Kodinhoitoapu voisi pelastaa monen perheen.

Kodinhoitoapu voisi pelastaa monen perheen. Keskisuomalainen 18.2.2008

Monelta huostaanotolta saatettaisiin välttyä, mikäli perheet saavat ajoissa kodinhoitoapua. Hallitussihteeri Pia-Liisa Heiliö sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ovat sitä mieltä, että uupuneiden perheiden tulisi saada ajoissa apua arjesta selviytymiseen.Huostaanottojen määrän kasvu johtuu monesta eri tekijästä. Yksi syistä on resurssipula. Erikoistutkija Tarja Heino Stakesista kertoo, että väkeä on liian vähän töissä. Tällöin vakansseja ei saada täytettyä ja koulutettujen sosiaalityöntekijöiden puutteessa joudutaan palkkaamaan epäpäteviä. Keski-Suomessa viime vuoden keväällä tehty selvitys sosiaalityöntekijöiden kelpoisuudesta paljasti, että muutamissa kunnissa toimittiin jopa laittomasti.
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joita olisikin tarjolla, itsekin menisin mieluummin hoitamaan pieniä lapsia, enkä sossuksi vaikka sossukoulutus mulla on,. kieroilevaan lasstensossukaartiin kun en liity!

Äänestä
  • lisää ja näitä mutuhuuhaajuorumielikuva -tyyppejä vähemmän

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskisuomalainen 18.2.2008 kirjoitti:

Kodinhoitoapu voisi pelastaa monen perheen. Keskisuomalainen 18.2.2008

Monelta huostaanotolta saatettaisiin välttyä, mikäli perheet saavat ajoissa kodinhoitoapua. Hallitussihteeri Pia-Liisa Heiliö sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ovat sitä mieltä, että uupuneiden perheiden tulisi saada ajoissa apua arjesta selviytymiseen.Huostaanottojen määrän kasvu johtuu monesta eri tekijästä. Yksi syistä on resurssipula. Erikoistutkija Tarja Heino Stakesista kertoo, että väkeä on liian vähän töissä. Tällöin vakansseja ei saada täytettyä ja koulutettujen sosiaalityöntekijöiden puutteessa joudutaan palkkaamaan epäpäteviä. Keski-Suomessa viime vuoden keväällä tehty selvitys sosiaalityöntekijöiden kelpoisuudesta paljasti, että muutamissa kunnissa toimittiin jopa laittomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu