Puheenjohtaja Timo Soini on aktiivinen bloginkirjoittaja. Hänen "plokinsa"
löytyy sivuilta:
http://timosoini.fi/ploki/
Kannattaa laittaa sivusuosikkeihin. Esimerkiksi tänään Soini kirjoitti
nasevasti Kepusta, äitiyspakkauksesta ja EU:sta. Teksti alla tiedoksenne.
Keväisin terveisin
Jussi Niinistö
--
Kepu harhautti ja äitiyspakkaus
Entinen Kepun kansanedustaja ja "veroekspertti", nykyinen isopalkkainen
EY-byrokraatti, Olavi Ala-Nissilä on julkaissut muistelmansa.
Siellä on paljon mielenkiintoista. Yksi kepulointi oli ylitse muiden. Nimittäin
se miten Kepu harhautti SDP:n varallisuusveron poistoon.
Varallisuusveron poistaminen tuporatkaisun kylkimiinana oli kepulainen keksintö,
minkä kepu vinkkasi työnantajille.
SDP veti syötin kitusiin asti ja kaiken kukkuraksi vielä SDP:n ministeri
esitteli asian Eduskunnalle. Rahakroisokset saivat ökyetunsa ja SDP menetti
ministeripaikkansa.
Kepu harhautti!!!
Äitiyspakkaus on ollut suomalainen hittituote. EU:n nuoleminen pilasi senkin
saavutuksen.
Kilpailudirektiivin mukaan hankinta kilpailutettiin. Voiton nappasi
tanskalainen yritys, joka teettää pakkausten sisällöt Kiinassa ja Thaimaassa.
Tämä valittu pakkaus oli noin euron edullisempi. Suomessa jäi työttömäksi 250
tekstiilityöläistä.
Kilpailusäännöstöillä on estettävä sellaisten yritysten mahdollisuuden
osallistua julkisiin hankintoihin, jotka hakevat kilpailuvalttinsa
työntekijöiden oikeuksia polkevilla alihankintaketjuilla.
Tämä nykykäytäntö syö päänsä. Kotimainen työ ulkoistuu kilpailun nimissä
halpatyömaihin alihankintakeplottelulla..
Missä EU, siellä ongelma.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ja täysin yksisilmäinen. Äitiyspakkauksen vaatteista suurin osa tehdään Puolassa ja latviassa. Kiinassa joitakin sen osista, kuten potkuhousut. On kansantaloudellisestikkin järkevää kilpailuttaa ko. tuote, koska se jaetaan ilmaiseksi jokaiselle äidille. Äitiyspakkauksen nimellisarvo suhteutettuna suoraan rahakorvaukseen on 140€ mutta tosiasiallisesti sen tavara-arvo on lähes kolminkertainen, eli pakkauksen realliarvo on 420€. Pakkauksen hintaerokin on eri kuin kirjoituksessa annetaan ymmärtää, eli euron tilalle pitää laittaa oikeasti 5,3€, eli tuossakin kerrottiin viisinkertainen valhe !
Missä persepopulisti, siellä valhe ja ongelma.
Mistä tiedämme että sinä puhut totta. Voitko todistaa tietosi. Sitä paitsi jos 5e takia menee 250 työpaikkaa kannattaako se Suomelle.
sen sanoo, että ei se kannata. Mutta noille kateellisille on tärkeämpää Soinin arvostelu kuin myöntää se, että hän on oikeassa.
Timon plokissa on paljon mielenkiintoista lukemista. Kannattaa katsoa ja lukea!