Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Gallup

Elikkä mua nyt kiinnostais teidän ensimmäisistä kerroistanne tietää jonkin verran. Lähinnä haluaisin tietää että kauan olitte seurustelleet sen toisen osapuolen kanssa ennen kuin harrastitte seksiä. Ja siis niin että se oli teistä jommankumman tai molempien ensimmäinen kerta. Voitte tietysti kertoa myös vähän ensimmäisen kertanne "laadusta" ja muutenkin miten meni. Sana on vapaa, muisteloita saa kirjoittaa :).

Kysyn tätä, koska olen nyt pari kuukautta surustellut poikaystäväni kanssa ja miettinyt olisko pikkuhiljaa aika mennä eteenpäin. Painostusta ei ole tullut ja olen muutenkin saanut aika kiitettävästi päättää etenemisnopeuden ja -laadun. Haluaisinkin nyt tietää vähän miten muilla on hommat luistaneet. Tiedän kyllä että päätöksen teen lopulta itse omassa päässäni, olisi vain mukava lukea muiden kokemuksista.
41234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

terve!

Eli oon samanikänen tyttö ja oon nyt seurustellut poikaystäväni kans koht 5kk. Koin olevani valmis jo aikoja ennen kuin alettii seurustella, mutta olin kuitenkin tuntenut tämän hetkisen poikaystäväni jo 2 vuotta. Eka kerta tapahtui ehkä kuukauden seurustelun jälkeen. Se oli mun eka kerta. Käytimme, kondomia jota kannoin mukanani aina mennessäni hänen luokseen. Se sattui paljon, mutta verta ei tullut. Poikaystäväni ei painostanut missään vaiheessa minua ja olikin yllättynyt, että halusin jo niin nopeasti. :)
Laadusta.. :D Se kesti pari minuuttia. Se oli kuitenkin hienot pari minuuttia, sillä sai olla niin lähekkäin rakkaan kanssa. En kyllä vaihtaisi mitään siitä hetkestä.

Äänestä

vai minkälaatusita seksiä?

Äänestä

Voisin olla äitisi, joten olen kai aika vanha vastaamaan. Seurustelimme lähes puoli vuotta, ja kaveri alkoi hyvin pian vaatia naimista. Vastustelin, koska jotenkin halusin antaa neitsyyteni sille ainoalle ja oikealle tulevalle aviomiehelleni. Kun sitten se hetki tuli, olin siihen henkisesti valmis ja nautin kaikesta ja minulle jäi siitä ihana muisto. Itse puhkaisu oli aika hankala. Minulla oli kaiketi aika sitkeä kalvo, eikä kulli meinannut millään päästä läpi. Pyysin monta kertaa, että poika pitäisi pienen tauon mutta turhaa. Kun sitten kalvo antoi vähitellen periksi ja kulli liukui loppuun asti, nautin siitä. Yhdyntä ei kestänyt kovin monta työntöä ja poika makasi hikisenä päälläni ja tunsin kullin sykkivän sisälläni. Meillä ei tietystikään ollut kumeja. Minulle jäi siitä kauniit muistot, vaikken saanut orgasmia.

Äänestä

No minä olin 25-vuotias, kun menetin vähän aikaa sitten neitsyyteni neitsytpoikakaverilleni. Ollaan oltu yhdessä melkein kolme vuotta eli aikas kauan kesti ennen kuin sitä ekaa kertaa kokeiltiin. (Aikaisemmin on ollut tutustumista toiseen...)

Voisin sanoa, että hiljaa hyvää tulee! Kokemus oli oikein hyvä ja oikeastaan paljon positiivisempi kuin odotin. Kamalasti ei sattunut, pikkuhiljaa poikakaveri työnsi eteenpäin ja aina kun sattui, lopetti tai kokeili vielä hitaammin... Verta ei tullut lainkaan, ei samaan aikaan, eikä myöhemminkään. (Luulin tosin, että veri suorastaan suihkuaa ulos...) :)

Eka kerta meni opetellessa ja keskittyessä siihen, että sen saa sinne sisään... Eli sitä ei voi oikein seksiksi kutsua :)
Sitten hetkisen, kun ei sattunut lainkaan, ehdin hymyilläkin ja sanoa, että "hei, se tuli tehtyä". Poikakaverille se tuntui kyllä hyvältä ja kuulemma meinasi tullakin, mutta...

Seuraavasta kerrasta on hyvä jatkaa! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen -91 kirjoitti:

Elikkä mua nyt kiinnostais teidän ensimmäisistä kerroistanne tietää jonkin verran. Lähinnä haluaisin tietää että kauan olitte seurustelleet sen toisen osapuolen kanssa ennen kuin harrastitte seksiä. Ja siis niin että se oli teistä jommankumman tai molempien ensimmäinen kerta. Voitte tietysti kertoa myös vähän ensimmäisen kertanne "laadusta" ja muutenkin miten meni. Sana on vapaa, muisteloita saa kirjoittaa :).

Kysyn tätä, koska olen nyt pari kuukautta surustellut poikaystäväni kanssa ja miettinyt olisko pikkuhiljaa aika mennä eteenpäin. Painostusta ei ole tullut ja olen muutenkin saanut aika kiitettävästi päättää etenemisnopeuden ja -laadun. Haluaisinkin nyt tietää vähän miten muilla on hommat luistaneet. Tiedän kyllä että päätöksen teen lopulta itse omassa päässäni, olisi vain mukava lukea muiden kokemuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu