muiden puolesta vastata.. Hmm.. Eiks jokaisessa ihmisessä ole jotain hyvää ja jotain huonoa.. sekin arvioijasta kiinni.
Esim. rehellinen itselleen ja muille, älykäs, huumorintajuinen, oman arvonsa tunteva, kiltti mut puolensa pitävä, hyvä käytöksinen, miehekäs, sitä täytyy pystyä kunnioittaan ihmisenä.....
Mä ole itse sellainen, et miehen pitää olla henkisesti vahva ja varma itsestään... (muilta kuultua) :D
Täytyis miettiä vähän, jos vain yks pitäis valita tärkeimmäks. Tuostakin listalta takuulla jäi jotain olennaista pois. Mut enhän mä miestä itselleni valitsis yhden piirteen perusteella, kyl se on koko paketti.
Jokainen on hyvä just omana itsenään ja sosiaalinen verkosto muodostuu sitten sen mukaan, kun kuitenkin henkilökemialla on niin iso osa asiassa. Joskus, vaikka kaikki natsais just kohdalleen tuolta listalta, tuntuu että jotain puuttuu... niitä perhosia joko lentelee vatsassa tai sit ei. Ja mulle on Erittäinki Tärkeää se, että on henkisesti JA fyysisesti samalla aaltopituudella.
Mistä moinen kysymys? Ja miten liittyy horoskooppiin?! ;) Vastaa sä vuorostas samaan toisin päin, katsotaan saatko sä aikaan samanlaisen "poliitikon päiväkirjan" vai pystytkö kiteyttää pariin sanaan olenNAISEN :) Vaikka muistelen kyllä joskus aiemmin sun version lukeneenikin tuolta vanhoista jutuista.Kyllä kuule sun pitää ottaa koko tusina miehiä jos kaikki nuo ominaisuudet meinaat saada :) Ihan mielenkiinnosta kysyin, pistää välillä vähän hymyilemään nämä vastaukset......Joo, meikäläisellä ei mitään " vaatimus" listaa ole, mutta ylipäätään että jonkun seuraa jaksaa, pidemmän tai lyhyemmän aikaa, niin kyllä toi ilosuus aika tärkeä asia vaan on. Niin että sitä hemmetin välkettä on niissä silmissä ;)..ehkä tultakin.......oletko muuten skorpioni? Vai onko asiasta jo keskusteltu? Niin joo, älykkyys on kanssa tärkeä, tunneäly nimenomaan...tuntuu vain vähän olevan naisissa katoava luonnonvara....
- Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:
Kyllä kuule sun pitää ottaa koko tusina miehiä jos kaikki nuo ominaisuudet meinaat saada :) Ihan mielenkiinnosta kysyin, pistää välillä vähän hymyilemään nämä vastaukset......Joo, meikäläisellä ei mitään " vaatimus" listaa ole, mutta ylipäätään että jonkun seuraa jaksaa, pidemmän tai lyhyemmän aikaa, niin kyllä toi ilosuus aika tärkeä asia vaan on. Niin että sitä hemmetin välkettä on niissä silmissä ;)..ehkä tultakin.......oletko muuten skorpioni? Vai onko asiasta jo keskusteltu? Niin joo, älykkyys on kanssa tärkeä, tunneäly nimenomaan...tuntuu vain vähän olevan naisissa katoava luonnonvara....
... tusinapa hyvinki, mut riittääks se?! ;)
... mäkö olen muka jotenki sun mielestä vaativa? Itseppäs kysyit :D Eikun sehän siinä sitten onkin, että vaikka listais mitä, niin koskaan kuitenkaa se seurustelukumppani ei niitä täytä.
Mä en usko "rakkauteen ensisilmäyksellä", mut parhaimmat, ihanimmat ja mielenkiintoisimmat suhteet on lähteneet kehittyyn siitä ensisilmäyksestä ja jotenkin sen on vain heti tuntenut. Eikähän silloin vielä tiedä toisesta mitään, se on vaan... Kemiaa. Totta kai se on vain lähtöpiste, mut paras mahdollinen.
Mitenkä niin naisten tunneäly nykyään harvinaista?? mistä se johtuu sun mielestä? tasa-arvoon pyrkiminen tekee meistä "kovempia" ja materialistisempia? Enpäs ole asiaa ikinä ajatellukkaa.
Mä tuossa katsoin peiliin että näkyykö se pilke siellä silmässä... mut plääh, elohiiri vaan :( - Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
... tusinapa hyvinki, mut riittääks se?! ;)
... mäkö olen muka jotenki sun mielestä vaativa? Itseppäs kysyit :D Eikun sehän siinä sitten onkin, että vaikka listais mitä, niin koskaan kuitenkaa se seurustelukumppani ei niitä täytä.
Mä en usko "rakkauteen ensisilmäyksellä", mut parhaimmat, ihanimmat ja mielenkiintoisimmat suhteet on lähteneet kehittyyn siitä ensisilmäyksestä ja jotenkin sen on vain heti tuntenut. Eikähän silloin vielä tiedä toisesta mitään, se on vaan... Kemiaa. Totta kai se on vain lähtöpiste, mut paras mahdollinen.
Mitenkä niin naisten tunneäly nykyään harvinaista?? mistä se johtuu sun mielestä? tasa-arvoon pyrkiminen tekee meistä "kovempia" ja materialistisempia? Enpäs ole asiaa ikinä ajatellukkaa.
Mä tuossa katsoin peiliin että näkyykö se pilke siellä silmässä... mut plääh, elohiiri vaan :(enpä minä nyt vaativuudesta puhuisi, sanoisin vain että mikäli vaihdossa tulee kelpo tavaraa niin mikäs se on pyytäessä ;) Kyllä tossa ensi näkemä jutussa on pointtia, kyllä sen nyt vaan jotenkin aistii että jotain tässä nyt..sitä nyt sitten taas osaa sanoa että mikä se " suhteen " kestoaika on ; ) Tohon " rakkaus" asiaan en sano yhtään mitään, mahtaa olla jotain teidän tyttöjen juttuja ? Mutta onhan toi älytön ajatus että ensinäkemältä tietäis että tossa on se ihminen jonka kanssa elän loppuelämäni....hetkonen, komento takas! Läheltä on kyllä liipannut ! Mutta siitäkin on selvitty :) Puuh! Joo, kyllä mun täytyy sanoa että kun käy tuolla muualla katsomassa keskusteluja niin kyllä sitä kaikenmoista mahdutetaan termin tasa-arvo alle. Itse kun olen tajunnut asian niin että se on tasa-arvoa että saa esim. samasta duunista samaa liksaa. Kyllä sä ihan oikein tajusit ton pointin mitä mä tolla tunneälyllä tarkoitin, mutta se taas että onko sillä ton tasa-arvon kanssa mitään tekemistä, jaa..a, voipi olla että tajutaan termi eritavalla. Vai elohiiri se vain vain välkyttää, harmi, olisin kyllä tekstien perusteella ounastellut ihan jotain muuta ;) Niin mikäs se on muuten merkki? Kerroppas.....vai etkö USKALLA?
- Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:
enpä minä nyt vaativuudesta puhuisi, sanoisin vain että mikäli vaihdossa tulee kelpo tavaraa niin mikäs se on pyytäessä ;) Kyllä tossa ensi näkemä jutussa on pointtia, kyllä sen nyt vaan jotenkin aistii että jotain tässä nyt..sitä nyt sitten taas osaa sanoa että mikä se " suhteen " kestoaika on ; ) Tohon " rakkaus" asiaan en sano yhtään mitään, mahtaa olla jotain teidän tyttöjen juttuja ? Mutta onhan toi älytön ajatus että ensinäkemältä tietäis että tossa on se ihminen jonka kanssa elän loppuelämäni....hetkonen, komento takas! Läheltä on kyllä liipannut ! Mutta siitäkin on selvitty :) Puuh! Joo, kyllä mun täytyy sanoa että kun käy tuolla muualla katsomassa keskusteluja niin kyllä sitä kaikenmoista mahdutetaan termin tasa-arvo alle. Itse kun olen tajunnut asian niin että se on tasa-arvoa että saa esim. samasta duunista samaa liksaa. Kyllä sä ihan oikein tajusit ton pointin mitä mä tolla tunneälyllä tarkoitin, mutta se taas että onko sillä ton tasa-arvon kanssa mitään tekemistä, jaa..a, voipi olla että tajutaan termi eritavalla. Vai elohiiri se vain vain välkyttää, harmi, olisin kyllä tekstien perusteella ounastellut ihan jotain muuta ;) Niin mikäs se on muuten merkki? Kerroppas.....vai etkö USKALLA?
se olikin kysymys, ei mun mielipide. Mun mielestä tällä evoluution tasolla ei pysty oleen ihan Täydellistä tasa-arvoa, johan sen säätelee fyysiset sukupuolten eroavaisuudet.. että kyllä mäkin niiden palkkojen sun muiden suuntaan kallistun. Plaplapla... :)
Muut tekee mitä uskaltaa ja mä teen mitä Haluan ;) ehkä mä en halua leimautua "julkisesti" tietynlaiseksi ihmiseksi sen takia, milloin satun olemaan syntynyt taaai sitten mussa on sen verran kakaraa jäljellä, että kun haastat sanomalla etten uskalla, en varmaa kerrokkaa :D Mä sulle taivaanmerkit näytän.........
Skorpioni? Miten siihen päädyit? Okei, mun tähtikartalla on mm.skopu kaks kertaa.. hmm..sitten on vesimies, neitsyt, kalat ja kaikki tulenmerkit. Valitse siitä ;) - Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
se olikin kysymys, ei mun mielipide. Mun mielestä tällä evoluution tasolla ei pysty oleen ihan Täydellistä tasa-arvoa, johan sen säätelee fyysiset sukupuolten eroavaisuudet.. että kyllä mäkin niiden palkkojen sun muiden suuntaan kallistun. Plaplapla... :)
Muut tekee mitä uskaltaa ja mä teen mitä Haluan ;) ehkä mä en halua leimautua "julkisesti" tietynlaiseksi ihmiseksi sen takia, milloin satun olemaan syntynyt taaai sitten mussa on sen verran kakaraa jäljellä, että kun haastat sanomalla etten uskalla, en varmaa kerrokkaa :D Mä sulle taivaanmerkit näytän.........
Skorpioni? Miten siihen päädyit? Okei, mun tähtikartalla on mm.skopu kaks kertaa.. hmm..sitten on vesimies, neitsyt, kalat ja kaikki tulenmerkit. Valitse siitä ;)vain..tällä evoluution tasolla....heh..mut just niin! No kun olet niin helkkaristi skorpparin oloinen, piikikäs ainakin...auts...ai peijakas.. :) Näinhän se on, tehköön muut mitä pystyy, mä teen mitä haluun...jos sattuu meinaan huvittamaan haluta :) vai taivaanmerkit näytät? Kerrotkos vähän tarkemmin missä ja miten tämä näyttäminen tapahtuu? ;) Ai sussa on sen verta ikikersaa jäljellä,no, mä olen ikikersa, Pyäääää! Suffeli kiusaa! :D
- Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:
vain..tällä evoluution tasolla....heh..mut just niin! No kun olet niin helkkaristi skorpparin oloinen, piikikäs ainakin...auts...ai peijakas.. :) Näinhän se on, tehköön muut mitä pystyy, mä teen mitä haluun...jos sattuu meinaan huvittamaan haluta :) vai taivaanmerkit näytät? Kerrotkos vähän tarkemmin missä ja miten tämä näyttäminen tapahtuu? ;) Ai sussa on sen verta ikikersaa jäljellä,no, mä olen ikikersa, Pyäääää! Suffeli kiusaa! :D
ja milloin?? Mut se joka etsii hunajaa, saakin kyllä varautua pistoihin ;)
" Where troubles melt like lemon drops, away above the chimney tops... That's where you'll find me. Somewhere over the rainbow? "
Kun kävelen vastaan sä kyllä tunnistat mut.... ;)
Tuli muuten sellainen mieleen... Onko leijonamies kovakin liioittelemaan?? Rehellisesti?!! kun mä jotenki aina ajattelin et toi 35 liittyy ikään... sitten lueskelin noita aikaisempia ketjuja.... että josko se liittyykin ihan johonkin muualle? ;D ehkä sun toiveajattelua? :D - Lionman35
Suffeli* kirjoitti:
ja milloin?? Mut se joka etsii hunajaa, saakin kyllä varautua pistoihin ;)
" Where troubles melt like lemon drops, away above the chimney tops... That's where you'll find me. Somewhere over the rainbow? "
Kun kävelen vastaan sä kyllä tunnistat mut.... ;)
Tuli muuten sellainen mieleen... Onko leijonamies kovakin liioittelemaan?? Rehellisesti?!! kun mä jotenki aina ajattelin et toi 35 liittyy ikään... sitten lueskelin noita aikaisempia ketjuja.... että josko se liittyykin ihan johonkin muualle? ;D ehkä sun toiveajattelua? :D.....o........semmosta..........
- Se aloittaja
Kahteen viikkoon ei olla nähty, mut mesessä välistä kirjoteltu. Ain ku on tavattu, tää mies on näyttäny olevansa oikeesti ihastunu ja herrasmies. Seksin/suutelun suhteen kumpikaan ei oo tehny aloitetta. Hyvänyönsuukot vaihdettu. Nyt oon päättäny jättää yhteydenotot miehelle. Vaikka oltais samaan aikaan mesessä, en alota keskustelua tän miehen kans. Tänään kolmas päivä menossa... Katotaan koska hän ottaa yhteyttä.
- Lionman35
äijälle viesti että tuuppas tänne, otat sitä sitten mun.... kiinni, katot silmiin ja sanot että tarvis, ja heti! Leijonat on tyhmiä, haloo! Siis tä, haukuin just itteeni tyhmäksi!!!! Siinäs näet :)
- Suffeli*
kauanko toi suhde on nyt jatkunu tuollasena kokonaisuudessaan? Tais mennä multa ohi. Ehkä se poitsu saattaa mennä ihan puihin jos ton Lionmanin vinkkejä uskot :) siis joillekkin sopii ja jotkut on taas liian ujoja tehdäkseen tai ottaakseen vastaan noinkin suoran lähestymisen. Sen tiedät vain sinä. Mut kyllä mäkin kehoittaisin sua ottaan ohjat käsiin, tavalla tai toisella.

Ohjat käsiin! Ja tiukasti :) Niin ja ei noita ohjeita nyt ihan KIRJAIMELLISESTI kannata noudattaa, mutta varmasti periaate tuli selväksi?
- Veronica_Caya
todellakin tämä.....
Itselläni täysin vastaava tilanne päällänsä ja olenkin pähkäillyt mitä tästä tulee vai tuleeko mitään.
Kertokaas nyt tietävät sanooko leijonamies kuten asiat ovat vai kaunistelevatko jos ei kiinnostus riitäkään enää?
Alku oli tulinen mutta nyt odottelen suurinpiirtein niskalaukausta,jotta piina päättyisi...selkeää vastausta ei siitä huolimatta tunnu tulevan.- Lionman35
kysynyt muuten kaverilta itseltään että mitäs meinaat? Aika paha tommoseen on vastata ulkopuolisen.........ja mitä sinä sitä niskalaukausta odotat, ööö, sinähän olet siinä sopassa päätöksen tekijänä myös!
- Veronica_Caya
Lionman35 kirjoitti:
kysynyt muuten kaverilta itseltään että mitäs meinaat? Aika paha tommoseen on vastata ulkopuolisen.........ja mitä sinä sitä niskalaukausta odotat, ööö, sinähän olet siinä sopassa päätöksen tekijänä myös!
on tullut kyseltyä kun haluan pysyä ajan tasalla enkä ole aiemmin ollut tilanteessa että itse joutuisin olemaan epävarma....luoja sentään ;)
Juuri kuten aiemmin mainitsin vastaukset ovat olleet epäsuoria tyyliin "miksi kysyt" ja "antaa ajan näyttää"..
Ja mitähän tarkoitat että päätöksen tekijänä,kyllä oman kantani olen tehnyt selväksi mutta kuitenkin huomaamattomasti ja siten etten missään nimessä ahdista toista.Tosin nuo kyselyt on voineet ahdistaa mutta ihmeesti on hermo kestänyt :) kai. Onneksi toiselle on suotu malttia selvästikin enemmän kuin mulle. - Lionman35
Veronica_Caya kirjoitti:
on tullut kyseltyä kun haluan pysyä ajan tasalla enkä ole aiemmin ollut tilanteessa että itse joutuisin olemaan epävarma....luoja sentään ;)
Juuri kuten aiemmin mainitsin vastaukset ovat olleet epäsuoria tyyliin "miksi kysyt" ja "antaa ajan näyttää"..
Ja mitähän tarkoitat että päätöksen tekijänä,kyllä oman kantani olen tehnyt selväksi mutta kuitenkin huomaamattomasti ja siten etten missään nimessä ahdista toista.Tosin nuo kyselyt on voineet ahdistaa mutta ihmeesti on hermo kestänyt :) kai. Onneksi toiselle on suotu malttia selvästikin enemmän kuin mulle.naisilla nyt vaan jostain syystä on aina hoppu. Mihin?
- Lionman35
Lionman35 kirjoitti:
naisilla nyt vaan jostain syystä on aina hoppu. Mihin?
joo, kyllähän tuo " jahkaaminen " tutulta vaikuttaa :) Naiset nyt vaan haluaa sitä erilaista varmuutta siihen suhteeseen. Ite kyllä olen heti takajaloillani jos aletaan hoputtamaan, oli sitten kyse millaisesta suhteesta vain. Niin, kyllä jellonan kanssa oleminen tosiaankin vaatii pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Tämä on tullut jokusen kerran kuultua :) Mutta semmosella aika lepposalla asenteella, ainakin mun mielestä, kannattais edetä, mutta jos se ei taas sinua miellytä niin silloinhan ratkaisu on sinulla. Eikös vain?

ei kai tässä kiirettä mihinkään ja hyväkin että joku vähän jarruttelemassa kun huumassa se vauhti voi nousta yli satasen ;) ja sitten voi itellä alkaa päätä huimata.
Jellona on kyllä siinä mielessä erilainen mies tai ainakin tämä että etenemistahti on hidasta mutta ehkä sitäkin varmempaa, kun vielä sen suunnan nyt tietäis :)
Kärsivällisyyttä ja malttia ON,ON ja on joutunut / saanut venyttää huolella... joten eiköhän tässä kestetä eteenpäinkin katsoa mitä tuleman pitää. - Suffeli*
Lionman35 kirjoitti:
naisilla nyt vaan jostain syystä on aina hoppu. Mihin?
taida olla ihan sukupuolesta kiinni, nimim. Kokemusta on :)
- jarruttaja
Veronica_Caya kirjoitti:
ei kai tässä kiirettä mihinkään ja hyväkin että joku vähän jarruttelemassa kun huumassa se vauhti voi nousta yli satasen ;) ja sitten voi itellä alkaa päätä huimata.
Jellona on kyllä siinä mielessä erilainen mies tai ainakin tämä että etenemistahti on hidasta mutta ehkä sitäkin varmempaa, kun vielä sen suunnan nyt tietäis :)
Kärsivällisyyttä ja malttia ON,ON ja on joutunut / saanut venyttää huolella... joten eiköhän tässä kestetä eteenpäinkin katsoa mitä tuleman pitää.Nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen leijonan
kanssa,että kaikki asiat on selvitetty puhumalla
ja tunteet toisiamme kohtaan.Tämä on todella
vakavaa ja molemmat haluamme hyvän,aidon suhteen.
Tiiviisti ollaan nyt vietetty aikaa yhdessä ja
jatko näyttää hyvältä.Myös sexi on yhdessä koettu
ja leijona ottaa myös minun tarpeeni huomioon.
Viihdymme yhdessä ja samat harrastukset,
sekä toisillemme annettava hellyys ja läheisyys
ovat molemmille tärkeää.Kiintymys vaan
kasvaa ja ero viikoksi saa kaipuun vaan
kovemmaksi molemmille.Taidan rakastua
leijonaan ja se on menoa,molemmilla,,,ihanaa... - Lionman35
jarruttaja kirjoitti:
Nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen leijonan
kanssa,että kaikki asiat on selvitetty puhumalla
ja tunteet toisiamme kohtaan.Tämä on todella
vakavaa ja molemmat haluamme hyvän,aidon suhteen.
Tiiviisti ollaan nyt vietetty aikaa yhdessä ja
jatko näyttää hyvältä.Myös sexi on yhdessä koettu
ja leijona ottaa myös minun tarpeeni huomioon.
Viihdymme yhdessä ja samat harrastukset,
sekä toisillemme annettava hellyys ja läheisyys
ovat molemmille tärkeää.Kiintymys vaan
kasvaa ja ero viikoksi saa kaipuun vaan
kovemmaksi molemmille.Taidan rakastua
leijonaan ja se on menoa,molemmilla,,,ihanaa...Aivan tolkuttoman mahtavaa! Kesä tulossa ja rakkautta ilmassa! Wow!
- leogirl
jos ei seksiä ole vielä tullut .. sitä tuskin tuleekaan. ikävä kyllä. leijona on sen verran tulinen tyyppi, että jos mitään kipinää ei ole ollut ei se sytykään. hitaasti eteneminen yhtä kuin olet varalla!!!!! herätys.
- Nimetön
Leijonamiehenä voin sanoa, että jos kipinää on, niin silloin myös tapahtuu. Jos menee retriitin puolelle, niin suhteen voi unohtaa.
- bnffuyv
haluta edetä hitaasti..ja seksiä kolmesti tai neljästi päivässä
- jarruttele?
Mielestäni leijonamiehet jos todella jotain haluavat, ovat valmiita tekemään kaikkensa sen eteen eikä työt ole este. Sen olen kokenut kahden eri leijonamiehen kanssa ja itse olen leijonanainen. Olen kova flirttailemaan ja en ole aina vakavissani miesten suhteen, mutta muutaman kerran on se silloinen oikea kävellyt vastaan ja olen todellakin yrittänyt niitä miehiä. Ja saanut. Seksi leijonan kanssa on hyvää, paitsi pientä narsismia sängyssä voi toki esiintyä. (Ainakin näillä leijonanaisilla).
lisään vielä tähän, että tosissaan rakastunut leijona heittäytyy suhteeseen täysillä ja on huomaavainen, hellä ja yllätyksellinen rakkautensa kohdetta kohtaan. Joten valitettavasti en tunnistaisi leijonamiestä, joka haluaisi edetä hitaasti, mutta toki, poikkeuksiakin löytyy!- Lionman35
hitaasti? Mistä täällä puhutaan? Seksiä? Mitä, ei seksiä? Outoa.......
- Amalia>3
Lionman35 kirjoitti:
hitaasti? Mistä täällä puhutaan? Seksiä? Mitä, ei seksiä? Outoa.......
joilla on samanlainen hitaasti kiiruhtava tilanne Leijonamiehen kanssa.
Siis seksiä on kyllä ollut, mutta kaikki muu saakin sitten odottaa.... tätä leskimiestä kun ei saa hoputtaa....tai hän ahdistuu...ja kun haluaisin tutustua häneen ja tapailla muutenkin, niin tuntuu että hän itse menee asioiden edelle, kun sanoo ettei voi luvata vielä mitään pitkään aikaan, mutta että haluaa tutustua... Heh, enpä ole viitsinyt sanoa, ettei mulla ole tapana alkaa seurustelemaan tuntemattomien kanssa, tutustutaan pois ensin... :)
No,odotellaan, tästä on hyvä jatkaa ja itse hän minut iski, eikä se tapahtunut täällä netissä vaan ihan livessä... :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982