EU:n perussopimus mahdollistaa kuolemanrangaistuksen trollaamisesta ja nettipelleilystä
Vasta hyväksytty EU:n perustuslaki, jota ei saisi perustuslaiksi kutsu, vaan puhutaan ”perussopimuksesta”, sisältää juridisen porsaanreiän, joka sallii kuolemanrangaistusten langettamisen trollaamisen ja netissä pelleilyn seurauksena erityisesti suomi24:llä. Näin sanoo sopimustekstiä analysoinut Viljami Hömpylä, joka on trollitutkimuksen professori Grabulaisen-Witutuksen yliopistosta.
Perussopimuksen kiinni lyömä porsaanreikä löytyy EU:n solmimasta Lissabonin sopimuksesta, jossa ensin lukee, että kuolemanrangaistusta ei ole, mutta heti alaviitteessä, sanotaan ”paitsi jos kyseessä on trollaaminen, jatkuva netissä pelleily tai Nyökkypelle-miehen edesottamukset”. Kuolemanrangaistuspykälä oli vieläpä piilotettu sopimuksen alaviitteen alaviitteeseen, ettei se herättäisi huomiota ja aiheuttaisi hälyä.
Ongelmana on sopimuksen tulkinta, että miten määritellään "Nyökkypelleily" tai "trollaus". Rauhallisissa oloissa ja niissä jäsenmaissa, joissa terve järki ja tarpeellinen ylisen vitutuksen määrä on saavutettu, pykälän toimeenpano ei liene aiheuta ongelmia. Mutta entäs jos näin ei olekaan? Jo pitkään jatkunut trollaus ja vittuilu suomi24:llä ei vielä ole viranomaisten toimesta johtanut toimenpiteisiin, eikä ole johtanut nyökkypelle-trollin pidätykseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.