Ensimmäistä kania hankkimassa, neuvoja?

Hei! Minä ja perheeni olemme hankkimassa tässä lähiakoina, suunnilleen toukokuussa, itsellemme kaksi kania. Kyseessä ovat siis ensimmäiset kanimme, joten olisi kiva saada jotain neuvoja ja vinkkejä, miten homma sujuu parhaiten.

Itselläni olisi kuitenkin muutama kysymys liittyen kanien hankintaan. Olemme siis päättäneet hankkia kanit kasvattajilta, todennäköisesti kääpiöluppia. Siskoni haluaisi poikakanin, joten toiseksi täytyisi siis ottaa tyttökani. Haluaisimme ottaa kanit samasta poikueesta, mutta mietin vain, että voiko niitä pitää yhdessä ennen kuin poika on leikattu. Poikasia siis ajattelimme hankkia heti luovutusikäisinä, mutta urostahan ei voi leikata kuin vasta neljäkuisena. Parittelevatko kanit sitä ennen, jos otamme ne kahdeksanviikkoisina ja laitamme samaan häkkiin ja viemme uroksen leikattavaksi vasta nelikuisena?
Vai olisiko viisainta ottaa kuitenkin sitten kaksi naarasta samasta poikueesta? Pitäisikö ne sitten leikata, etteivät kiima-aikana ole agressiivisia toisiaan kohtaan?

Olisin siis iloinen, jos voisitte antaa vinkkejä ja neuvoja ensimmäisiin kaneihin liittyen. Olen kyllä lukenut paljon kirjoja ja nettisivuja koskien kaneja, mutta olisi kiva kuulla ihan käytönnön kokemuksista. :)
12531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Unohdinpa tuosta alusta, että piti muutama muukin kysymys esittää.

Eli mitä tulee erityisesti ottaa huomioon hankkiessa kaksi kania? Täytyykö kaikkia varusteita olla kaksin kappalein? Vai voivatko kanit juoda esimerkiksi samasta juomapullosta jos ostaa sen verran isomman, että sinne mahtuu kunnolla vettä? Ruokakuppeja olisi kai hyvä olla kaksi. Ajateltiin laittaa häkkiin pesämökki myös, joten pitääkö niitäkin olla kaksi, vai viihtyvätkö samassa, jos se on iso?

Minkä kokoista häkkiä suosittelisitte kahdelle kanille? Todennäköisesti tulevat olemaan kääpiöluppia, eli melko pieniä kuitenkin. Mitä mieltä olette sellaisesta häkistä, jota laajennettaisiin taikakuutioilla kaksi kerroksiseksi ja jossa olisi sitten kaksi pesämökkiä?

Mikä olisi paras vaihtoehto häkkiin kuivikkeeksi ja vessaan? Kutterinpuru kuulemma sotkee kauheasti. Mörtti Röpö olisi mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto, vaikkakin melko kallis. Jostain luin myös, että jotkut käyttävät häkin pohjalla mattoa? Onko jollain kokemusta sellaisesta? Mitä hyviä ja mitä huonoja puolia? Luin myös, että pohjalle voisi laittaa sanomalehteä, jonka päälle purua, niin siivous olisi helpompaa. Vessaan ajattelin kissanhiekkaa, jos kanit eivät sitä kamalasti syö.

Äänestä
  • Hei!
    Ensiksi eläinlääkärit eivät leikkaa tyttökaneja. Jos ottaisit tyttö ja poikakanin ja laittaist ne eri häkkeihin toisetensa vierelle, että olisi seuraa, muttei poikasia. Tai jakaisit häkin verkolla?

    Kaikkia varusteita ei tarvitse kaksia olla. esim. Yksi juomapullo riittää, kuppeja olisi kumminkin hyvä olla kaksi. Yksi riittävän iso pesämökki, tykkäävät köllöttää vierekkäin.

    Kahdelle kanille vähintään 120-140cm pitkä häkki. Sekin on aika pieni kahdelle, vaikka pupsit pieniä ovatkin. Taikakuutioilla laajentaminen voisi olla ihan hyvä ehdotus, tai istten vaan tarpeeksi suuri häkki ja PALJON jaloittelua. (kanithan mielellään asuisiva vapaana, jos olisi mahdollista)

    Meillä käytetään pohjalla purua ja mörttiröpöä, ei se puru niin kamalasti sotke, harja käteen vaan! Mattojakin voi käyttää, mutta jos kanit eivät ola sisäsiistejä saa niitäkin olla pesemässä koko ajan. Pohjalle voi laittaa sanomalehteä, siivous on helpompaa, tosin sitäkään puput eivät saisi syödä (suolitukos!). Kissanhiekka vessalaariin on hyvä ajatus tai sitten pellettiä tai tavallista purua.

    Toivottavasti oli apua, itsellä kokemusta kaneista muutaman vuoden ajalta. Ja onnea kanin hankintaan! :)

    Äänestä

  • Lapin kirjoitti:

    Hei!

    Useat eläinlääkärit leikkaavat myös kaneja. Eipä tuo ole narttukissaa kummempi.

    Äänestä

  • leikkaavat kirjoitti:

    Useat eläinlääkärit leikkaavat myös kaneja. Eipä tuo ole narttukissaa kummempi.

    että TYTTÖkaneja

    Äänestä

  • piti sanomani kirjoitti:

    että TYTTÖkaneja

    Leikkaaminen ei ehkä ole kissaa kummempi, mutta nukutus on.
    Itse en ainakaan veisi puputyttöäni leikattavaksi kenelle tahansa joka sen suostuu tekemään.

    Äänestä

Todella ihanaa että on ihmisiä jotka todella paneutuu uuden lemmikin hankkimiseen ja ettii kaikki mahdolliset tiedot ennen hankkimista, tekisivätpä kaikki niin. Ei tulisi niin paljon myydään lemmikkejä nettiin. Ei suositella pitämään yhdessä jos poikaa ei ole leikattu, eikä heti leikkauksen jälkeenkään. Kanit kyllä saattavat paritella koska vaan. Jos otat tytön ja pojan niin pidä niitä erillään niin kauan kuin viet pojan leikkautettavaksi ja tustuta ne sitten uudelleen. Tai sit ota kaks tyttöö. Tosta tyttöjen leikkaamisesta en oo ihan varma. Mielestäni niitä ei tarvi leikata. Nyt kun tulee kesä niin ihana laittaa kanit ulos.

Äänestä

Laita eri häkkeihin ennen leikkausta!
Pojan voit leikkauttaa 6kk. (sukukypsä n:4kk)
Kaneillahan ei ole kiima-aikaa, joten ne pariutuvat heti kun voivat.

Älä laita sanomalehteä.
Matto on ihan hyvä vaihtoehto jos ei jaksa siivota pöllytettyjä mutuja lattialta..

Tietysti myös 2 tyttöä on ihan hyvä vaihtoehto.
Leikkauta vain silloin jos alkavat olemaan agressiivisia toisiaan kohtaan.
(paritteluelkeet eivät ole hälyttäviä, mutta saattaa olla, että naaraat voivat olla hyvinkin pesätietoisia.Tällöin ne alkavat ajamaan toista takaa ja jopa tappelemaan)

Yhdet välineet riittävät. Tosin tytöillä voisi olla 2:kin koppia..

Olethan käynyt jo sivuilla:
http://kaniyhdistys.com/

Äänestä
  • Juu tosiaan kiitos kaikille, jotka ootte viittiny vastailla. :)

    Mitenkä on, jos sitten otettaisiin tuo tyttö- ja poikakani ja pidettäisiin häkissä, jossa on väliseinä, niin kuinka suurella varmuudella tulisivat keskenään toimeen vielä sitten pojan leikkauksen jälkeenkin jos samaan häkkiin laitettaisiin? Jos siis samasta poikueesta otettaisiin nuo molemmat kanit. Ja pitävätkö kasvattajat saman poikueen poikaset yhdessä emosta vierottamisen jälkeen, eli oleskeleeko ne sitten keskenään, vai laitetaanko ne omilleen? Jos ne yhdessä pidetään, niin samasta poikueesta otetut kanit kai tulevat varmemmin yhteen.
    Haluaisin tosiaan, että ne tulisivat toimeen keskenään, koska ei olisi sitten kiva jos joutuu toisesta luopumaan, kun eivät tule keskenään toimeen. Haluaisin kuitenkin että kaneillani olisi toista kaniseuraa.

    Äänestä

  • tipsu kirjoitti:

    Juu tosiaan kiitos kaikille, jotka ootte viittiny vastailla. :)

    Niin piti vielä sitten tuosta matosta kysyä, että millainen matto sinne pohjalle sitten sopisi? Ajattelin, että tulisi halvemmaksi (vaikka raha ei onneksi olekaan esteenä :>) pitää siellä mattoa, jos kanit oppisivat tekemään kakat ja pisut vessaan. Mutta toisaalta sitten, pitävätkö kanit enemmän, jos siellä kuitenkin olisi purua tai mörttiröpöä, jota voisivat sitten kaivella?

    Näitä kysymyksiähän nyt tuntuu riittävän, haluan olla mahdollisimman varma kaikesta, jotta kanit saavat hyvän kodin. :]

    Kuinka paljon leikkaamaton uros merkkailee reviiriään virtsaamalla? Olen lukenut että se on kuulemma aika voimakkaan hajuista.
    Ja paljonko suunnilleen maksaa uroskanin leikkaaminen?

    http://terrieri.net/kauppa/index.php?main_page=product_info&products_id=2895
    Onko tämä kyseinen kaninmökki, isompi niistä, liian pieni kahdelle kanille?

    Hienoa että otat asioista selvää!

    Kasvattajat antavat poikasten olla yhdessä vieroituksenkin jälkeen. Leikkaus maksaa n. 60-100e, matoksi sopii mikä tahansa matto. Virtsauksen määrä vaihtelee.. :)
    Ps. suosittelen keskustelu foorumia: www.puput.net tai suomenkani yhdistyksen foorumia: www.foorumi.info/sky (toivottavasti osoite meni oikein), sieltä saa asiantuntevia vastauksia :)

    Äänestä

  • Lopsa kirjoitti:

    Tuolla pupu.netissä olenkin jo käynyt lueskelemassa, mutta sinne tosiaan en ole vielä kirjoitellut. Siellä tuntuu olevan tosi paljon tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tipsu kirjoitti:

Hei! Minä ja perheeni olemme hankkimassa tässä lähiakoina, suunnilleen toukokuussa, itsellemme kaksi kania. Kyseessä ovat siis ensimmäiset kanimme, joten olisi kiva saada jotain neuvoja ja vinkkejä, miten homma sujuu parhaiten.

Itselläni olisi kuitenkin muutama kysymys liittyen kanien hankintaan. Olemme siis päättäneet hankkia kanit kasvattajilta, todennäköisesti kääpiöluppia. Siskoni haluaisi poikakanin, joten toiseksi täytyisi siis ottaa tyttökani. Haluaisimme ottaa kanit samasta poikueesta, mutta mietin vain, että voiko niitä pitää yhdessä ennen kuin poika on leikattu. Poikasia siis ajattelimme hankkia heti luovutusikäisinä, mutta urostahan ei voi leikata kuin vasta neljäkuisena. Parittelevatko kanit sitä ennen, jos otamme ne kahdeksanviikkoisina ja laitamme samaan häkkiin ja viemme uroksen leikattavaksi vasta nelikuisena?
Vai olisiko viisainta ottaa kuitenkin sitten kaksi naarasta samasta poikueesta? Pitäisikö ne sitten leikata, etteivät kiima-aikana ole agressiivisia toisiaan kohtaan?

Olisin siis iloinen, jos voisitte antaa vinkkejä ja neuvoja ensimmäisiin kaneihin liittyen. Olen kyllä lukenut paljon kirjoja ja nettisivuja koskien kaneja, mutta olisi kiva kuulla ihan käytönnön kokemuksista. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu