Mietin tässä masennuksen syitä.
Ovatko kaikki masentuneet olleet ennen masennusta alakuloisia jostain asiasta, esim.yksinäisyydestä, ja kun se ei ole loppunut, on tullut sairaus - masennus.
Voiko masennus olla perinnöllistä?
Voiko ihminen masentua, vaikka kaikki olisi hyvin? Lapsuus on ollut hyvä, eikä mitään ongelmia muutenkaan. On menestynyt, luonne sellainen ettei yleensä turhista stressaile, ystäviä on ja elämä on mielekästä. Voiko sellainen sairastua masennukseen? Ilman mitään syytä?
Ovatko kaikki masentuneet olleet ennen masennusta alakuloisia jostain asiasta, esim.yksinäisyydestä, ja kun se ei ole loppunut, on tullut sairaus - masennus.
Voiko masennus olla perinnöllistä?
Voiko ihminen masentua, vaikka kaikki olisi hyvin? Lapsuus on ollut hyvä, eikä mitään ongelmia muutenkaan. On menestynyt, luonne sellainen ettei yleensä turhista stressaile, ystäviä on ja elämä on mielekästä. Voiko sellainen sairastua masennukseen? Ilman mitään syytä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lääkärit sanovat, että masennus voi olla perinnöllistä.
mutta alttius sairastua periytyy.
Suurin vaikutus.
Vanha sanonta "Seura tekee kaltaisekseen" pitää aika pitkälle kutinsa.
Siis jos ympärilläsi on pelkkiä kaljankittaajia, on 100% varma, että sorrut myös siihen mitä ympäristö opettaa. Se on ihan sama kaikkien asioiden kanssa.
Voihan se noinkin olla, että masentuu ilman syytä. Lähes jokainen masentuu jossain vaiheessa elämäänsä. toisilla se vaan on lievempää ja kyllä se on tietääkseni perinnöllistä.
Vaan pikemmin, masennus johtuu YMPÄRISTÖSTÄ ja omasta SULKEITUNUUDESTA. Elämän LUKKOTILANTEESTA.
Avoimuus, oikeassa suhteessa, oikeassa paikassa, OIKEAAN AIKAAN, avaa nämä elämän lukkotilanteet ja avartaa katsantoa näkemään elämää ja mahdollisuuksia laajemmalta näkökannalta.
> > > >VERTAISRYHMÄ KESKUSTELU < < < < <
Voi avautua. Saa vastakaikua ajatuksilleen on kaikkein parasta päästä yhteyteen toisten kanssa.
Ihmisen suurin tarve on, saada olla sosiaalinen, vuorovaikutteinen, hyväksytty,rakastettu!
Jos olet sulkeutunut, etkä avaa itseäsi > Anna itsestäsi mitään. > Kuka sellaista pystyy lähestymään. Kukaan ei uskalla lähestyä. Luulee että tuo ihminen haluaa olla yksin. Se on ylpeä ja itsekeskeinen. > Eikö se näin suurinpiirtein mene.
Asiaa voi vapaasti kommentoida ja avata uusia näkökulmia. Tälläinen mietelmä tuli nyt minulta, tähän kohtaan.
Minulle on sanottu että masennuksen esiintyminen on siinä mielessä perinnöllistä, että ihmiset reagoivat vaikeisiin elämäntilanteisiin eri tavalla, ja joillakin tämä voi näkyä masennuksena. Eli tavallaan kumpiakin vaaditaan > todella suurta ja kuormittavaa stressiä > sekä "perinnöllisiä" taipumuksia. On kai siinä jotain perää, kun äitini puolelta sekä äitini äiti, äitini, että äitini veli ovat reagoineet juuri näihin kuormittaviin ja vaikeisiin juttuihin masennuksella jossain vaiheessa elämäänsä, ja nyt minäkin olen alkanut oireilemaan (vaikka tosin olen kuulemma oireillut jo tosi kauan, "toistuva masennus", mutta vaikea iski päälle täydellä voimalla).
En usko, että masennusta voidaan yksiselitteisesti selittää vain sillä, että jokin asia on aiheuttanut alakuloa ja siten masennusta. Mieli on jännä juttu, itse ainakin kielsin oman masennukseni hyvin pitkään, yritin pakottaa itseni onnelliseksi. Ja yleensähän masennuksen laukaisee jokin kuormittava elämäntilanne, tai tilanteet, jotka ovat sattuneet lyhyen ajan sisään ja lisäävät stressiä. Mielestäni jo siinä vaiheessa, kun alakuloa esiintyy, masennus ns. "alkaa".
Ihminen voi masentua, vaikka kaikki olisi päällisinpuolin hyvin. Se ei tarkoita, että se olisi sitä pinnan alla.
Masennushan voi johtua kovin monista asioista, ei tarvi olla suvussa herkkyyttä moiseen.
Minulla taasen on suvussa aika paljon masennusta minkä yritin kieltää kohdallani vuosia. Nyt sain Citalopram-lääkityksen ja harmittelen kun en aikaisemmin hakeutunut hoitoon, se nimittäin on minun kohdallani tepsinyt. Nyt tuntuu taas omalta sosiaaliselta itseltäni.
ja makasi sängyssä aamusta iltaan ja illasta aamuun, hain kirjastosta pinon masennusta käsitteleviä kirjoja. Eräässä niistä asiaa lähestyttiin tavalla, joka oli muista poikkeava. Siinä esitettiin, että on kysymyksessä tapa suhtautua asioihin!
Anoppini suvussa ei tiettävästi ollut erityisen masentuneita ihmisiä eivätkä hänen lapsensakaan ole siihen sairastuneet (ovat jo vanhoja ihmisiä nämä lapsetkin). Anoppini elämä oli kyllä sellainen, että en ihmettele yhtään hänen sairastumistaan.
Äitini oli suorastaan surkea ja vajosi äänettömyyteen, joka nykyään luokiteltaisiin masennukseksi. Omassa elämässäni olen elänyt vaiheita, jotka täyttäisivät masennuksen kriteerit täysin. Aina niistä on jotenkin selvitty - yleensä parasta on ollut huoli läheisistä, joka on pakottanut terästäytymään ja jatkamaan. Joskus on hyvänä asiana ollut selkeä raivostuminen, joka on palauttanut energian ja pudottanut maan pinnalle...:)
Kerrottakoon vielä, että lapsuuden perheessä on ollut itsemurhia ja alkoholiongelmia.
Eräs lapsistani kävi läpi kognitiivisen terapian ja tuo menetelmä tuntui hyvältä - siinä opitaan tunnistamaan omaa ajatusmaailmaa ja näkemään, mitkä asiat johtavat masentumiseen (ellen nyt aivan väärin ole ymmärtänyt). Tällä tavoin masentunut oppii itse ymmärtämään, milloin itselle vahingolliset ajatusketjut on pyrittävä katkaisemaan.
En tiedä, miten asia on, mutta nykyisenkaltainen masennuksen esiintyminen tuntuu kummalliselta - jotain tosi omituista siinä on! Itse olen saanut hyvin heppoisin perustein masennusdiagnoosin ja lääkereseptin. Tuollainen lyhytkin terapia tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta - luulisin, että eväitä tarvittaisiin ajatusten selkiyttämiseksi kyllä. Ja sitten pärjäilisi itsekseenkin.
Olen perusluonteeltani utelias ja positiivinen ja onpa minua useampaankin kertaan sanottu "maailman positiivisimmaksi" ihmiseksi. Valoisa, energinen ja pirteä ovat myös sellaisia luonnehdintoja, joita olen kuullut isestäni. Ja sisua minussa on kuin pienessä pitäjässä.
Mutta siitä huolimatta sairastuin vakavaan masennukseen. Kävikö vain siis niin, että suhtautumistapani muuttui yhtäkkiä ja sairastuin, vai voisiko olla niin, että masennus johtuu jostain aivan muusta. Ehkä juuri tästä syystä muista sinulla olleista kirjoista löytyi muunlaisia syitä masennukseen. Tunnen monia negatiivisia ja alati valittavia ihmisiä, jotka (kumma kyllä !?) eivät ole sairastuneet lainkaan masennukseen.
Masennus on niin kamala sairaus, ettei sitä toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.
Enpä usko että ihan ilman syytä voi sairastua ellei kyseessä ole kakssuuntanen. aina sieltä taustalta löytyy jotain vaikka sitä ei ihan heti sairastumishetkellä varmasti tiedostakaan.
Totta on että varmasti altistuminen masennukseeen ja reagoiminen erilaisiin stressi yms tilanteisiin tilanteisiin masiksella on varmasti osaks perinnöllistä.
Mut käsittääkseni suurimmassa osassa masikselle löytyy jokin syy.
Huomasin laput vasta
kun ne putosivat silmiltäni.
-Hannu Pulkkinen