parempi-molempi

Pillu täyteen kerrankin

Noinhan se on paras että pieni pili löytää pikkusormen kuristavan pimpin ja horo pillu saa jättimunan joka tuntuu.

Näin ajatuksen tasolla tuntuu että miehet ja naiset ovat syntyneet väärälle puolelle palloamme.

Suomalaisen miehen unelma on itämainen nainen, joilla todella on suurimmalla osalla tuollainen hirttäjäpillu ja kaiken muun lisäksi nämä naiset hoitavat miehen kaikki tarpeet (suikkiinoton ja nielemisen, anaaliseksin jne.) ja kaiken muunkin (hieronnat, kotityöt ym.) valittamatta. Pienipilinenkin suomipoika luulee omistavansa mahtimelan, kun tunkeutuessaan tiukkaan lihaan tuntee kalunsa kuristuvan ja pohjan tulevan vastaan. Kaiken lisäksi oikeat oriental-naiset ovat vähäkarvaisia tai täysin posliineja tuolta alapäästä, josta suurin osa miehistä haaveilee.
Kaiken lisäksi nämä suloiset nukkemaiset olennot vielä rakastavat Pohjois-Eurooppalaista ulkonäköä, enemmän kuin mitään muita rodullisia piirteitä miehissä.

Suomalaiset naiset taas haaveilevat tummista tai mielummin mustista macho-miehistä, jotka vievät kyselemättä ja ottavat jättikaluillaan. Löysässä useasti synnyttäneessä horossakin tuntuu kun kilometrikalu poraa pohjaan ja levittää vitun äärimmilleen. Nämä rakastajat sanan parhaassa merkityksessä jaksavat vielä tyydyttää naisen kaikella muullakin tapaa ja rakastella rajusti tuntikausia.
Isoa jättikalua jaksaa pidempäänkin katsoa, runkata ja ottaa suuhun, ja niellä lastitkin. Toisin kuin suomipojan normimittaista "kun on nähnyt yhden niin on nähnyt kaikki"-prinssinakkia, yök!
Myös hyvin syönyt suomityttö saa hyvin ulostaneen pyllynsä täyteen kerrankin.
Kaiken lisäksi nämä urokset ymmärtävät naisensa arvon, ja antavat tämän olla kodin kuningatar, joka saa hoitaa koko kodin. Mies hoitaa imagopuolta turistien kanssa.

Parasta olisi tietenkin se jos naimisissa oleva suomipariskunta voisi muutaman kerran vuodessa toteuttaa unelmansa yhdessä ulkomaanmatkalla. Tässä on vain se huono puoli, että Kauko-Idän matkoilla naisella ei olisi mitään iloa, kun paikalliset miehet ovat vielä suomipoikaakin alemmalla kikkeliasteikolla.
Toisaalta taas Afrikassa tai Lähi-Idässä, jossa nainen toteuttaisi mieluiten unelmansa, suomipoika on aina vaarassa menettää henkikultansa jos paikallisiin herkkupyllyihin lankeaa. Nämä etelän hedelmät kyllä pitävät vaaleaa pohjoismaista hipiää ykkösenä itämaisten sisariensa tapaan, mutta geenivaihto on tehty hyvin vaikeaksi. Siinä voi menettää sekä nainen että mies henkensä, jos edes hymyä tulee julkisesti vaihtaneeksi.

Ehkä parhaaksi paikaksi pariskunnalle jää Keski-Amerikka, jossa naispuolinen osapuoli saa toteutettua fantasiansa mustien Karibialaisten(ei pienimunaisten hispano) miesten kanssa, ja mies saa upeakroppaisia hoikkia maailman parasperseisiä mulattityttöjä, joiden ylivoimainen perseenpyörittely irrottaa viimeisetkin jämät pikaisesti. Ainoa huono puoli naissä Karibian tytöissä, joka pudottaa heidät alemmas kuin itämaiset sisarensa on heidän aina auki oleva suunsa. Toisaalta huuto naidessa on myös sen mukaista.
Kaiken lisäksi Karibialaiset miehet käyvät kuumana vaaleiden antautuvien naisten perään, ja myös pitkähiuksiset tummatukkaiset etelän ruusut käyvät täysillä kierroksilla pohjoismaisen vaalean arjalaisen rodun perään.

Kuten sanottua Venus ja Mars ovat vain syntyneet väärälle puolelle palloa.

5

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paljon matkaillut

      "Ehkä parhaaksi paikaksi jää Keski-Amerikka, jossa mies saa upeakroppaisia hoikkia maailman parasperseisiä mulattityttöjä, joiden ylivoimainen perseenpyörittely irrottaa viimeisetkin jämät pikaisesti. Ainoa huono puoli naissä Karibian tytöissä, joka pudottaa heidät alemmas kuin itämaiset sisarensa on heidän aina auki oleva suunsa. Toisaalta huuto naidessa on myös sen mukaista."
      "ja myös pitkähiuksiset tummatukkaiset etelän ruusut käyvät täysillä kierroksilla pohjoismaisen vaalean arjalaisen rodun perään."

      Paljon alueella matkanneena olen pannut merkille saman asian. Ihme sikäli että vaikka Suomalaiset naiset jatkuvasti valittavat miesten kalujen kokoa ja sitä ettei tunnu missään, niin Karibiattarien en koskaan ole kuullut haukkuvan Eurooppalaisten kikkelien kokoa. Vaikka luulisi näin tapahtuvan, jos paikallislla miehillä on kaikilla jättimulkut. Päinvastoin Karibiattaret hakeutuvat hyvin, hyvin mielellään vaaleiden miesten seuraan ja olisivat valmiit jopa lähtemään mukaan. Ja kymmeniä mulattivittuja kokeiltuani täytyy myöntää että ne ovat todella tiukkoja. Mahtaako kyse olla siitä että yleensäkin kaikki Karibian alueen naiset 16-alle 40 v. ovat lähes järjestäin todella kiinteitä ja muutenkin mallinmitoissa ja hyvässä kunnossa. Suomessa taas suurin osa naisista on kohtuullisesti tai enemmänin ylipainoisia tai ainakin rapakunnossa ja mallia laattaperse collection, joka tietenkin vaikuttaa myös pilluun ja sen tiukkuuteen.
      Normaalilla 16 sentin kalulla varustettunakin mulattitytöt ovat tuntuneet tiukoilta, ja suurimmalla osalla kalu on ottanut pohjaan. Kaiken lisäksi nämä naiset osaavat käyttää vartaloaan ja vatkata persettään ja lantiotaan taivaallisesti, jonka kertovat jo musavideotkin. Muutenkin he ovat rakastelussa aina mukana, kun Suomalaiset naiset usein makaavat kuin lahnat, ja ainoat asennot jossa heitä voi naida ovat niitä jossa muija voi helpoiten rötkottää. Perinteinen lähetyssaarnaaja asento, lusikka eli kyljellään takaa nainti, sekä se varsinainen lahna-asento, laiskan tytön takaapano, jossa nainen makaa rötköttää sängyssä kuin ellun kana, ja mies hoitaa työt takaa.
      Mulattinaiset antavat parastaan yleensä aina myös pylly pystyssä selkä erittäin kaarella takaapäin, pystyssä edestä, ratsastaen jne. Lisäksi heidän makuaistinsa ei tunnu olevan niin valikoitunut kuin naisten Suomessa ja spermojen otto suuhun käy lähes järjestäin.
      Kun Suomalaisen naisen kanssa 16 sentillä ei tunnu oikein onnistuvan nainti edestä pystyssä niin mulattien kanssa se onnistuu aivan hyvin ja nautinnollisesti.
      Laiskuus taitaa olla suurin syy huonoon seksiin.

      • Anonyymi

        kyllä se lapsen teko onnistuu jos yltää vehje sisälle ja sinne laukeaa,kaikenmaailman akrobatiat onkin sitten heidän ongelmansa jotka haluavat leikkiä ja pelata kun eivät pysty normi parisuhteesen vaan ovat kokoajan ettimässä pidempää tai tiukempaa,jokainen aikuinenhan sen tietää aina löytyy parempi,isompi ja tiukempi mutta...tarvitseeko sellasta?


    • Anonyymi

      Pientähän saa Aina isommaks tavalla jos toisellakin vaan liian isoa on helvetin hankala saada sopivammaksi tietty aina voi turvautua saksiin tai veitseen ja typistää tai kokonaan leikata pois 🤡

      • Anonyymi

        Miten sen pienen saa pysyvästi isommaksi, jos ihan rehellisiä kerrankin ollaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sen pienen saa pysyvästi isommaksi, jos ihan rehellisiä kerrankin ollaan?

        Mietipähän sinä sitä. Googlaa vaikka niin ei tarvi pientä aivosoluasi ylirasittaa 🤡


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2304
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1274
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      86
      1068
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      992
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      145
      939
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      924
    7. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      893
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      823
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      813
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      50
      786
    Aihe