vaaka, pilattu

/merkki

En voi muuta sanoa kuin, että te muutamat vaakanaiset olette pilanneet oman merkkinne täydellisesti. Tulen nyt ja aina suhtautumaan teihin antamanne kuvan mukaisesti. Tosin tiedossani on ollut pitkään tuo nalkuttajan maine. Maine jota peitellään mairittelemalla, mielistelemällä ja valehtelemalla. Te jos kuka osaatte juonitella jakun sitten olette sotkeneet oamt kuvionne, niin alatte toimia kuten täällä olette toimineet.
Jatkakaa vaan panetteluanne ja pahaa oloanne! Tunnen itseni entistä vahvemmaksi ja paremmaksi.
Parjaamistanne jatkatte vain siksi, että ette voi tunnustaa omaa typeryyttänne.

27

1690

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskusteluista

      Tuntuuko tutulta?

      · Hänen persoonallisuutensa on rakentumaton, arvaamaton ja hallitsematon.
      · Häneltä puuttuu kosketus omaan itseen.
      · Todellisuudessa hän on tarkoittamansa käyttäytymisen vastakohta.
      · Hänen heikkoutensa ilmenee erityisesti siinä, että hän on ratkaisevasti muista ihmisistä riippuvainen, vaikkakin käänteisellä tavalla.
      · Hän on suuri lapsi: hän ei osaa tehdä selkeää eroa oman itsen ja ulkomaailman välillä. Hänellä ei ole lainkaan rajoja, vaan "ulkomaailma" on vain hänen persoonallisuutensa jatketta.
      · Lapsen tavoin hän on täydellisen itsekeskeinen: hän näkee kaiken vain omasta näkökulmastaan.
      · Siksi hän ei pysty luomaan kestäviä, tasa-arvoisia ihmissuhteita.
      · Hän tuntuu olevan tyhjä ihminen, joka ei tiedosta tyhjyyttään mutta yrittää täyttää sitä muilla ihmisillä.
      · Perustava minän puolustuskeino on projektio: hän siirtää toisiin omat pelkonsa, joita hän ei tunnista eikä tunnusta itsessään.
      · Toinen perustava puolustuskeino on kieltäminen: hän ei myönnä itselleen eikä muille kokemaansa ahdistusta, pelkojaan, pettymyksiään eikä heikkouttaan/heikkouksiaan.
      · Kolmas puolustuskeino on ongelmien purkaminen ulospäin kohdistuvaan käyttäytymiseen (alloplastia): hän pakottaa muut mukautumaan häneen.
      · Lohkominen on hänen neljäs tyypillinen minän puolustuskeinonsa.
      · Hänellä on käsittämätön kyky - "tuntosarvet", "kaikuluotain" - ihmisten tunnistamiseen alistamismahdollisuuden näkökulmasta.
      · Hän ei varsinaisesti tiedosta vaikka kylläkin ehkä aavistaa, että jotkut kuitenkin saattavat nähdä hänen lävitseen ja siten paljastaa hänet.
      · Häiriö pahenee iän myötä ja voi puhjeta selvästi havaittavaksi vasta myöhemmässä keski-iässä, vaikka se on syntynyt varhaisessa lapsuudessa.
      · Hän ei (todennäköisesti) muutu.

      • vieraileva tähti

        kopsattu jostain peruskoulun psykologian kirjasta?

      • Miss Blue

        toinen teksti oli tarkoitettu?Jos Neitsyestä niin huh huh mitä sontaa!!Siis..olen tyhjä mutta yritän peittää sen,olen riippuvainen toisista,alistavainen,itsekeskeinen...voi vittu...vähän on noloa..kuka kehtaa edes kirjoittaa tollasta..Mä olen niin monta kertaa saanut kärsiä muiden ihmisten takia ja silti,silti en ole kostanut.Se alistaminen ei vaan oikeesti pidä paikkaansa mun kohdalla.Sori,ei toimi.Kyse ei ole siitä "Neitsyen" tapaan kiistäisin sen,vaan se ei ole minua.Minä ole riippuvainen ihmisistä.Muuta en tohon jaksa edes sanoa...ja tyhjä voi helvetti!!Oletko itse vähän tyhjä kun et keksi parempaa tekemistä kuin arvostella toisia!!!!

      • Minä minä
        vieraileva tähti kirjoitti:

        kopsattu jostain peruskoulun psykologian kirjasta?

        Kyllä oli koska se tuntui sopivalta kuvaamaan keskusteluja. :/

    • herkkä kauris

      ..asia koskee nyt neitsyitä?

      I guess this is the wrong page..

    • vaan panetteluanne

      ja pahaa oloanne! Tunnen itseni entistä vahvemmaksi ja paremmaksi."

      Järkyttävää, että joku tarvitsee muitten pahoinvointia tunteakseen itsensä vahvaksi ja hyväksi!!

    • Puntari

      Älä nyt sinäkin neitsyt muutaman vaaka ihmisen takia koko merkkiä tuomitse, eikö teidän pitänyt olla tämmöisen tuomitsemisen yläpuolella!!!!

      t: vaaka vaan, alias puntari

      • Miss Blue

        mitään vaakaa ole ruvennut moittimaan!Jossain alkupäässä joku vaaka päinvastoin rupesi latelemaan jotain huonoja puolia neitsyistä,joista mikään ei edes sopinut minuun.aina väitetään,että me neitsyet ollaan arvostelemassa toisia mutta kuinkas se nyt olikaan...plussaa kummiski kyseiselle henkilölle että tuli sanomaan sen tänne eikä irvaillut jossain muualla.en minäkään kyllä ymmärrä miks niitä vaakoja piti sitten alkaa haukkumaan..ei mul ainakaan ole mitään niitä vastaan.

    • itserakkaita pettäjiä

      Älä yleistä vaakaa muutaman vaa'an perusteella.

      • Miss Blue

        Etkö muka itse yleistä!!?? T-Y-P-E-R-Ä-Ä!!

      • kohtaloni
        Miss Blue kirjoitti:

        Etkö muka itse yleistä!!?? T-Y-P-E-R-Ä-Ä!!

        on ollut nauttia useasta neitsyestä ja sen seurauksista!

      • Miss Blue
        kohtaloni kirjoitti:

        on ollut nauttia useasta neitsyestä ja sen seurauksista!

        tajua miten tää TAAS ajautui neitsyihin.Eikös tässä ollut kyse vaaoista...

      • tyhmä neitsyt!
        Miss Blue kirjoitti:

        tajua miten tää TAAS ajautui neitsyihin.Eikös tässä ollut kyse vaaoista...

        Onko näitäkin?

      • Miss Blue
        tyhmä neitsyt! kirjoitti:

        Onko näitäkin?

        huomannut miten ilkeä olet?Ja sitä paitsi,minun kouluarvosanoilla ei voi kyllä syyttää mua tyhmyydestä...vaikka kyl tyhmyyttä on monenlaista.

      • hyvä Miss Blue
        Miss Blue kirjoitti:

        huomannut miten ilkeä olet?Ja sitä paitsi,minun kouluarvosanoilla ei voi kyllä syyttää mua tyhmyydestä...vaikka kyl tyhmyyttä on monenlaista.

        unohda täällä "rapatessasi" ja tyhmyyden eri asteita arvioidessasi, että kouluarvosanat eivät takaa kenenkään viisautta.

      • neiti sinisen
        hyvä Miss Blue kirjoitti:

        unohda täällä "rapatessasi" ja tyhmyyden eri asteita arvioidessasi, että kouluarvosanat eivät takaa kenenkään viisautta.

        puolesta. Miss Bluen keskustelu on ollut asiallista ja vähemmän sääliä inkuvaa toisin kuin monilla. Raikas ilmestys palstalla. Ilmeinen neitsyt;)

      • puolestaan
        neiti sinisen kirjoitti:

        puolesta. Miss Bluen keskustelu on ollut asiallista ja vähemmän sääliä inkuvaa toisin kuin monilla. Raikas ilmestys palstalla. Ilmeinen neitsyt;)

        Kävin läpi noita tällä palstalla olevia kirjoituksia ja kyllä täytyy sanoa tekstien asiallisuudesta, että kuinkahan joku voi nähdä miss bluen (ilmoittanut olevansa neitsyt) kirjoituksia asiallisiksi. Ei uppoa!

        Oletettavasti itse olet neitsyt. Välillä tuli kyllä myöskin ajatuksia ajateltuna toisesta näkökulmasta, mutta hetkessä todella niin törkeitä, ala-arvoisia ja mauttomia. Olisiko sitten sitä "murrosikää" mielialan vaihteluineen. Tarkoituksena selkeästi olla vain paras myöskin asiattomuuksien kirjoittamisessa. Mitähän ne neitsyiden kirjoittamat asiattomat tekstit sitten lienevät....

      • asiallista tekstiä
        puolestaan kirjoitti:

        lainaus aiemmasta
        """""mitään vaakaa ole ruvennut moittimaan!Jossain alkupäässä joku vaaka päinvastoin rupesi latelemaan jotain huonoja puolia neitsyistä,joista mikään ei edes sopinut minuun.aina väitetään,että me neitsyet ollaan arvostelemassa toisia mutta kuinkas se nyt olikaan...plussaa kummiski kyseiselle henkilölle että tuli sanomaan sen tänne eikä irvaillut jossain muualla.en minäkään kyllä ymmärrä miks niitä vaakoja piti sitten alkaa haukkumaan..ei mul ainakaan ole mitään niitä vastaan. """""

      • asiallista sinistä:
        asiallista tekstiä kirjoitti:

        "...alistavainen,itsekeskeinen...voi vittu...vähän on noloa..kuka kehtaa edes kirjoittaa tollasta.. "

        ".....Muuta en tohon jaksa edes sanoa...ja tyhjä voi helvetti!!Oletko itse vähän tyhjä kun et keksi parempaa tekemistä kuin arvostella toisia!!!!"

      • Itse totuutta
        asiallista sinistä: kirjoitti:

        "...alistavainen,itsekeskeinen...voi vittu...vähän on noloa..kuka kehtaa edes kirjoittaa tollasta.. "

        ".....Muuta en tohon jaksa edes sanoa...ja tyhjä voi helvetti!!Oletko itse vähän tyhjä kun et keksi parempaa tekemistä kuin arvostella toisia!!!!"

        Siis vain vaaka saa kertoa totuuden. Jos haluat keskustella niin kestä kritiikki itseäsi kohtaan. Vaaka mielistelee ja valehtelee, jotta 'sopu' säilyis. Neitsyt sanoo suoraan senkin mitä et halua kuulla. Mutta vaaka aloitti nalkuttamisen. Teidän mielestä asiat pitää jättää auki. Ette ymmärrä mikä on piste.

      • kiitti ja näkemiin
        Itse totuutta kirjoitti:

        Väität kovasti tuntevasi kaikki vaa'at..mutta niin ei ole.esimerkiksi itse kun ainakin puhun kaikki asiat aina suoraan. :)

      • sama pässi
        kiitti ja näkemiin kirjoitti:

        Väität kovasti tuntevasi kaikki vaa'at..mutta niin ei ole.esimerkiksi itse kun ainakin puhun kaikki asiat aina suoraan. :)

        Vaakanainenhan on koko ajan kehunut tuntevansa kaikki neitsytmiehet. Antanut varoituksia KAIKISTA neitsytmiehistä. Jos sinä, niin minäkin tunnen kaikki. (Taidat kyllä sinä olla syytön!)
        Olis vaan helvetin mukavaa ja oikeudenmukaista, että lopetetettaisiin viimeinkin tuo yleistäminen. Mutta ei näytä menevän vaaoille perille. No ainakin naputtajan leima on vaakanaisen otsaan lyöty. Ja sitä hän onkin tosin varauksella, että itse on tajunnut tuon puolen itsessään. Heikkouksia on meissä kaikissa ja jotkut viat voivatkin olla ominaisuuksia.
        Ai niin... tunne yhden vaakanaisen

      • ei vaaka
        Itse totuutta kirjoitti:

        Siis vain vaaka saa kertoa totuuden. Jos haluat keskustella niin kestä kritiikki itseäsi kohtaan. Vaaka mielistelee ja valehtelee, jotta 'sopu' säilyis. Neitsyt sanoo suoraan senkin mitä et halua kuulla. Mutta vaaka aloitti nalkuttamisen. Teidän mielestä asiat pitää jättää auki. Ette ymmärrä mikä on piste.

        Mitäs hepulin saaneita täällä on viikonloppuna vieraillut. Tuosta viestistäni "Tekstit puhukoon puolestaan":ko te noin hepuloitte, johon joku saman nähnyt oli lisännyt lainaukset ko. henkilön kirjoituksista. Ensinnäkin kirjoittajalle: "Et kestänyt itse totuutta". Alat heti vaan vaakaa syyttämään kritiikin kestämättömyydestä. Miksi sitten itse kirjoitit. Kun on mustaa valkoisella, ei siihen kai pitäisi olla mitään kritisoitavaa ja pitäisi tosiaankin ymmärtää milloin se mainitsemasi Pisteen paikka on paikallaan, mut ei kun sama hyökkäävä sävy vaan jatkuu.
        Olin täällä "tutkimusmatkalla", koska ns. lähipiiriimme kuuluu henkilö, joka on Kaikki tietävä omasta mielestään, Toisia arvosteleva ja väheksyvä - tarkoituksena saada toiset tuntemaan mitättömiksi (narsistinen), Yrittää kääntää kaikki omatkin mokansa toisten tekemiksi. Keskustelimme ko. henkilöstä ja ihmettelin etten voi ymmärtää, kuinka ihminen voi käyttäytyä tuolla tavalla. Tyhmäksihän hän tuolla tavalla itsensä tekee toisten silmissä. Eräs sanoi, että on Neitsyt ja kehoitti minua käymään suomi24 palstalla, niin ymmärrän kuulemma. No tuo viestin laittaminen näköjään olikin hyvä testi.
        Tuosta yleistämisestä. "Pientä se on jne... halusi kirosanojen kera, että yleistäminen pitäisi loppua. Ei tarvi mennä kauemmas tekstissä kuin seuraavaan lauseeseen niin mitä siinä seisookaan. Eikä näy lausetta: En yleistä.
        Ei kai joka toisen lauseen tarvii olla: "En yleistä". Kyllä kai sen normaali älykkyydellä ja terveellä itsetunnolla varustettu henkilö tajuaa muutenkin.
        En olisi viitsinyt vaivautua kirjoittelemaan tänne enää, mutta katsoin aiheelliseksi kun syytöksenne menivät täysin väärään osoitteeseen, koska en todellakaan ole Vaaka. Vaikka täytyy todeta, että teissä Vaakat on Ytyä. On ilo huomata, ettei ne Neitsyt miehet ole teitä saaneet lannistettua. Ja nyt, katsotaan mitä tapahtuu, minun osaltani nämä keskustelut ovat loppu. :) Piste.

      • kummoista tekstiä
        ei vaaka kirjoitti:

        Ei ollenkaan asiaa ja sekin kirjoitettu ala-arvoisella äidinkielentaidolla. En lisäksi ymmärtänyt sanomaasi.

      • ei neitsyt
        kummoista tekstiä kirjoitti:

        Ei ollenkaan asiaa ja sekin kirjoitettu ala-arvoisella äidinkielentaidolla. En lisäksi ymmärtänyt sanomaasi.

        Melkoista sotkua tosiaan ja kauheeta lukeakin. No jos tuo edellinen ei ollut hyökkäävää niin mikä sitä sitten on?

      • sitten oot
        ei vaaka kirjoitti:

        Mitäs hepulin saaneita täällä on viikonloppuna vieraillut. Tuosta viestistäni "Tekstit puhukoon puolestaan":ko te noin hepuloitte, johon joku saman nähnyt oli lisännyt lainaukset ko. henkilön kirjoituksista. Ensinnäkin kirjoittajalle: "Et kestänyt itse totuutta". Alat heti vaan vaakaa syyttämään kritiikin kestämättömyydestä. Miksi sitten itse kirjoitit. Kun on mustaa valkoisella, ei siihen kai pitäisi olla mitään kritisoitavaa ja pitäisi tosiaankin ymmärtää milloin se mainitsemasi Pisteen paikka on paikallaan, mut ei kun sama hyökkäävä sävy vaan jatkuu.
        Olin täällä "tutkimusmatkalla", koska ns. lähipiiriimme kuuluu henkilö, joka on Kaikki tietävä omasta mielestään, Toisia arvosteleva ja väheksyvä - tarkoituksena saada toiset tuntemaan mitättömiksi (narsistinen), Yrittää kääntää kaikki omatkin mokansa toisten tekemiksi. Keskustelimme ko. henkilöstä ja ihmettelin etten voi ymmärtää, kuinka ihminen voi käyttäytyä tuolla tavalla. Tyhmäksihän hän tuolla tavalla itsensä tekee toisten silmissä. Eräs sanoi, että on Neitsyt ja kehoitti minua käymään suomi24 palstalla, niin ymmärrän kuulemma. No tuo viestin laittaminen näköjään olikin hyvä testi.
        Tuosta yleistämisestä. "Pientä se on jne... halusi kirosanojen kera, että yleistäminen pitäisi loppua. Ei tarvi mennä kauemmas tekstissä kuin seuraavaan lauseeseen niin mitä siinä seisookaan. Eikä näy lausetta: En yleistä.
        Ei kai joka toisen lauseen tarvii olla: "En yleistä". Kyllä kai sen normaali älykkyydellä ja terveellä itsetunnolla varustettu henkilö tajuaa muutenkin.
        En olisi viitsinyt vaivautua kirjoittelemaan tänne enää, mutta katsoin aiheelliseksi kun syytöksenne menivät täysin väärään osoitteeseen, koska en todellakaan ole Vaaka. Vaikka täytyy todeta, että teissä Vaakat on Ytyä. On ilo huomata, ettei ne Neitsyt miehet ole teitä saaneet lannistettua. Ja nyt, katsotaan mitä tapahtuu, minun osaltani nämä keskustelut ovat loppu. :) Piste.

        Ainoa joka jotenkin sopisi on oinas, mutta ei... ei se ole. Se ei viitsi kirjoittaa noin paljon. mutta se on vaakmerkin oppositiomerkki ja siksi pääteln, eettä kirjoittaja onkin vaaka. HIHI HII!

    • pikkuinen vaaka

      Niin no, ihan miten vaan :) Hyvä että tunnet itsesi vahvemmaksi ja paremmaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe