Oliko Kekkonen

Ammuttiko Kekkonen aseettomia vankeja Haminassa? Ampuiko varmistuslaukauksen jokaisen vangin päähän, kuten teloitusryhmän johtajan kuuluu tehdä?
33596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

rippikoulustä äskettäin päässet poikaset tekivätkään.

Äänestä

Päiväkirjoissaan kaunistelee asiaa.
Tappaa ja tapattaa, se oli nuoren Kekkosen mieli silloin.
Mutta ajat muuttuivat ja Kekkosesta tuli mies, joka ei koskaan lausunut poikkipuolista sanaa Neuvostoliitosta.
Stalinin kuoltuakin puhkesi itkuun ja piti liikuttavan puheensa asian johdosta radiossa.
Ja lopulta pääsi Suomen presidentiksi Neuvostoliiton tahtoa toteuttamaan, Neuvostoliiton valtuuttamana.

Äänestä
  • Hehän olivat kuin kaksi marjaa?!!

    Äänestä

Kotkalaista rattijuoppo kansanedustajaa?

Äänestä
  • Nyt on kyse hurmahenkisestä Urho Kaleva Kekkosesta, jonka pätemisen tarve teki hänestä moraaliltaan Stockmannnin edesmenneen pyöröoven.

    Äänestä

JKL. Tämä oli yksi syy siihen, että äärioikeistolainen Kokoomus vihasi Kekkosta ja keskustalaisia. Siitä seurasi, ettei todellista keskusta oikeisto hallitustason yhteistyötä voinut syntyä.
Mutta yksi olis ylitse muiden kokoomuksessakin. Erotettu Ilkka Kanerva oli uupumaton ystävyyden ja rauhan mies, mutta hänet piti syrjäyttää ministerin pallilta.

Äänestä
  • Kekkonen rakasti valtaa ja voimaa. Kun äärioikeistolaisuus menetti merkityksensä Suomessa, Kekkonen rakasti ensin punamultahallituksen kielteistä suhtautumista Neuvostoliittoon ja Rytin oikeutettuja sotapyrkimyksiä Neuvostoliittoa vastaan. Hitler ja Stalin pelasivat peliään Kekkosen päässä. Saksalaisten tappio Stalingradissa neuvostoihmisille käänsi vallanhimoisen Kekkosen ajatukset neuvostofasismille myönteiseksi. Kekkoselle oli se ja sama kuka on niskan päällä, kunhan Hän saa olla johdossa. Kekkonen on henkisine perikuntineen ihmiskunnan suomalainen vihollinen numero Uno.

    Kanerva on kekkoslainen pelle.

    Äänestä

  • Staliniin (IKL) kirjoitti:

    Kekkonen rakasti valtaa ja voimaa. Kun äärioikeistolaisuus menetti merkityksensä Suomessa, Kekkonen rakasti ensin punamultahallituksen kielteistä suhtautumista Neuvostoliittoon ja Rytin oikeutettuja sotapyrkimyksiä Neuvostoliittoa vastaan. Hitler ja Stalin pelasivat peliään Kekkosen päässä. Saksalaisten tappio Stalingradissa neuvostoihmisille käänsi vallanhimoisen Kekkosen ajatukset neuvostofasismille myönteiseksi. Kekkoselle oli se ja sama kuka on niskan päällä, kunhan Hän saa olla johdossa. Kekkonen on henkisine perikuntineen ihmiskunnan suomalainen vihollinen numero Uno.

    Kanerva on kekkoslainen pelle.

    Juttua vailla mitään tolkkua...

    Mieluimmin Kekkonen kuin Lipponen.

    Lipponen on vieläkin vaeltava katastrofi. jos Kekkonen veti joitakin johtopäätöksiä sodista, niin Lipponen on ilmeisesti vetänyt sellaisia johtopäätöksiä että Suomen ja Ruotsin on yhdyttävä valtiona.
    Nyt hössöttää Ruotsin lähettiläänä koko Suomea ruotsittamassa.
    Kekkonen ei koskaan yrittänyt pakkovenäläistää meitä. Ei myöskään fuusioinut suomalaisia yrityksiä neuvostoliittolaisten kanssa, ei tietääkseni myynyt kansan omaisuutta Neuvostoliitolle.
    Kekkonen oli isänmaallinen. Lipponen tekee suomalaisista Pohjolan kurjeja. Lipponen kohtelee suomalaisia kuten turkkilaiset kurdeja.

    Äänestä

  • Staliniin (IKL) kirjoitti:

    Kekkonen rakasti valtaa ja voimaa. Kun äärioikeistolaisuus menetti merkityksensä Suomessa, Kekkonen rakasti ensin punamultahallituksen kielteistä suhtautumista Neuvostoliittoon ja Rytin oikeutettuja sotapyrkimyksiä Neuvostoliittoa vastaan. Hitler ja Stalin pelasivat peliään Kekkosen päässä. Saksalaisten tappio Stalingradissa neuvostoihmisille käänsi vallanhimoisen Kekkosen ajatukset neuvostofasismille myönteiseksi. Kekkoselle oli se ja sama kuka on niskan päällä, kunhan Hän saa olla johdossa. Kekkonen on henkisine perikuntineen ihmiskunnan suomalainen vihollinen numero Uno.

    Kanerva on kekkoslainen pelle.

    Ilkka Kanervasta sen verran, että kerrotaan hänen olleen Itä-Saksaan niin mielinkielin, että häntä täytyi jopa hillitä...

    Äänestä

Kyllä.Urho kekkonen johti teloitusryhmää.

Äänestä

Oikea kysymys olisi, ammuttiko/ampuiko Urho Kekkonen vankeja VAIN Haminassa?
On olemassa aikalaisten kirjoituksia, joissa kerrotaan Urho Kekkosen "sankaruudesta" muuallakin kuin Haminassa.
Tälläkin palstalla on esitetty kirjoitus, jossa kerrotaan, kuinka Urho Kekkonen saapui osastoineen Iisalmeen tehden tyhjäksi siellä neuvotellun sovun. Urho Kekkonen oli kiihkeä mies nuoruusvuosinaan. Valmis tappamaankin, ryssän vihassa.

ps. Onkohan totta, että Urho Kekkosenkin organisoimissa Aunuksen retkissä olisi suomalaiset retkeilijät joutuneet syömään nälkäänsä jopa kuolleita tovereitaan? Voi olla, ettei ole totta, mutta sellaistakin on kirjoitettu. Jos on totta, olikohan organisoinnissa jotain vikaa? Ylittikö halut kyvyt, tai jotain?

Äänestä

Tuskin se aseellisia vankeja olisi uskaltanutkaan ammuttaa.

Kekkihän yritti muuten päästä Saksaan jääkärikoulutukseen, mutta ei päässyt.

Äänestä
  • Mihin tyssäsi Urho Kekkosen pääsy jääkärikoulutukseen?

    Äänestä

  • tietääkökukaan kirjoitti:

    Mihin tyssäsi Urho Kekkosen pääsy jääkärikoulutukseen?

    Ainakin ikään. Jääkärivärväyshän tapahtui vuosina 1915-1916, jolloin Kekkonen oli vasta 15-16-vuotias.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ainakin ikään. Jääkärivärväyshän tapahtui vuosina 1915-1916, jolloin Kekkonen oli vasta 15-16-vuotias.

    Noihin aikoihin ikänsä valehtelemalla pääsi vaikka mihin. Myöhemminkin pääsi jopa oikeaan sotaan valehtelemalla ikänsä. Oikeasta sodastahantosin ei Urho Kekkoselle kertynyt mitään henkilökohtaista kokemusta. Ellei noita murhatöitä lasketa sotakokemuksiksi.

    Äänestä

  • 17vteloittajana kirjoitti:

    Noihin aikoihin ikänsä valehtelemalla pääsi vaikka mihin. Myöhemminkin pääsi jopa oikeaan sotaan valehtelemalla ikänsä. Oikeasta sodastahantosin ei Urho Kekkoselle kertynyt mitään henkilökohtaista kokemusta. Ellei noita murhatöitä lasketa sotakokemuksiksi.

    Aika lailla vaikeaa rippikouluikäisen olisi puhumalla ollut käydä parikymppisestä nuorukaisesta jääkäripataljoonan kaltaisessa ammattisotilaallisessa organisaatiossa ja vieläpä pedanttisuudestaan tunnetussa Saksassa keskellä maailmansotaa. Oliko tuohon aikaan rippikouluikäisiltä vielä äänenmurroskaan ohi? Tilanne oli aivan erilainen myöhemmin punikkien ja lahtareiden keskinäisessä välienselvittelyssä.

    Äänestä

Kovanyrkkinen kuulustelija EK:n (Etsivä keskuspoliisi) toimissa...

Puolustuskyvyttömiä on helppo hakata ja ampua...

Äänestä

Kävin pari vuotta sitten Mikkelin Jalkaväkimuseossa ja seinällä oli iso valokuvasuurennos 1918 vuodelta ja siinä oli 17v Urho Kekkonen konekiväärin kanssa ja silmälasit oli päässä!

Äänestä
  • Kävi korkeintaa navettas likakaivossa.

    Äänestä

Kajaanin sissirykmentti oli erityisen verenhimoinen jo Iisalmessa. Viipurissa se teki hirmuista jälkeä ja siirrettiin kiireesti Haminaan. Siellä Kekkonen hääri yhtä suurella innolla ihmisiä tappamassa.

http://sedis.blogspot.fi/2004/12/milloin-urho-kekkonen-sai-silmlasit.html?m=1

Kävin pari vuotta sitten Mkkelin Jalkaväkimuseossa ja seinällä oli iso valokuvasuurennos 1918 vuodelta ja siinä oli 17v Urho Kekkonen konekiväärin kanssa silmälasit päässä!

Äänestä
  • Urho Kekkosen "urhokkaita" töitä.

    ""Mutta kun se ei ollut ainoa kerta... Tapana oli kutsua teloituskomppania jostakin ulompaa, täällä se kävi Kajaanista. Iisalmessa ei olisi ammuttu kuin yksi kuolettava laukaus, jos vieraspaikkakuntalaiset eivät olisi tulleet jakamaan oikeuttaan, tuon yhden ampui eräs maalaiskunnan mies. Paikalliset johtomiehet niin valkoisten kuin punaistenkin puolella tekivät kaikkensa välttääkseen veritöitä. Alkuun punaisten ollessa voitolla tänne tuli runsaasti venäläistä sotaväkeä, heidän hillitsemisessään paikallisilla punaisilla johtomiehillä oli tekemistä, mutta he onnistuivat -- yhteys vastustajien johdon välillä pelasi hyvin. Puolestaan myöhemmässä vaiheessa valkoiset tekivät kaikkensa väkivaltaisuuksien välttämiseksi ja he olisivat onnistuneet ellei Kajaanista olisi tullut eräs ylitarmokas nuori mies teloitusryhmänsä kanssa ja sitä että hän näin teki -- tuli sekoittamaan parhaimman mahdollisen kuvion -- eivät nämä tuntemani entiset valkoiset vanhat miehet antaneet hänelle ikinä anteeksi. Muistelmissa ei Iisalmen veritöistä ole mainintaa."
    "

    Äänestä

  • vaiettuahistoriaa kirjoitti:

    Urho Kekkosen "urhokkaita" töitä.

    "Muistelmissa ei Iisalmen veritöistä ole mainintaa."

    Oliko Urho Kekkosellakin yhtä huono/valikoiva muisti kuin Matti Taneli Vanhasella?

    Äänestä

Jaakko+Paavolainen+kertoo+vähätellen,+kirjassaan+Valkoinen+terrori,+Viipurin+tapahtumista+ja+ammuttujen+määristä,+mutta+kertoo+Huruslahdella+ammutun+yli+10%+koko+väestöstä.Iisalmen+jälkeen+oli+Huruslahden+arpajaisina+tunnettu+putshi+ja+sitten+Hillosensalmi,+Kinni+ja+Mouhu+ennen+Viipuria.+Järjestystä+en+muista+näin+extempore.

Äänestä

K. SISSI-R. (KAJAANIN SISSI-RYKMENTTI)
PIIRTEITÄ KAINUUN OSUUDESTA SUOMEN VAPAUSSOTAAN
Kirjoittanut O. STENIJ

UUSINTAPAINOS
KAJAANI 1979, KAINUUN SANOMAIN KIRJAPAINO OY

Tuollainen teos löytyy kirjahyllystäni. Ensimmäisen painoksen esipuhe on päivätty 1928. Kirjoittaja on ollut tuolloin pastori, Kainuun Kansanopiston johtaja ja Kainuun Suojeluskuntapiirin valistusohjaaja.

-Helmikuun 1918 alkupuolella mukana Kuopion valtauksessa; paluumatkalla Kajaaniin ”puhdistustyötä” Lapinlahdella ja Iisalmessa.

- 12.2. lähtö Mäntyharjulle, mukana Mäntyharjun valtauksessa 14.2.

- 20.2. mukana Varkauden valtauksessa (hyökkäys Taipaleen kanavan yli tehdasalueelle).

- ”Useimmat taisteluistaan kävi K-Sissi-R. Mäntyharjun rintamalla, Kinnin kylä asemapaikkanaan.” Saapuminen sinne 26.2.; maaliskuussa mukana Mouhun ja Hillosensalmen taisteluissa. ”Kajaanin Sissien osuus Mäntyharjun rintaman asemataisteluissa oli erikoisen huomattava. Olihan heitä muihin puolustajiin verrattuna huomattavan paljon ja joutuivat he olemaan kuumimmissa kahakoissa.”

- Huhtikuussa mukana Turkin ja Västäräkin kylien taisteluissa.

- Huhtikuun 22. pnä lähtö Pieksämäen kautta kohti Viipuria. Viipurissa osasto ehti olla mukana lähinnä vain puhdistustöissä.

- Toukokuun 3. pnä siirto Haminaan, mihin K-Sissi-R:n ”sotatie” myös päättyi.

Äänestä

Kajaanin petolauma murhasi säälittä mm. tielleen osuvat venäläiset. Viipurin vallien putsinki oli vertaansa vaikka oleva hurmejuhla. Siellä oli mukana mm. Urho Kekkonen ja Hannes Korhonen, Kekkosen erään ulkoministerin, Keijo Korhosen, isä. Molemmat olivat mukana Helsingin paraatissa, jonne kepasi mukaan kaikkein verisimmät lahtarit.

Nuo paikat ei hevin unohdu:

Iisalmi, Kuopio, Varkaus, Huruslahden arpajaiset, Kinni, Mouhu, Mäntyharju, Viipuri, Hamina ja lopulta Helsinkiin paraatiin. Sillä oli Korhosen Hanneskin kuulemma.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kajaanin_sissirykmentti

https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/8432/TMP.objres.1483.html?sequence=1

https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/11209/TMP.objres.1753.html?sequence=1

http://fi.wikipedia.org/wiki/Huruslahden_arpajaiset

ME ODOTIMME TEITÄ VAPAUTTAJINA JA TE TOITTE KUOLEMAA'

Viipurin valloituksen yhteydessä teloitetut venäläiset

http://www.vnk.fi/julkaisukansio/2004/j03-venalaissurmat-suomessa-1914-22-osa-2.2_/pdf/134314.pdf

Lars Westerlund sivulta 97 alkaen

Etupäässä jääkäripataljoonista koostuva Itäarmeija valloitti kenraalimajuri Ernst
Löfströmin johdolla Viipurin 28.–29.4.1918. Kaupunkia valloitettaessa teloittivat
jääkärijoukot arviolta vähintään 360–420 Viipurissa asuvaa tai oleskelevaa venäläistä.

Äänestä

Minä taas veikkaan, että kyllä tätäkin asiaa koskevat tiedot saattaa jossain salaisissa arkistoissa olla kirjattuna, mutta kuka tahansa niitä ei pääse tutkimaan. Voisi olla huippu salaista edelleen.

Eikä tästä nyt kovin pitkä aika vielä ole, kun koulun historia kirjoissaakaan ei ollut kuin muutaman rivin maininta Suomen sisällisodasta ja sekin oli nimetty veljesodaksi. Näistä on alettu puhumaan laajemmin ja avoimmin vasta viimevuosina.

Äänestä
  • Mitä noista vanhoista, kun jo manan majoilla.
    Onhan meillä elävä yksityisdemari Kassi-alma.

    Äänestä

  • Kyllä sisällissotaa koskevat arkistot ovat avoimia kenelle hyvänsä. Siitä vain tutkimaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kyllä sisällissotaa koskevat arkistot ovat avoimia kenelle hyvänsä. Siitä vain tutkimaan.

    Juu, onhan ne. Mutta voi olla silti sellaistakin matskua vielä lukkojen takana, mikä ei kestäisi edelleenkään päivänvaloa. Sitä lähinnä tuossa edellä spekuloin.

    Ja vaikka siellä mullan alla Mannerheimin kanssa jo ovatkin, niin tiettyjen vaikutusvaltaisten henkilöiden historiikki voidaan silti esittää mahdollisimman puhtaana, esim. isänmaallisessa ja nationalistisessa merkityksessä. Jos todistettavia mustetahroja ei ole, niin jälkipolvi muistaa jatkossakin ks. henkilöt Suomen historian suurmiehinä.

    Äänestä

  • dfhdfhd kirjoitti:

    sinunkin punikkiura olisi ollut merkittävästi lyhyempi.

    Äänestä

p

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lahtari? kirjoitti:

Ammuttiko Kekkonen aseettomia vankeja Haminassa? Ampuiko varmistuslaukauksen jokaisen vangin päähän, kuten teloitusryhmän johtajan kuuluu tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu