Lahjakkailla ihmisillä enemmän ongelmia?

Minusta jotenkin on alkanut tuntua että lahjakkailla ihmisillä (ei kaikilla) on aina jotain ongelmia, mielenterveydellisiä. Suurilla kirjailijoilla, laulajilla, tiedemiehillä ja naisilla ja elokuvatähdillä (näyttelijöillä) ym. ja ihan niilläkin jotka eivät ole julkisuudessa mutta muuten lahjakkaita ja menestyviä. Sitten aina myöhemmin kertovat kuinka raskasta oli päästä siihen mitä he nyt ovat (J.K. Rowlingillakin masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia ollut menneisyydessä)Ja sitten niitä jotka päätyvät lahjakkuutensa ansiosta rikosten tielle. Joskus on parempi elää kun ei tiedä niin paljoa ja on tyytväinen siihen mitä on. Mutta sitten kun on pakko tavoitella jotain suurta niin ongelmiakin kasaantuu. Jokelan koulusurmaajakin oli keskivertoa lahjakkaampi opiskelija ja sitten päätyi tekemään jotain niin kamalaa. Mia Permanto, lupaava laulaja ja hyvin lahjakas, todennäköisesti tehnyt itsemurhan? Ja paljon monia muita lahjakkaita ihmisiä vuosienkymmenienkin takaa jotka syystä tai toisesta kuolleet tai ajautuneet pahoihin ongelmiin.

Itsekin pärjään koulussa todella hyvin ja olen lahjakas monessakin asiassa, mutta se vasta tuokin paineita! Pitää pysyä koko ajan jollakin tasolla ettei menetä sitä "lahjakkaan" titteliä. Pakko kehittää itseään ja olla tavoittelemassa koko ajan suurempaa. Todella vakavan masennuksenkin sairastin 2 vuotta sitten ja edelleenkin menee aikaa toipumiseen. Olin niin puhki tuossa ennen joulua että paineen alla menetin uskon itseeni kun en päässyt muutamaa koetta läpi (en edes uusinnoissa) ja erosin lukiosta.

Ei kaduta ja nyt hain yhteishaussa amikseen. Että näin kävi minulle. Vanhemmat pettyneitä ja kyllä minä kuulen sen pettyneen äänenvivahduksen sukulaistenkin suusta vaikka he toivottelevat että teit niin kuin parhaaksi katsoit. Hirveän hävettävää on ollut kertoa niille jotka ovat aina hehkuttaneet "miten fiksu ja lahjakas se kummipoika/serkku/siskon poika jne.. on" Olin työvoimatoimiston tarjoamassa työkokeilussa parin kuukauden ajan katsomassa millaista se työ on sillä alalla jonka kouluun haen ja jostain syystä tuntui että löysin oman paikkani. Ei minusta tule koskaan mitään yliopistokoulutettua ihmistä enkä välttämättä tule koskaan sitä yo-lakkia vetämään päähäni.

Nyt kaikki ovat hehkuttaneet miten huono palkka sillä alalla on ja sitä että yrittäisin nyt vain uudestaan lukioon ja menisin vanhan "suunnitelman" mukaan mutta enää ei huvita ruveta lääkäriksi tai psykologiksi. Duunari minustakin tulee kuin monista muistakin sukulaisistani. Ehkä näin on loppujen lopuksi parasta. Minun ei tarvitse tavoitella mitään raskasta. Ehkä olen hiukkasen parempi teoria jutuissa kuin käytännön hommissa mutta se että olen puurtanut niin paljon lukiossa on silti hyväksi eikä mene hukkaan vaikka välillä siltä tuntuukin.
91223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voi olla että lahjakas ihminen luo itselleen turhia haasteita säilyttääkseen lahjakkuuensa vaikka lahjakkuus ei minnekkään katoaisi.
Vaatii liikaa itseltään.
Vähempikin riittää.
Kukaan ei vaadi älyttömiä suorituksia ja tuloksia.
Vain lahjakas henkilö itse.
Turhat paineet luovat vain ahdistuneisuutta.

Voi ihminen olla lahjakas ihan duunarinkin työssä eikä lahjakkaan edes pidä lukea itseään mihinkään "lahjakkaan työhön."

Valitkaamme se oma tiemme ja työmme.

Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)

Äänestä
  • Saatko jotain perverssiä nautintoa tuolla jumalalla siunaamisella? -_- Ärsyttävää, harmi kun sua ei voi blockata niiku mesessä. Viestistä meni maku heti kun tuo jumala siunaus tuli esiin. Parantaisit jo tapasi ja lopettaisit tuon ärsyttävän homman kun harva täällä uskoo jumalaan ja olet valituksiakin saanut. Minua ei kiinnosta sinun tarkoitukseksi tuolla, aivan sama kuin minä toivottaisin joka viestin lopussa HAISTA PASKA ja sanoisin puolustukseksi TARKOTAN SILLÄ VAAN HYVÄÄÄ!!!

    Saatanan siunausta :)

    Äänestä

  • öööööööööööööäöäöäöäöäöä kirjoitti:

    Saatko jotain perverssiä nautintoa tuolla jumalalla siunaamisella? -_- Ärsyttävää, harmi kun sua ei voi blockata niiku mesessä. Viestistä meni maku heti kun tuo jumala siunaus tuli esiin. Parantaisit jo tapasi ja lopettaisit tuon ärsyttävän homman kun harva täällä uskoo jumalaan ja olet valituksiakin saanut. Minua ei kiinnosta sinun tarkoitukseksi tuolla, aivan sama kuin minä toivottaisin joka viestin lopussa HAISTA PASKA ja sanoisin puolustukseksi TARKOTAN SILLÄ VAAN HYVÄÄÄ!!!

    Saatanan siunausta :)

    Voi hyvänen aika, eikö ihminen saa olla oma itsensä? Jos joku toivottaa Jumalan siunausta, niin ei varmaankaan tahdo loukata ketään, toisin kuin saatanalla siunaaja.

    "Parantaisit jo tapasi ja lopettaisit tuon ärsyttävän homman kun harva täällä uskoo jumalaan ja olet valituksiakin saanut."
    :d Hei, ihan kuin hän sanois, että "niin moni täällä uskoo Jumalaan, mikset kirjota viestin loppuun 'Jumalan siunausta'?" Jokainen saa olla oma itsensä, kun ei loukkaa ketään. Ja ryhmäpainostushan on sitä parasta, jihuu! Massaan mukaan vaan? Jestas.

    Ihan vain sen takia, ku täällä näyttää olevan niin umpimielistä kansaa, niin JUMALAN SIUNAUSTA kaikille:)

    Ja Sinulle, aloittaja, pidä vain kiinni siitä, mitä olet tekemässä. Kukaan lukiosta valmistunut ei ole muita parempi, vaan samanarvoinen, kuin muutkin. Ja kun valintasi kerran tekee Sinut onnelliseksi, ei kai muulla olekaan väliä:) Parasta jaksamista Sinulle!

    Äänestä

  • Huohhhh. kirjoitti:

    Mitäs loukkaavaa saatanan siunauksessa on?

    Rienausta! :)

    Minä tarkoitan sillä vain kaikkea hyvää mitä haluan ihmiselle toivottaa. PISTE.

    Minullakin on SAATANAN 100% Oikeus toivottaa saatanan siunausta jos jumalalla siunaajat saavat myös tunkea jumalan siunauksia viestien loppuun.

    Saatanan siunausta :)

    Äänestä

  • Huohhhh. kirjoitti:

    Voi hyvänen aika, eikö ihminen saa olla oma itsensä? Jos joku toivottaa Jumalan siunausta, niin ei varmaankaan tahdo loukata ketään, toisin kuin saatanalla siunaaja.

    "Parantaisit jo tapasi ja lopettaisit tuon ärsyttävän homman kun harva täällä uskoo jumalaan ja olet valituksiakin saanut."
    :d Hei, ihan kuin hän sanois, että "niin moni täällä uskoo Jumalaan, mikset kirjota viestin loppuun 'Jumalan siunausta'?" Jokainen saa olla oma itsensä, kun ei loukkaa ketään. Ja ryhmäpainostushan on sitä parasta, jihuu! Massaan mukaan vaan? Jestas.

    Ihan vain sen takia, ku täällä näyttää olevan niin umpimielistä kansaa, niin JUMALAN SIUNAUSTA kaikille:)

    Ja Sinulle, aloittaja, pidä vain kiinni siitä, mitä olet tekemässä. Kukaan lukiosta valmistunut ei ole muita parempi, vaan samanarvoinen, kuin muutkin. Ja kun valintasi kerran tekee Sinut onnelliseksi, ei kai muulla olekaan väliä:) Parasta jaksamista Sinulle!

    Adolf Hitlerin siunausta kaikille:)

    Äänestä

  • mun mielestä yritetään90 on oikeassa eräällä tavalla, huomaan sen nimmitäi itsestänikin. Kukaan ei kylläkään pakota minua koviin suorituksiin, mutta minä pakotankin itseäni ihan tarpeeksi.

    Äänestä

Luonto antaa, luonto ottaa. Se on varmaan luonnonlaki, ettei ihmiset olis täydellisä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

.............................. kirjoitti:

Minusta jotenkin on alkanut tuntua että lahjakkailla ihmisillä (ei kaikilla) on aina jotain ongelmia, mielenterveydellisiä. Suurilla kirjailijoilla, laulajilla, tiedemiehillä ja naisilla ja elokuvatähdillä (näyttelijöillä) ym. ja ihan niilläkin jotka eivät ole julkisuudessa mutta muuten lahjakkaita ja menestyviä. Sitten aina myöhemmin kertovat kuinka raskasta oli päästä siihen mitä he nyt ovat (J.K. Rowlingillakin masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia ollut menneisyydessä)Ja sitten niitä jotka päätyvät lahjakkuutensa ansiosta rikosten tielle. Joskus on parempi elää kun ei tiedä niin paljoa ja on tyytväinen siihen mitä on. Mutta sitten kun on pakko tavoitella jotain suurta niin ongelmiakin kasaantuu. Jokelan koulusurmaajakin oli keskivertoa lahjakkaampi opiskelija ja sitten päätyi tekemään jotain niin kamalaa. Mia Permanto, lupaava laulaja ja hyvin lahjakas, todennäköisesti tehnyt itsemurhan? Ja paljon monia muita lahjakkaita ihmisiä vuosienkymmenienkin takaa jotka syystä tai toisesta kuolleet tai ajautuneet pahoihin ongelmiin.

Itsekin pärjään koulussa todella hyvin ja olen lahjakas monessakin asiassa, mutta se vasta tuokin paineita! Pitää pysyä koko ajan jollakin tasolla ettei menetä sitä "lahjakkaan" titteliä. Pakko kehittää itseään ja olla tavoittelemassa koko ajan suurempaa. Todella vakavan masennuksenkin sairastin 2 vuotta sitten ja edelleenkin menee aikaa toipumiseen. Olin niin puhki tuossa ennen joulua että paineen alla menetin uskon itseeni kun en päässyt muutamaa koetta läpi (en edes uusinnoissa) ja erosin lukiosta.

Ei kaduta ja nyt hain yhteishaussa amikseen. Että näin kävi minulle. Vanhemmat pettyneitä ja kyllä minä kuulen sen pettyneen äänenvivahduksen sukulaistenkin suusta vaikka he toivottelevat että teit niin kuin parhaaksi katsoit. Hirveän hävettävää on ollut kertoa niille jotka ovat aina hehkuttaneet "miten fiksu ja lahjakas se kummipoika/serkku/siskon poika jne.. on" Olin työvoimatoimiston tarjoamassa työkokeilussa parin kuukauden ajan katsomassa millaista se työ on sillä alalla jonka kouluun haen ja jostain syystä tuntui että löysin oman paikkani. Ei minusta tule koskaan mitään yliopistokoulutettua ihmistä enkä välttämättä tule koskaan sitä yo-lakkia vetämään päähäni.

Nyt kaikki ovat hehkuttaneet miten huono palkka sillä alalla on ja sitä että yrittäisin nyt vain uudestaan lukioon ja menisin vanhan "suunnitelman" mukaan mutta enää ei huvita ruveta lääkäriksi tai psykologiksi. Duunari minustakin tulee kuin monista muistakin sukulaisistani. Ehkä näin on loppujen lopuksi parasta. Minun ei tarvitse tavoitella mitään raskasta. Ehkä olen hiukkasen parempi teoria jutuissa kuin käytännön hommissa mutta se että olen puurtanut niin paljon lukiossa on silti hyväksi eikä mene hukkaan vaikka välillä siltä tuntuukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu