Itseäni vituttaa. On vittumaista hävitä itseään nuoremmille ämmille ja näin joutua naurunalaiseksi.
Vituttaako teitä yliopiston seinän tenttilistat?
sdfdsf
122038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kuka oikeasti jaksaa? Yliopisto ei ole lukio..
eipä tietenkään. ei lukiossa ollut mitään vitun seinälistoja.
Omassa pääaineessani HY:lla on tapana, että listalla näkyy vain opiskelijanumero, ei opiskelijan nimeä. Eli naurunalaiseksi ei joudu. Tuo on mielestäni paras käytäntö.
Joissakin aineissa sitten laitetaan pelkät nimet ja arvosanat, toisissa sekä opiskelijanumero että nimi.
Mutta ei niitä arvosanoja noin raskaasti kannata ottaa. Itselläni oli aiemmin periaatteena, että kaikista kursseista pitää saada 5, mutta sittemmin en ole niistä enempiä piitannut. Eipä niillä juuri merkitystä ole. Tutkijaksi aikovillekin olennaisinta on gradun arvosana.
Tosin olen kuullut, että arvosanoja saatettaisiin käyttää apurahojen jaon perusteena. Lisäksi niillä on toki merkitystä, jos tutkinnollansa hakee opiskelupaikkaa toisesta yliopistosta. Yksityisellä sektorilla arvosanat tuskin kiinnostavat ketään (paitsi ehkä jossakin ulkomailla).
No, ehkä olisi hyvä pitää huolta, että saa kohtuulliset arvosanat, mutta ei ottaa liikaa stressiä niistä. Ennen kaikkea muihin on ihan turha vertailla. Arvosanojen merkitys on siinä, että niistä voi olla itselle etua (erit. tutkijaksi aikoville), ei tyhjänpäiväisessä vertailussa.
ja arvosanat ovat näkyvillä, olla tietosuojalain hengen vastaista.
Jos taas listassa on vain opiskelijanumero, on oman numeron bongaaminen ja oikealle riville hahmottaminen hidasta ja hikistä hommaa.
Luulisi yliopistoikään ehtineillä olevan sen verran henkistä kypsyyttä, etteivät naureskelisi toisten arvosanoille. Miksi muuten pidät erityisen nöyryyttävänä sitä, että "häviät" "itseäsi nuoremmille ÄMMILLE"? Ei sinunkaan asennoitumisesi kovin kypsältä vaikuta.
Miten niin yliopistossa "hävitään"? Yliopisto ei ole mikään kilpa-areena ja tuskin sinun arvosanasi edes kiinnostavat ketään, etkä sinäkään niitä muista viimeistään valmistumisesi jälkeen. Älä sinäkään siis kiinnostu muiden arvosanoista, vaan opiskele itseäsi varten.
"Jos taas listassa on vain opiskelijanumero, on oman numeron bongaaminen ja oikealle riville hahmottaminen hidasta ja hikistä hommaa."
Ei minusta ole liikaa vaadittua, että opiskelija opettelee tuon yhden, hyvin olennaisen numerosarjan ulkoa... Pitäähän sitä jatkuvasti tenttipapereihinkin raapustella.
jos itsetuntosi on niin huono, että et kestä hävitä "ämmille". Sulla tuntuu olevan muutenkin pikkasen huonot motiivit opiskella, jos tarkoituksesi on kilpailla muiden kanssa.
"Sulla tuntuu olevan muutenkin pikkasen huonot motiivit opiskella, jos tarkoituksesi on kilpailla muiden kanssa."
juu, aivan väärä asenne vaikkapa hse:hen tai oikikseen...
HSE:stä ja oikiksesta suurin osa valmistuvista lähtee yliopistolta muihin tehtäviin, eivät kilpaile tutkijan paikoista. Joten miten heidän tulisi kilpailla yliopiston sisällä? Kilpailu tapahtuu yliopiston ulkopuolella.
Arvosanat tai proffien suosio eivät (ikävä kyllä) paljon paina yksityisellä sektorilla. Mistä siis HSE:läiset kilpailevat yliopiston sisällä?
Eri asia ovat sellaiset alat, joissa suuri osa haluaa tutkijaksi. Siellä kilpaillaan arvosanoilla ja proffien suosiolla.
Tuskin olen se nuorempi ämmä, mutta ei mua kiinnosta muiden arvosanat. Ei jaksa kilpailla.
Kivahan se on katsella listaa, kun paras kaikista, ja vielä nuori ämmä!
Naisen euro on 92 senttiä. Tähän on tyytymisesi nainen!