Kaurismiehet kertokaahan...

suskumuru

Miten saan kaurismiehen ymmärtämään, että juuri minä olen parasta mitä hänelle on tapahtunut pitkään aikaan :) Olen rakastunut mieheen, aivan "jalat alta, pää pyörryksissä"-tavalla. Ensimmäistä kertaa pienen elämäni aikana ihminen saa mulla sydämen hakkaamaan ja kädet tärisemään kuin paniikkihäiriökohtauksessa ihan vain jo pelkällä yhteydenotollaan. Itse olen kaksonen, joten toimintamallimme taitavat olla aika erilaisia. Tarvitsen siis apuanne. Kertokaa miten kaurismiehen saa hurmattua ja varsinkin: tajuamaan, että olen tosissani. Ja mitkä ovat ne ehdottomat "älä tee näin"-jutut, joilla karkotan hänet tahtomattani?

14

4535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tumma Kauris

      Kaurismies on vanhanaikainen ja hän pitää vanhanaikaisista naisista. Naisen tulee olla naisellinen ja hillitty. Kaurismies haluaa edustavan naisen, jota hän voi ylpeänä esitellä ystävilleen ja sukulaisilleen.

      Mutta samalla kaurismiestä kiehtoo suunnattomasti, jos naisessa on jotain voimakasta. Semmoista tyynen pinnan alla kytevää tulisuutta ja intohimoisuutta. Kaurismies on itse erittäin jääräpäinen ja voimakasluontoinen, joten hän tarvitsee rinnalleen jonkun, josta on hänelle "vastusta". Naisen pitää olla itsenäinen ja älykäs, sillä kaurismies kyllästyy nopeasti sellaisiin naisiin, joita on helppo dominoida ja ohjailla mielensä mukaan. Kaurismies haluaa siis naisen jossa on haastetta. Ja huom! haastava nainen ei tarkoita samaa kuin hankala nainen. Kaurismies rakastaa harmoniaa eikä hän etsi mitään kiistakumppania. Mutta nainen ei saa olla liian itsestäänselvä tapaus.

      Kaurismies on monimutkainen ja syvällinen. Pinnallisuus ei häntä kiinnosta. Eli hienoilla hajuvesillä ja paljastavilla vaatteilla ei kaurismiestä hurmata. Rauhallinen ja huumorintajuinen jutustelu sekä kiihkeä katse tepsivät paljon paremmin.

    • ...

      eipä paremmin olisi voinut analysoida :) Itse olen kaksonen ja kauris miehenä. Toimii :)

      • suskumuru

        että jotkut on saanu toimimaan kaksonen/kauris suhteen. Täällä kun noita viestiketjuja on lukenut, niin aika tuhoontuomituksi yhdistelmäksi voisi kuvitella. Vaikka tietysti tiedän, että ihmisistähän se on itsestään kiinni, ei siitä horoskooppimerkistä :)

      • kauris
        suskumuru kirjoitti:

        Samaa mietin minäkin...(Itse eronnut kaksosesta) Kaksonen on aika pinnallinen verrattuna kauriiseen. Koti pitää olla täynnä elektroniikkaa ja tilpehööriä, kun taas kauriilla hyvinkin pelkistettyä. Kauris ei myöskään jaksa kaksosen alati vaihtuvia mielialoja ja tuuliviirimäisyyttä, kun ei tiedä tuuleeko etelästä vaiko lounaasta. Ja, ah...se jatkuva flirttailu ja luulo, että itse on maailma napa. Mutta toivotan toki onnea ja menestystä, ehkä teillä menee hyvin ja muut nousevat merkit tasapainottavat tilanteen.

      • suskumuru
        kauris kirjoitti:

        tuo sun luonnemääritelmä kaksosista. Olen huomannut jo, ettei mies oikein pysy perässä mun mielialanvaihtumisissa. Minähän tiedän itse, ettei niitä nyt kannata ottaa niin tosissaan (tyyliin "venaa 5 minsaa niin myrsky on ohi"), mutta se on eri juttu jaksaako kaurismies niitä. Saattavat ruveta pitemmän päälle ärsyttämään, luulen ma.
        Ja se flirttailu... Ei se tarkoita mitään. Ei se johda mihinkään fyysiseen pettämiseen. Mä pystyn saamaan flirtin aikaan kaupan kassajonossakin, eikä se mulle tarkoita mitään sen suurempaa kiinnostusta flirtin kohdetta kohtaan. Mutta kauriit taitaa ottaa flirtin vähän enemmän tosissaan. Tarkoitan siis sellaista, että kauris ei flirttaile yhdentekevien ihmisten kanssa, vaan siinä pitäisi olla hänelle jotain aitoa kiinnostusta taustalla.

      • k...auris

        selittelijä... ei kauris sellaista kauaa katsele...

      • suskumuru
        k...auris kirjoitti:

        selittelijä... ei kauris sellaista kauaa katsele...

        ajattelutapaa, joka on toivottavasti kiinni persoonastasi, eikä suinkaan kauriiden luonteesta :) Jep. Se, että selittää rehellisesti mitä ajattelee ja miksi toimii niin kuin toimii, sehän on tietysti selittelyä. Olisihan se ehdottomasti parempi tehdä niin kuin itse haluaa ja antaa toisen luulla mitä haluaa, niinhän se toimii varmaan paremmin?

      • suskumuru kirjoitti:

        ettei se oman mielen sisus kauaa piilossa pysy.

        Toki tiedän, että alkuvaiheen ihastuksen huumassa on erilainen mitä silloin, kun suhteeseen tulee arki.

        Vanha ja tylsä neuvo kuuluu "Ole oma itsesi".

        Jokainen, myös kauris-merkeissä syntyneet on erilaisia.
        Käsitykseni mukaan, myös nousevalla tähtimerkillä on oma merkityksensä.

        Tunnettuja kauriita:

        Heidi Kyrö, Vesa-Matti Loiri, Esa Pulliainen, Kari Salmelainen

        Mohammed Ali, Kevin Costner, Mel Gibson, Anthony Hopkins, Howard Hughes, Martin Luther King, Diana Lane, Jack London, Henri Matisse, Louis Pasteur, Elvis Presley, Albert Schweitzer, Tiger Woods

      • mieti vielä uudestaan!
        runontaja kirjoitti:

        Kauris on tylsin kumppani, mitä olla saattaa.

        Ei sovi kaksoselle (eikä monelle muullekaan).

        Kauris tekee aina asiat samalla tavalla, toistaa rutiinejaan, on kontrollifriikki ja erittäin tylsää seuraa.

        Puhuu aina itsestään eikä ole kiinnostunut muista ihmisistä. Ei ole empaattinen.

        Kauris on kylmä ihminen.

        Miten voisit viihtyä kauriin kanssa??

        Sen hillityn ja muka salaperäisen kuoren alla ei ole YHTÄÄN MITÄÄN.

      • 2 kaurista
        mieti vielä uudestaan! kirjoitti:

        sopisi toisilleen?

        olet salaperäinen... ja kiinnostava??????

      • mieti vielä uudestaan! kirjoitti:

        Kauris on tylsin kumppani, mitä olla saattaa.

        Ei sovi kaksoselle (eikä monelle muullekaan).

        Kauris tekee aina asiat samalla tavalla, toistaa rutiinejaan, on kontrollifriikki ja erittäin tylsää seuraa.

        Puhuu aina itsestään eikä ole kiinnostunut muista ihmisistä. Ei ole empaattinen.

        Kauris on kylmä ihminen.

        Miten voisit viihtyä kauriin kanssa??

        Sen hillityn ja muka salaperäisen kuoren alla ei ole YHTÄÄN MITÄÄN.

        minun on viihdyttävä kauriin kanssa.
        Sellainen kun satun olemaan.

        Wikipedian mukaan kauris tulee toimeen neitsyen ja härän kanssa.
        Minulla tosin päinvastaisia kokemuksia.

        Enemmän luotan siihen, että ihmisestä tulee sellainen, miksi hänestä kasvatetaan.

    • kanssa elämää

      vuotta. No, ei ole ainakaan tylsää...;)
      Leevi & the Leavingsia mukaillen

      "Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, yhdessä kuljettiin"... ja sitä rataa. Meidän kauriiden on vain uskottava, että elämä ei ole niin vakavaa - olen tosiaan tämän joutunut opiskelemaan.

      Niinpä kai... Kaikkihan on lopuujen lopuksi ihmisestä kiinni.

      P.S. Jättäkää toi taloudenhoito meille kauriille. Päästään kaikki helpommalla.

      • missä mun kaurismieheni on???

        Et usko miten kuulosti ihanalta "jättäkää jo toi taloudenhoito meille kauriille" siis enemmän kuin mielellään! T:skorpioninainen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe