Asioilla niinkuin

On kaksi puolta.
Täällä niinkuin tiedotusvälineissä on käsitelty vain toista puolta.
Vuoden 1918 tapahtumista,kun punikit aloitti kapinan laillista hallitusta vastaan,ja alkoivat teloittaa tuhansia valkoisia,ja alkoi vapaus sota,jonka valkoiset voiti onneksi.
Sen jälkeisistä valkoisten teloituksista on puhuttu vain miksi niin paljon.
Ei ollenkaan siitä miksi niinkin vähän teloitettiin.
Kun edellytykset oli paljon suurempaan ja vankiloissa oli vielä yli 50 tuhatta puna vankia.

Kun Neuvostoliittoon loikkasi yli 15000 puna päälikköä,niin sieltä oli odotettavissa heidän tuellaan suurhyökkäys valkoiseen Suomeen että on täysin ihme ettei kaikkia vangittuja punikkeja siis 50000 enempi teloitettu.Tätä asiaa ei ole käsitelty vielä lainkaan.

Oli Suomen onni ettei Staalin luottanut loikanneisiin punikkeihin vaan vangitsi ja teloitti heistä 95%.


Samoin on niin sanotut Huhtiniemem haudat onko niitä 40 vai 400,niitä on joka tapauksessa liian vähän sillä sotarikollisia ja rintama karkureita on niin paljon että hautoja pitäsi olla ainakin 4000 että Suomi olisi oikeus valtio.

Tästäkin huolimatta KESKUSTALLA pyyhkii hyvin!!!!
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kolikoillakin kirjoitti:

On kaksi puolta.
Täällä niinkuin tiedotusvälineissä on käsitelty vain toista puolta.
Vuoden 1918 tapahtumista,kun punikit aloitti kapinan laillista hallitusta vastaan,ja alkoivat teloittaa tuhansia valkoisia,ja alkoi vapaus sota,jonka valkoiset voiti onneksi.
Sen jälkeisistä valkoisten teloituksista on puhuttu vain miksi niin paljon.
Ei ollenkaan siitä miksi niinkin vähän teloitettiin.
Kun edellytykset oli paljon suurempaan ja vankiloissa oli vielä yli 50 tuhatta puna vankia.

Kun Neuvostoliittoon loikkasi yli 15000 puna päälikköä,niin sieltä oli odotettavissa heidän tuellaan suurhyökkäys valkoiseen Suomeen että on täysin ihme ettei kaikkia vangittuja punikkeja siis 50000 enempi teloitettu.Tätä asiaa ei ole käsitelty vielä lainkaan.

Oli Suomen onni ettei Staalin luottanut loikanneisiin punikkeihin vaan vangitsi ja teloitti heistä 95%.


Samoin on niin sanotut Huhtiniemem haudat onko niitä 40 vai 400,niitä on joka tapauksessa liian vähän sillä sotarikollisia ja rintama karkureita on niin paljon että hautoja pitäsi olla ainakin 4000 että Suomi olisi oikeus valtio.

Tästäkin huolimatta KESKUSTALLA pyyhkii hyvin!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu