Tuntuu Harkimon kirja oleva vain lähinnä Merikukan mustamaalaamiseksi tehty.
On selvää että ex-kumppani on mustasukkainen miehen uudelle naisystävälle.Mutta kyllä harkintakyky on pettänyt sikäli eä lähdetään kansan silmien eteen ruotimaan mitä Merikukka teki ja mitä ei.
Mikähän on ollut Leenan rooli asiassa? Tuskin hän ihan niin viaton onkuin antaa ymmärtää?
Leenan pisteet meni.
Merikukka paljastanee aikoinaan.
On selvää että ex-kumppani on mustasukkainen miehen uudelle naisystävälle.Mutta kyllä harkintakyky on pettänyt sikäli eä lähdetään kansan silmien eteen ruotimaan mitä Merikukka teki ja mitä ei.
Mikähän on ollut Leenan rooli asiassa? Tuskin hän ihan niin viaton onkuin antaa ymmärtää?
Leenan pisteet meni.
Merikukka paljastanee aikoinaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuka on lapsen isä vai ???
Kun joskus ollut Merikukka äänessä Tv:ssä, pitänyt äkkiä vaihtaa kanavaa. Lapset pelkää ääntänsä.
Muttei Matti alkanut raskaaksi asti..no, eihän Vihti ole tai ollut kaukana . Siellä hölmö pani paksuksi.
on katkera tai ainakin olut, syystäkin. Mitä Merikukka on saanut aikaiseksi, kuin iskenyt vanhoja miehiä!
aika arveluttavaa on tuokin että julkisessa kirjassa ruoditaan toista osapuolta joka leimataan ikäänkuin ainoaksi syylliseksi.
Ehkä se suurin syyllinen kuitenkin Leena hyvä on ollut se Hjallis. Ilman Hjalliksen naisiin menevää luonnetta ei Merikukkakaan teidään liittonne väliin olisi tullut. Katsos kun yksin ei voi seukata.
Leena puolustaa likkaa Hjallista ja on sokea hänen tekemisilleen.
Aina on kaksi totuutta tämä on Leenan näkemys.
muttei katkera. Tai taisi olla tavanomainen ämmämäinen pitkä piikki. On se jännä, akat kostaa aina, ihan uskomatonta. Ja siitä erostahan on jo vuosia, niin vielä muistelee ja oikein kirjojen kansien välissä. Oli sitten vaikka kuinka elämänkerta, niin ei sinne ihan kaikkea tarvi kirjoittaa, ainakaan kostojuttuja.
mies, josta on tykännyt saa lapsia uuden naisen kanssa.