Ariel Neulaniemi

Kristillisten edustaja

Radio Deissa hän jaksaa yhä kertoa kansalle, miten väärin Jäätteenmäki teki. Hän oikein korosti, että pressan kansliasta salaiset asiapapaerit jne. Hän tänään radiossa mainitsi, miten valehtelu ja epärehellisyys jne. Mutta jätti kertomatta, että oikeus ei antanut tuomiota Jäätteenmäelle. Jäi vaikutelma, että Neulaniemeä harmitti, kun tuomioita ei tullut, siis minulle jäi vaikutelma. Miksi, niin miksi radio Dei on ottanut tehtäväkseen olla ylimpänä tuomarina maassamme ja tämän radioäänen välityksellä. Ei ollut 1. kerta, kun kuuntelija höristelee korviaan. Oli Vanhasen käräjäoikeusasiasta omaa mieltään.No, kai se niin on, että jos on kristillinen, on erilainen tuomitseminenkin tuon Yläkerran Herran antamalla oikeudella. En silti sitä usko, kyllä radioäänen pitää olla p u o l u e e t o n. Olen aina luullut, että radioäänenkin tulee olla neutraali mielipiteissään, näin ei radio Deissä ole enää ollut. Mitä mieltä olette, minulla on mennyt maku kuunnella tätä radioääntä ja hänen vetämiään ohjelmia.

14

2879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietämättömille

      SDP yritti palauttaa Lipposen pää
      Kirjoittanut: ministeriksi! 17.4.2008 klo 10.04

      Siitä ylipäänsä johtui koko Jäätteenmäki-jupakka!

      Jos SDP olisi voittanut vaalit, niin Jäätteenmäki olisi jätetty rauhaan eikä mitään oikeustaistelua oltaisi edes nähty.

      Jos SDP olisi hyväksynyt heti Jäätteenmäen pääministeriksi, niin eivät he olisi pystyneet edes yrittää syrjäyttä tätä, vaikka Kokoomuksen tukea hakivatkin epäluottamuslausetta silmällä pitäen siinä kuitenkaan onnistumatta.

      Keskusta joutui hylkäämään Jäätteenmäen ja tilalle piti saada joku toinen ja he päätyivät Vanhaseen.

    • radiokanava

      DEI; nevör höört

      • oma kanava taajuus about 97

        Oppositiopolitikointi pitäisi olla harkittua ja asiassa pysyvää, muutoin uskottavuus oppositiota kohtaan laskee edelleen ja joskus se harkitsemattomuudessaan on oppositiopuolueille jopa vaarallista. Tiedoksi radioäänellekin.

      • menikö nimi oikein
        oma kanava taajuus about 97 kirjoitti:

        Oppositiopolitikointi pitäisi olla harkittua ja asiassa pysyvää, muutoin uskottavuus oppositiota kohtaan laskee edelleen ja joskus se harkitsemattomuudessaan on oppositiopuolueille jopa vaarallista. Tiedoksi radioäänellekin.

        vastaa radio Deistä. Onko radiokanava nyt ottanut ohjelmaansa oppositiopuolueen Kristillisdemokraattien esiintulon tällä tavoin. Sellaisen vaikutelman saa kuuntelemalla tiettyä radioääntä ko. radio-ohjelmassa.

        Sääli, olen luullut, että radio Dein tehtävä on puhtaasti hengellinen, mutta se onkin valjastettu oppositiopolitiikkaan, ajattelen näin.

        Kannattais jo suittia siellä niitä liian aktiivisia ääniä, jotka tekevät vain hallaa sille todelliselle tarkoitukselle eli hengellisen sanan julistamiseen, ei omien ajatusten saamista eetteriin. Sääli.

      • Jäättenmäki t eki uroteon
        menikö nimi oikein kirjoitti:

        vastaa radio Deistä. Onko radiokanava nyt ottanut ohjelmaansa oppositiopuolueen Kristillisdemokraattien esiintulon tällä tavoin. Sellaisen vaikutelman saa kuuntelemalla tiettyä radioääntä ko. radio-ohjelmassa.

        Sääli, olen luullut, että radio Dein tehtävä on puhtaasti hengellinen, mutta se onkin valjastettu oppositiopolitiikkaan, ajattelen näin.

        Kannattais jo suittia siellä niitä liian aktiivisia ääniä, jotka tekevät vain hallaa sille todelliselle tarkoitukselle eli hengellisen sanan julistamiseen, ei omien ajatusten saamista eetteriin. Sääli.

        erilainen
        Kirjoittanut: käsitys ilmeinen 17.4.2008 klo 18.11

        "Lipponen teki miehen työn yrittäessään pelastaa Suomea."

        Moni on sitä mieltä että Lipponen vakavasti vahingoitti Suomen riippumattomuutta valtiona.
        Ilmeisesti meillä on hyvin erilainen asenne/käsitys Suomen itsenäisyydestä.

        Kiitos M Manninen, pressankansliasta, pelasti maamme ja kiitos siitäkin, että ilmiantoi Koiviston salaiset neuvottelut aikanaan, miten muodostui käsite: Koiviston konklaavi. Vieläkin ihmisiä menee suisidiin niiden vanhojen oikeudettomien pankkivelkojen vuoksi. Entä itsemurhan uhrit, lapset, syyttömiä, mutta Manninen ainakin paljasti tämän vehkeilyn.

        Miksi joku poijankloppi saa ja voi ja kehtaa tuoda keskenkasvuisen tietämättömiä käsityksiään julki radiossa tms, kun taustoija koko kansan hirvittävästä kohtelusta lamavuosien aikana ei ole reppanan tiedossa. Kouluttakaa nyt opposiotiokristilliset tätä ääntä.

      • löytyy'
        Jäättenmäki t eki uroteon kirjoitti:

        Linkki
        http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=336978
        Pahasti oli kepu sekaisin ko ajankohtana.
        Kukaan ei tiennyt mitään (mukana myös Vanhanen)
        mitä kyseisessä kokouksessa oli käsitelty.
        Kaksi korvaa heiluu ja faksi laulaa!

      • linkki.,
        Jäättenmäki t eki uroteon kirjoitti:

        erilainen
        Kirjoittanut: käsitys ilmeinen 17.4.2008 klo 18.11

        "Lipponen teki miehen työn yrittäessään pelastaa Suomea."

        Moni on sitä mieltä että Lipponen vakavasti vahingoitti Suomen riippumattomuutta valtiona.
        Ilmeisesti meillä on hyvin erilainen asenne/käsitys Suomen itsenäisyydestä.

        Kiitos M Manninen, pressankansliasta, pelasti maamme ja kiitos siitäkin, että ilmiantoi Koiviston salaiset neuvottelut aikanaan, miten muodostui käsite: Koiviston konklaavi. Vieläkin ihmisiä menee suisidiin niiden vanhojen oikeudettomien pankkivelkojen vuoksi. Entä itsemurhan uhrit, lapset, syyttömiä, mutta Manninen ainakin paljasti tämän vehkeilyn.

        Miksi joku poijankloppi saa ja voi ja kehtaa tuoda keskenkasvuisen tietämättömiä käsityksiään julki radiossa tms, kun taustoija koko kansan hirvittävästä kohtelusta lamavuosien aikana ei ole reppanan tiedossa. Kouluttakaa nyt opposiotiokristilliset tätä ääntä.

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2003/06/172202

      • oli onnettomuus

        ja Maunosta tulee pian matojen ruokaa kuten Halosesta sekä Lipposesta---sitten SDP:n synnit tuomitaan!?

        Mahtisaarikin joutuu kiinni valheistaan?!

        ON AIKA...!

    • rivienväli journalismialail...

      Valtaa pitää kansa ja kansalaiset olen huomannut.

      Päättäjät pitävät keulaa suorassa kurssissa.

      Mutta nyt jokainen medialainen pistää omaa politiikkaa pesään rivienvälissä, musiikin välissä ja keksustelujen välissä.
      Pitää valtaa käsissä.

      Ei tässä vielä kaikki jokainen työntekijäkin kioskin pitäjästä valtamerilaivan kapteeniin pitää valtaa käsissään.

      Auto tulee huonosti korjattua jos karjut omistajalle.

      Kassalla ei tipu hymyä ja palvelua jos olet jermu.

      Kioskinpitäjä valitsee sinulle varmasti kitkerimmän kahvin ja kuivimman pullan jos poliittisesti tai sosiaalisesti olet näkyvillä.

      Kulje siis kieli keskellä suuta tai ajattele heidänlaillaan.

      Vallan huipulla kaiken aikaa.

    • SDP on saatanasta?

      uskonto on oopiumia kansalle, jos se on sekopäiden käsissä?!

      • Oppositio vai paitsio

        Mielenkiintoista seurata keskustelua joka näyttää taas ruokkivan kristittyjen välistä rakkautta. Mitähän tässäkin on ollut oikeasti taustalla? Nostanut jonkin aiheen esille ja kommentoinut sitä. Tuskinpa Dei on mikään puoluekanava, tai minkään tietyn kristillisen seurakunnan kanava. Onhan siellä niin monien seurakuntien ohjelmiakin, niin mikä sitten on puolueellista. Aina kun sitä kuuntelee, siellä on joku ihminen äänessä. Ihmisillä on mielipiteitä, joista kukin olkoon vastuussa.

        Silti hämmentää ja ehkä hieman hävettää näin kristityn näkökulmasta miten kuulijat voivat tällä tavalla puhua "perkeleen radiosta" olemalla ikään kuin Jumalan asemassa. Hän olkoon se, joka loppukädessä tuomitsee. Minä ainakin olen kuullut jokaisen Dein toimittajan suusta kommentteja politiikasta, olkoon Bush-vastaista tai sitten kommentointia vaalirahoituksesta. Ne ovat juontajia, eivät mitään politiikan opiskelijoita. Siinä on vissi ero!

      • Nebukadneessar

        Voi että teitä hyvät ihmiset teidän lapsellisesta kommentoinneista. Kuunnelkaapa mitä tahansa radiokanavaa. Juontajat ei oo mitään hajuttomia tai värittömiä. Heillä on mielipiteitä, he ovat juontajia ja toisin sanoen ihmisiä. Uutiset ovat erikseen, uutisten tulee olla puoluuettomia.

        "Radio Dei on mielestään hengellinen radiokanava. Silti he pitävät toimittajaa, jolla ei ole kauppatieteen, kansantalousteiteen, valtio-opin tai oikeustieteen koulutusta politiikan äänitorvena olla hengeliisessä tuotannossaan."
        --> Voi urpo, radioon ei pääse sillä että koulutus löytyy yllä oleviin asioihin, vaan sillä että kouluttautuu radiojuontamiseen. AMK, opistot jne.. Elämänkoulu on meillä kullakin oma juttunsa ja se näkyy aina ihmisestä ja myös juontajasta.

        "Silti ärsyttää, kun Ariel pukkaa kesken mus.ohjelman tai enenen yleisuutisia omaa näkemystään politiikasta. Vaikuttaa lapselliselta. Mutta on vakavaa."
        --> Minä taas satun pitämään kyseisestä juontajasta ja muistakin dein juontajista kovasti. Nyt puhut ihan omiasi. Ei kyseinen juontaja asioita noin tuo. Koet ilmeisesti asiat hieman eri tavalla kuin muut ihmiset. Uutisia ennen juontajat tapaavat mainita mistä pian uutisoidaan, en siis ole koskaan kyseisen juontajan susta kuullut mitään poliittista tunnustusta.

        Täällä teidän pitää ilmeisesti päteä kun ette oo muualle päässeet kieroutuneita mielipiteitänne toteuttamaan.

        Tukkikaa itse omat suunne, jos ette tämän rakentavampaa kommenttia osaa tuoda esille. Hyvää päivän jatkoa kaikille!

    • jari hämäläinen

      Tää viestiketju menee kieltämättä aivan yli hilseen. Tiedän nimittäin tapausta sen verran ettei Ariel mikää kd:läinen ole. Eikä kyllä kokoomuslainen, eikä kyllä vissiin keskustalainen. En tiedä kannattaako mitään erityistä puoluetta. Käsittääkseni siis sitoutumaton näissä asioissa. kommentit kyllä ovat vihjanneetkin tähän suuntaan mitä olen radiosta itse kuullut. Tällaista se on, kun joku ei kuule koko asiaa radiosta, niin saa ihan vääriä käsityksiä. Käsittämättömiä viestejä!!

      • Eiköhän Jäätteenmäki istunut samassa pöydässä Juudaksen kanssa,tulos puhdas massareaktio, omat koirat vaikenivat "sopivasti".

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1631
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1051
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      745
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    Aihe