Faktaa

Keskiviikkoiltana nähty MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman WinCapita-selvitys kertoi, että tämän Suomen suurimmaksi epäillyn talousrikosjutun laajuus on kasvanut rajusti. Ohjelman tietojen mukaan kadonneeseen sijoitusklubi WinCapitaan on sijoitettu lähes sata miljoonaa euroa.

Samana päivänä poliisi julkaisi nettisivullaan päivitetyt ohjeet niille, jotka kokevat tulleensa huijatuiksi.

Kadonneen sijoitusklubi WinCapitan kohtalon pitäisi olla jo kaikille selvä. Ylösnousemusta ei tule, vaikka kuinka toivoisi rahojaan takaisin.

Samalla kun WinCapitan poliisitutkinta etenee, sitkeimmät wincapitalaiset kieltäytyvät silti uskomasta klubin katoamista. Moni kaipaa rahojaan. Värvärit kaipaavat myös rahoja, mutta toisesta syystä.

Kaikesta todistusaineistosta huolimatta verkon keskustelupalstoilla on viimeiset viikot elätelty toivoa, että miljoonien eurojen kanssa bittiavaruuteen kadonnut klubi palaisi 16. huhtikuuta.

Merkkipäivä tuli ja meni, eikä sitkeälle paluuhuhulle löytynyt vieläkään katetta. Kaikkien usko ei lopu vieläkään.

Kuvaavaa on, että palstoilla levitetään jo huhua seuraavasta paluupäivästä, joka on vappu tai 16. toukokuuta. WinCapita katosi 7. maaliskuuta. Sen nettisivujen piti palata 16. maaliskuuta, sitten pääsiäisenä, sitten aprillipäivänä ja sitten 16. huhtikuuta.

Odottelun aikana on paljastunut muun muassa, että klubin nettisivujen serverin laskut Luxemburgissa oli jätetty maksamatta ja koko serveri on tyhjennetty. Sekään ei vielä riitä kaikkia vakuuttamaan:

"Klubi on ollut ennenkin suljettuna ja aina palannut takaisin. Suurin osja jäsenistä on saanut voittoa. Näin suuret voitot eivät ole mahdollisia mikäli yhtiöön ei ole tullut ulkopuolista rahaa eli valuuttakaupoista on saatu rutkasti voittoa. Poliisi on tutkinut asiaa jo kauan eikä aikaisemmin ole puuttunut asiaan. Tälläkin kertaa tulevat vetämään vesiperän", kirjoittaa eräs klubilaiseksi esittäytyvä.Osa wincapitalaisista on ryhtynyt etsimään syyllisiä jostain muualta kuin niistä jotka veivät rahat. On alettu syyttää mediaa ja muita huijausepäilyjä esittäneitä tahoja. Vihan kohteena ovat erityisesti "murot", eli omalla Muropaketti-keskustelupalstalla WinCapitaa pitkään arvostelleet tietokoneharrastajat.

"Ei mitään asiaa tai vahvistusta siitä EDELLEENKÄÄN, että Wincapita ihan aikuisten oikeesti tehnyt mitään väärää? Siis eikö saatana tälle paskanjauhamiselle todellakaan saada loppua?" kommentoi eräs keskustelija MTV3:n tuoretta ohjelmaa.

Osa odottaa jo median joutumista tuomiolle. "Tuomiot vääristä puheista odottavat ja kukaan paskaa puhunut ei jää tuomitsematta!" eräs toteaa.

Erityisesti tulilinjalle on median lisäksi joutunut sisäministeriön Jouni Laiho. Ja mikä oli Laihon rikos? Se, että hän on pyrkinyt määrätietoisesti estämään muun muassa hämäriä verkostomarkkinointibisneksiä.

Voisiko käydä niin, että vielä silloin, kun juttu on selvitetty ja mahdolliset tuomiot jaettu, moni jää edelleen siihen uskoon, että kateelliset "murot" pilasivat hyvät bisnekset?

Sellainen on ihmisen mieli.

Seppo Roth

Aamulehti
5867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei mitenkään! Tämä on verkostomarkkinointipalsta jossa on tarkoitus keskustella verkostomarkkinoinnista jossa jokainen tekee oman tuloksensa tuotemyynnin avulla. Näitä yrityksiä suomessa on suurin enemmistö. Oleellineen asia on myös että aloittaminen maksaa muutamasta kympistä sataseen sekä kaikki tuotteet voidaan palauttaa avattuina vaikka seuraavat 10 vuotta. Missä on rahallinen riski? Wincapita ei siis ole verkostomarkkinointia eikä näinollen kuulu tälle palstalle.

Kirjoituksesi käy myös hyvin ilmi, että sinulla jotakin verkostomarkkinointia vastaan. Koska tiedät alasta yhtä paljon kuin sika tähtitieteestä ,olet valmis laittamaan wincapitan samaan "pahan valtakunnan" kastiin johon kuuluu jo kaikki muutkin verkostoyritykset. Tältä pohjaltako kirjoittelet "asiantuntijana")) aamulehteen juttuja verkostomarkkinoinnista?

Näinhän ihmiset valikoituu kaikkeen . Aina kun tulee itselle uusi vierasasia , toiseille tulee muutosvastarinta ja alkaa virheiden etsiminen (sinä). Toiset(menestyjät) alkaa etsimään ratkaisua ongelmiin ja kuinka esteet ylitetään. Omalla henkilökohtaisella asenteella ja kyvyllä kohdata vaikeudet on iso merkitys mitä tulee samaan elämässä. Jos ei ole valmis muutokseen ja kohtaamaan vaikeuksia ei tule saamaan mitään.

Äänestä
  • ... verkostomarkkinoinnin keinoja levittäytyessään Suomessa ja muualla maailmassa.

    Mä en oikeesti ymmärrä, jotta miksi verkostomarkkinointi sallitaan Suomessa? Jo pelkästään WGI, MOVE ja nyt WinCapita ovat osoittaneet sen, että tollanen toiminta on haitallista yhteiskunnalle. Useita muitakin puljuja on kupannu kansaa, esim: T5PC, LW8, kaikenlaiset kultajutut, yms..

    Nyt ei enää riitä, että verkostomarkkinointi tehtäisiin luvanvaraiseksi, vaan nyt se pitäisi kieltää Suomi nimisessä maassa kokonaan.

    Se on teidän perinteisten verkostomarkkinoijien oma syy, jos koko touhu kielletään Suomessa. Te ette osaa pitää omaa kenttäänne puhtaana, vaan päästätte sinne kaikki säheltäjät vapaasti juoksentelemaan. Joku toinen ammattikunta olis jo aikapäiviä sitten laittanu stopin noille huijareille. Te hörhöt vaan puolustelette ja lipevään olemukseenne nojautuen vähättelette yhteiskunnallisia tappioita verkostomarkkinoinnin keinoja käyttävistä huijareista.

    Mitään te ette tee, että kenttä puhdistuis noista huijareista. Silloin se on yhteiskunnan puolelta parasta, että kaikki tollanen hömppä kielletään.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • joka kopioi tekstin Aamulehden nettisivulta, oli tuo Aamulehden toimittaja itse?
    Taidat olla vähän "tuore" tapaus näillä palstoilla.

    Olihan siellä sentään lainausmerkitkin näkyvissä, linkki alkuperäiseen lähteeseenkin olisi voinut olla.
    Tuskin kannattaa uhrata sitä "omaa aikaansa" täällä taistelemiseen, pysyttele vaan perinteisessä verkostosi rakentamisessa.

    Äänestä

pitäisi kysyä lupa joltakin Jouni Laiholta voidakseen hankkia itselleen asiakkaita? Mitä hän tietää asiakashankinnasta? Verkostomarkkinointi ammattilaissarjassa ei ero normaalista kaupparatsun työstä mitenkään. Vieraiden ihmisten tapaamista päivästä toiseen, jossa suurin osa jää pohtimaan, joistakin tulee asiakkaita ja jotkut aloittavat oman bisneksen. Missä tässä on siis rikos? Ketään ei siis vedetä väkisin perässä vaan tekijät löytävät itse tästä itselle oman bisneksen. He hakeutuvat tähän omatoimisesti.

Äänestä
  • REHELLISTÄ TOIMINTAA!!!!!!!!
    Myönnän, että verkostomarkkinointi voisi olla rehellistäkin, MUTTA KUN SE EI OLE SITÄ.
    Seuraavat viat huomasin:
    1.Liian suuri osuus voitosta palautuu ylätasolle.
    2.Em. johtuu, että tuottet ylihinnoiteltuja ja vastaavan saa yleensä kaupan hyllyltä puoleen hintaan.
    3.Aloitus- ja ohjepakettien hinnat liian suuria saatuun infoon tai tavaraan verrattuna.
    4.Sukulaisuus- ja kaverisuhteet joutuu kovalle koetukselle. - Yleensä loppuvat -
    KERRO S....TANA MINULLEKKIN SEN VERKOSTOMARKKINOINTIFIRMAN NIMI, JOKA TOIMII REHELLISESTI.
    ÄLÄKÄ VÄITÄ, ETTEN TIEDÄ
    GNLD:SSÄ MUKANA OLLUT

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksurt kirjoitti:

Keskiviikkoiltana nähty MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman WinCapita-selvitys kertoi, että tämän Suomen suurimmaksi epäillyn talousrikosjutun laajuus on kasvanut rajusti. Ohjelman tietojen mukaan kadonneeseen sijoitusklubi WinCapitaan on sijoitettu lähes sata miljoonaa euroa.

Samana päivänä poliisi julkaisi nettisivullaan päivitetyt ohjeet niille, jotka kokevat tulleensa huijatuiksi.

Kadonneen sijoitusklubi WinCapitan kohtalon pitäisi olla jo kaikille selvä. Ylösnousemusta ei tule, vaikka kuinka toivoisi rahojaan takaisin.

Samalla kun WinCapitan poliisitutkinta etenee, sitkeimmät wincapitalaiset kieltäytyvät silti uskomasta klubin katoamista. Moni kaipaa rahojaan. Värvärit kaipaavat myös rahoja, mutta toisesta syystä.

Kaikesta todistusaineistosta huolimatta verkon keskustelupalstoilla on viimeiset viikot elätelty toivoa, että miljoonien eurojen kanssa bittiavaruuteen kadonnut klubi palaisi 16. huhtikuuta.

Merkkipäivä tuli ja meni, eikä sitkeälle paluuhuhulle löytynyt vieläkään katetta. Kaikkien usko ei lopu vieläkään.

Kuvaavaa on, että palstoilla levitetään jo huhua seuraavasta paluupäivästä, joka on vappu tai 16. toukokuuta. WinCapita katosi 7. maaliskuuta. Sen nettisivujen piti palata 16. maaliskuuta, sitten pääsiäisenä, sitten aprillipäivänä ja sitten 16. huhtikuuta.

Odottelun aikana on paljastunut muun muassa, että klubin nettisivujen serverin laskut Luxemburgissa oli jätetty maksamatta ja koko serveri on tyhjennetty. Sekään ei vielä riitä kaikkia vakuuttamaan:

"Klubi on ollut ennenkin suljettuna ja aina palannut takaisin. Suurin osja jäsenistä on saanut voittoa. Näin suuret voitot eivät ole mahdollisia mikäli yhtiöön ei ole tullut ulkopuolista rahaa eli valuuttakaupoista on saatu rutkasti voittoa. Poliisi on tutkinut asiaa jo kauan eikä aikaisemmin ole puuttunut asiaan. Tälläkin kertaa tulevat vetämään vesiperän", kirjoittaa eräs klubilaiseksi esittäytyvä.Osa wincapitalaisista on ryhtynyt etsimään syyllisiä jostain muualta kuin niistä jotka veivät rahat. On alettu syyttää mediaa ja muita huijausepäilyjä esittäneitä tahoja. Vihan kohteena ovat erityisesti "murot", eli omalla Muropaketti-keskustelupalstalla WinCapitaa pitkään arvostelleet tietokoneharrastajat.

"Ei mitään asiaa tai vahvistusta siitä EDELLEENKÄÄN, että Wincapita ihan aikuisten oikeesti tehnyt mitään väärää? Siis eikö saatana tälle paskanjauhamiselle todellakaan saada loppua?" kommentoi eräs keskustelija MTV3:n tuoretta ohjelmaa.

Osa odottaa jo median joutumista tuomiolle. "Tuomiot vääristä puheista odottavat ja kukaan paskaa puhunut ei jää tuomitsematta!" eräs toteaa.

Erityisesti tulilinjalle on median lisäksi joutunut sisäministeriön Jouni Laiho. Ja mikä oli Laihon rikos? Se, että hän on pyrkinyt määrätietoisesti estämään muun muassa hämäriä verkostomarkkinointibisneksiä.

Voisiko käydä niin, että vielä silloin, kun juttu on selvitetty ja mahdolliset tuomiot jaettu, moni jää edelleen siihen uskoon, että kateelliset "murot" pilasivat hyvät bisnekset?

Sellainen on ihmisen mieli.

Seppo Roth

Aamulehti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu