kateellinen

elikkäs ongelmani nimi on tämä. Kihlattuni kautta tapasin tämän kaverin ja hänen tyttöystävänsä. Alussa tyttö oli parasta kaveriani mutta yhtäkkiä kaikki muuttui. Kuulin että kihlatullani ja tällä on ollut jotain peliä keskenään ja kihlajaispäivänämme tyttö alkoi lähettelmään katkeria viestejä ja pyysi miestäni kanssaan joka puolelle. Vielä yli vuodenkin jälkeen saattaa välillä vainota viesteillään. Kaiken huippu on se että olen tämän kyseisen ihmisen kanssa ollut tekemisissä enemmän vain sen yhden illan ja kihlaukseni jälkeen ei olla puhuttu. Hän kyllä puhuu kaikille vastaantuleville, varsinkin niille joiden tietää tuntevan mut musta pahaa. Valehtelee ja haukkuu ja mustamaalaa ihan mielettömästi vaikken ole hänelle tehnyt yhtään mitään. Olen kuullut ja itsekin todennut että kyseisellä henkilöllä ei kaikki rattaat ihan samaa tahtia päässä pyöri mutta alkaa tuo hänen käytöksensä hiukan häiritsemään. kertoi jopa mun pomolle että olen haukkunut pomoani mulkuksi ja johtamistaitoja huonoksi mikä on sinällään mielenkiintoista kun en ole edes pomostani kenenkään ja varsinkaan tämän ihmisen kanssa puhunut. Miten saisin hänet jättämään elämäni rauhaan? Annanko olla vai käynkö koputtamassa olkapäähän ja kysyn suoraan että mikä rassaa, jos on jotain sanottavaa niin pitäisikös hänen kertoa se suoraan minulle. Alkaa hermot mennä!!!
0530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ventovieras... kirjoitti:

elikkäs ongelmani nimi on tämä. Kihlattuni kautta tapasin tämän kaverin ja hänen tyttöystävänsä. Alussa tyttö oli parasta kaveriani mutta yhtäkkiä kaikki muuttui. Kuulin että kihlatullani ja tällä on ollut jotain peliä keskenään ja kihlajaispäivänämme tyttö alkoi lähettelmään katkeria viestejä ja pyysi miestäni kanssaan joka puolelle. Vielä yli vuodenkin jälkeen saattaa välillä vainota viesteillään. Kaiken huippu on se että olen tämän kyseisen ihmisen kanssa ollut tekemisissä enemmän vain sen yhden illan ja kihlaukseni jälkeen ei olla puhuttu. Hän kyllä puhuu kaikille vastaantuleville, varsinkin niille joiden tietää tuntevan mut musta pahaa. Valehtelee ja haukkuu ja mustamaalaa ihan mielettömästi vaikken ole hänelle tehnyt yhtään mitään. Olen kuullut ja itsekin todennut että kyseisellä henkilöllä ei kaikki rattaat ihan samaa tahtia päässä pyöri mutta alkaa tuo hänen käytöksensä hiukan häiritsemään. kertoi jopa mun pomolle että olen haukkunut pomoani mulkuksi ja johtamistaitoja huonoksi mikä on sinällään mielenkiintoista kun en ole edes pomostani kenenkään ja varsinkaan tämän ihmisen kanssa puhunut. Miten saisin hänet jättämään elämäni rauhaan? Annanko olla vai käynkö koputtamassa olkapäähän ja kysyn suoraan että mikä rassaa, jos on jotain sanottavaa niin pitäisikös hänen kertoa se suoraan minulle. Alkaa hermot mennä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu