Katainen kirjoittaa maikkarin nettivieraana pienituloisten aseman parantamisesta:
“Mielestämme suomalaisessa yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa ovat työttömät, kansaneläkkeen varassa elävät, opiskelijat ja pienituloiset lapsiperheet. Näitä ryhmiä meidän on autettava niin, että se myös tuntuu.”
“Minimiäitiyspäivärahaa, -isyyspäivärahaa ja –sairauspäivärahaa korotetaan noin 160 eurolla kuukaudessa! Minimipäiväraha nousee siten 380 eurosta yli 540 euroon kuukaudessa, 41 prosenttia kertaheitolla.”
“(Päivähoito)maksut nousevat kustannustason nousun mukaisesti hyvä- ja keskituloisilla perheillä. Maksut alenevat erityisesti yksinhuoltajilla, pienituloisilla ja monilapsisilla perheillä. Keskituloisella kolmen lapsen yksinhuoltajalla maksujen alennus on parhaimmillaan jopa 150 euroa. Samansuuruiseen ostovoiman lisäykseen tarvittaisiin samassa yksinhuoltajaperheessä yli 250 euron korotus vanhemman kuukausipalkkaan!”
“Ensi vuonna hallitus hillitsee inflaatiota alentamalla ruoan arvonlisäveroa. Inflaatiota hillitsee myös tänä vuonna toteutettujen ympäristö- ja alkoholiverojen nostojen jääminen kertaluonteiseksi. Ensi vuonna ryhdytään myös toteuttamaan tuloveronalennuksia kaikille. Tämä parantaa kotitalouksien ostovoimaa, lisää kotimaista kysyntää ja edistää työllisyyttä. Näillä toimenpiteillä Suomessa reagoidaan Yhdysvaltojen ja maailmantalouden kasvun hidastumiseen. Tavoitteena on parantaa Suomen hyvinvointia ja kilpailukykyä jatkossakin muuta Eurooppaa nopeammin. Tämä onnistuu, kun pidämme talouskasvumme muuta euroaluetta nopeampana ja inflaatiomme matalampana.”
“Yhdyn täysin pääministeri Matti Vanhasen arvioon, että nykyinen sinivihreä hallitus on sosiaalisten uudistusten ja pienituloisten aseman parantamisen osalta edeltäjäänsä huomattavasti parempi. Itse asiassa nykyhallitus on koko laman jälkeisen Suomen hallituksista eniten köyhän asialla. Se tuntuu vasemmistopuolueita ärsyttävän suunnattomasti. Huudon määrällä ja tuulesta temmatuilla väitteillä köyhien kyykyttämisestä yritetään peittää alle oma neuvottomuus tämän tosiasian edessä.”
“Kokoomus lähtee siitä, että annetaan mahdollisuuksia ja vapautta pitää huoli itsestään ja läheisistään niille, joille se on mahdollista. Niitä jotka apua tarvitsevat, autetaan sitten kunnolla. Raha ei lisäänny siitä, että yhteiskunta sitä kaikilta veroina reilusti kerää ja kaikille takaisin tasaisesti jakaa. Pikemminkin silloin raha hukkuu byrokratiaan. Otetaan mieluummin vähemmän kaikilta ja autetaan reilusti niitä, jotka apua todella tarvitsevat. Se on todellista välittämistä.”
Koko kirjoitus:
http://www.mtv3.fi/uutiset2008/nettivieras.shtml?katainen

Vastaukset 4
Vanhimmat
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=126257
se oli, ei mitään moittimista:
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi
Tulee mustalle miehelle kiivaat ajat kun pitää mahdollisimman monta pistää alulle.
Hyvä Kokoomus ja Katainen en ole tietääkseni Musta enkä työtön ja en koe itseäni millään lailla kohdenettuun yhteiskunta luokkaan kuuluvaksi.
Mielestäni Tanskan malli on ainut oikea ja toimiva.
Miten ihminen lähtee töihin jos kotiinkin maksetaan reilusti.
Minun ajatus maailmani alkaa toden teolla olemaan todella erilainen kuin Kataisella ja toivon ettei kaikki Kokoomuslaiset ajattele Kataisen tavoin.
Toivon että Kokoomus ei siirtyisi enempää vasemmalle sillä itse ajattelin pysyä paikoillaan.
sosialisti. Parempi, kuin sosialistit itse.