ParkCom on sekaisin

ParkComista lähetellään nyt autoilijoille aivan käsittämättömiä kirjeitä. Siellä on ilmeisesti niin paljon ruuhkaa, että autoilijoille vastataan standardikaavan mukaan. Resursseja ei ole asiakaskohtaisiin kirjeisiin. Heillä taitaa olla tietty määrä kirjeitä, joista valitaan kullekin lähinnä sopivin. Minulle tuli lappunen, joka ei ollut mitenkään vastine aiemmin lähettämääni viestiin. Yksi asia liippasi vähän (ehkä ko. kirje siksi valittiin), mutta tapahtuma oli aivan erilainen. Kuinkahan näitä lappusia käsitellään aikanaan oikeudessa?
4895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ParkComin reklamaatiovastaukset eivät oikeastaan perustu todellisiin reklamaatioihin. Itse sain vastauksia, jotka eivät liittyneet reklamaatiooni, siellä vaan kopioitiin ja liimattiin vastauksiin vakiouhkailuja. Jouduin vaatimaan sitten useita kertoja vastauksia, turhaan. Vaikka pysäköintilupa löytyy ja Oulun hallinto-oikeus on antanut vastaavan päätöksen, tässä odotellaan käräjäoikeutta. Mahdollista sellaista.

Kotivakuutuksissa kannattaa muuten olla oikeusturva, sillä näiden kanssa kaikki on mahdollista. :D

Reklamaatioissa tulee aina myös vaatia seuraava:
- rekisterimerkinnät itsestäsi ja ajoneuvosta
- yksityisen sakottajan ottamat kuvat, joissa selkeästi näkyy samassa kuvassa auto edestä ilman kiekkoja tai lupaa, sekä yksityissakon kanssa sama

Äänestä
  • Saman asian kanssa odotellaan kutsua käräjille.

    Auto ollut omalla vuokrapaikalla ja pysäköintilupa lentänyt lattialle tai unohtunut laittaa näkyville. Väliäkö sillä, sillä minulla on voimassa oleva pysäköintilupa josta maksan useita satoja euroja vuodessa.

    ParkCom taas väittää minun rikkoneen sopimuksen, mutta kun missään sopimusehdoissa tai niihin viittaavassa kyltissä ei lue, että pysäköintilupa tulee olla näkyvillä.
    Olen reklamaatioissa viitannut sekä Oulun hallinto-oikeuden päätökseen kuin myös Vantaan käräjäoikeuden päätökseen.

    Samaa uhkailua ja puppulausegeneraattorilla tuotettua lakijargoniascheissea vain tulee vastaukseksi.

    Onneksi suvusta löytyy lakia tuntevia aina oikeustieteen professoria myöten ja heistä kaikki ovat kanssani samaa mieltä ParkComin toiminnasta.
    Eräs näistä sukulaisistani oli saanut Helsingin käräjäoikeuden pihassa ParkComin maksumääräyksen sinä aikana kun oli viemässä haastepaperit käräjille ja oli kiireessä unohtanut parkkikiekon. Hän ei ole vieläkään maksanut kyseistä maksua, mutta outoa, ettei häntä ole myöskään käräjille haastettu.

    Taitaa olla varsin valikoivaa tämä ParkComin lakiosaston käräjöinti.
    Ensimmäisistä sovituista haasteista on ollut asiantuntijapiireissä jopa huhua, että nämä olisivat olleet ennalta sovittuja juttuja, jotta ParkCom saisi "kiillotettua kilpeään". Sodassa ja yksityisessä pysäköinninvalvontabusineksessahan kaikki on sallittua.

    Yhtään ParkCom maksua ei tule maksaa, ennen korkeamman oikeusasteen päätöstä.

    Uskomatonta mitä kaikkea kyseisestä yhtiöstä saakaan lukea, esim. tuo allaoleva ParkComin käsitys muuttamisesta.

    - Muuttotavarat tulee lastata autosta ulos ja auto siirtää sen jälkeen sallitulle paikalle.
    Siinähän onkin järkeä kun ajoväylä on täynnä sohvaa, sänkyä ja kaappia. Eikö olisi helpompaa siirtää tarpeen tullen muuttoautoa tavaroineen kuin niitä lukuisia tavaroita siitä ajoväylältä oven edestä.
    Yritä sitten järkevästi reklamoida tällaiselle firmalle, jonka näkemykset asioista ovat varsin yksipuolisia.

    Mitä taas tulee pelastustiellepysäköintiin, niin ParkComilla ei ole oikeutta määrätä siitä maksua, sillä se kuuluu pelastuslain piiriin ja tästä on säädetty pelastuslain 33 pykälässä. Pelastustielle väärin pysäköidystä autosta tulee tehdä ilmoitus poliisille.

    Äänestä

  • toimii kuin junan vessa kirjoitti:

    Saman asian kanssa odotellaan kutsua käräjille.

    "Taitaa olla varsin valikoivaa tämä ParkComin lakiosaston käräjöinti.
    Ensimmäisistä sovituista haasteista on ollut asiantuntijapiireissä jopa huhua, että nämä olisivat olleet ennalta sovittuja juttuja, jotta ParkCom saisi "kiillotettua kilpeään"."

    Tämän "kilven kiillotus" operaation takana oli kylläkin ParkPatrol.

    "Mitä taas tulee pelastustiellepysäköintiin, niin ParkComilla ei ole oikeutta määrätä siitä maksua."

    Tällä hetkellä Parkcom yrittää kovasti olla tästä asiasta erimieltä Helsingin hovioikeudessa! =)

    Äänestä

Kun tehtyjä reklamaatioita ja muita yhteydenottoja ei tutkita yksilöllisesti, vaan lähetetään kaavamainen kirje, sillä loukataan räikeästi kansalaisten oikeusturvaa. Tämä on yksi merkittävä syy sille, että yksityistä valvontaa ei pidä laillistaa. Yksityinen "valvoja" pitää autoilijaa lähtökohtaisesti syyllisenä, koska se on firman intressi. Voittoa maksimoiva yritys ei luovu voitostaan muuten kuin pakon edessä. Nyt muuta pakkoa ei ole kuin se, että autoilijat jättävät maksut maksamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Standardilappusia lähetellään kirjoitti:

ParkComista lähetellään nyt autoilijoille aivan käsittämättömiä kirjeitä. Siellä on ilmeisesti niin paljon ruuhkaa, että autoilijoille vastataan standardikaavan mukaan. Resursseja ei ole asiakaskohtaisiin kirjeisiin. Heillä taitaa olla tietty määrä kirjeitä, joista valitaan kullekin lähinnä sopivin. Minulle tuli lappunen, joka ei ollut mitenkään vastine aiemmin lähettämääni viestiin. Yksi asia liippasi vähän (ehkä ko. kirje siksi valittiin), mutta tapahtuma oli aivan erilainen. Kuinkahan näitä lappusia käsitellään aikanaan oikeudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu