Tarja Halonen Pressa vailla vertaa

Koska tällä palstalla yritetään ryvettää Tarja halosta, kuten A-Tolkin ohjelmassa kuultiin, haluan myöskin tällä palstalla vastata näille ryvettäjille, ja myöskin A-tolkin toimittajille.

Kysynkin aluksi miksi Kekkosen kärsimättömyyttä ja raakaa piittaamattomuutta ihailtiin, sitä pidettiin Kekkosen kunnia asiana, että hän piti Kansliansa henkilökunnan kurissa ja Herran nuhteessa.

Kun Tarja Halonen tekee juuri samaa, hän ei hyväksu Luusereita, eikä tyhjäntoimittajia ympärillään, niin johan hänestä yritetään tehdä jopa Television voimin, tyhjänpäiväinen möykkäri joka ei ota alaistensa tunteita huomioon.

Tämän linkin jossa Tarja haukutaan maanrakoon, on valmistanut ja kirjoittanut takuuvarmasti joku Tarjan lähelläoleva pyrkyri jota Tarja ei ole ylentänyt vastuullisempaan tehtävään. Tästä koko vuodatuksesta käy selvästi ilmi kaytellisen ja kaunaisen ihmisen vuodatus.

Muuten juuri tällaisia ihmisiä on tälläkin palstalla pilvin pimein, he huutavat suut vaahdossa, jos heidän pyhiä Poliittisia luusereita arvostellaan. Olen senverran puhunut jo noin parivuotta sitten, kun tuosta Halosen itsevaltiudesta vasta kuiskittiin, Kansanedustajani kanssa. tuolloin hän mainitsi, että Tarja pitää kovan komennon esikunnassaan.

Se on kumma kun Kekkonen aikoinaan piti vielä ankaramman komennon, jos lehtimies kirjoitti vaikkapa totuuden, muistammehan Aarno Laitisen tapauksen, niin lopputili tuli että paukahti. Mutta kun hän oli Maalaisliittolainen se hänelle sallittiin.

Halonen on taas henkeen ja vereen,Työvästöstä noussut "Kokokansan Presidentti" siinäpä se onkin Tarjan synti, hän on noussut työväestöstä, tähän maamme korkeimpaan virkaan, ja se on noille Prvarinilkeille lakeijoineen vaikeaa hyväksyä.

Näin laaditaan muka presidenteistämme luonnekuvauksia, että päästään Tarjaa haukkumaan oikein julkisesti, kullä nämä Porvarinilkit osaa.
44881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat
  • Kahdesti on Kansan äänestävä järkiosa valinnut maan Ensimmäiseksi Henkilöksi Tarja Halosen. Ensin nöyryytettiin herkkähipiäinen äärioikeistolainen Esko Aho ja sen jälkeen vedettiin kölin ali petoksen turvin vaalikampanjoitaan käyvän Sauli Niinistö.

    SAK:n jäseniä on Suomessa vähän toista miljoonaa ja niistäkin pieni hönöin osa on kepulaisia.

    Äänestä

  • jos väitteesi pitää paikkansa. Ja osa niistä muistakin on tyytyväisiä , mikäli mielipidemittauksiin on uskomista. Kyrsii, kyrsii, sanoi Jyrki-Boy,

    Äänestä

  • Oletpa tyhmä! kirjoitti:

    Kahdesti on Kansan äänestävä järkiosa valinnut maan Ensimmäiseksi Henkilöksi Tarja Halosen. Ensin nöyryytettiin herkkähipiäinen äärioikeistolainen Esko Aho ja sen jälkeen vedettiin kölin ali petoksen turvin vaalikampanjoitaan käyvän Sauli Niinistö.

    SAK:n jäseniä on Suomessa vähän toista miljoonaa ja niistäkin pieni hönöin osa on kepulaisia.

    myös Valkoisten muistotilaisuuteen. Ei ole siis porvareiden presidentti. Porvaritkin ovat osa suomen kansaa eli ei ole siis Halonen koko kansan presidentti kääntäessään selkänsä valkoisille vainajille!

    Äänestä

  • jäsenmäärä, kirjoitti:

    jos väitteesi pitää paikkansa. Ja osa niistä muistakin on tyytyväisiä , mikäli mielipidemittauksiin on uskomista. Kyrsii, kyrsii, sanoi Jyrki-Boy,

    Olkoon sdp:n jäsenmäärä sitten vaikka miljoonia!

    Ainakaan ei ole koko kansan presidentti!

    Äänestä

  • Olisikohan niin, että Halosen sukulaisia olisi Teurastettu kuin karjaa siellä vankileireillä, jos näin on, niin kyllä on vaikeaa puhua ja kehua näitä muka kansakuntamme sakareiksi kuvattuja valkoisia "Terroristeja". Kuten tuo Lehtinen jo sanoi, on näillä Teurastajilla omat kehujansa, mikä sinunkin kannaanotossa tulee selvästi julki.

    Tarja Halonen on kyllä täydellisesti "Koko kansan Presidentti", siitä ei ole epäilystäkään.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Olisikohan niin, että Halosen sukulaisia olisi Teurastettu kuin karjaa siellä vankileireillä, jos näin on, niin kyllä on vaikeaa puhua ja kehua näitä muka kansakuntamme sakareiksi kuvattuja valkoisia "Terroristeja". Kuten tuo Lehtinen jo sanoi, on näillä Teurastajilla omat kehujansa, mikä sinunkin kannaanotossa tulee selvästi julki.

    Ei osallistu valkoisten vainajien muistojuhlaan.

    Varmasti ei ole koko kansan presidentti, vaan on suojelijana sak:n järjestämässä tilaisuudessa punavankien kunniaksi ja vielä osallistuu tähän juhlaan.

    Koko kansan presidentti osallistuisi myös valkoisten vainajien muistojuhlaan, sillä olivathan hekin suomalaisia ennen kuin joutuivat punaisten ampumiksi.

    Varmasti kanssani on samaa mieltä moni valkoisten uhrien jälkeläinen.

    Äänestä

  • Kysyn vaan! kirjoitti:

    Halonen teki todella fiksun päätöksen kun ei mene lahtarimurhaajien pileisiin.
    Juhlikoot lahtarimurhaajat vain keskenään.

    Äänestä

  • Tarja Rules kirjoitti:

    Halonen teki todella fiksun päätöksen kun ei mene lahtarimurhaajien pileisiin.
    Juhlikoot lahtarimurhaajat vain keskenään.

    ja tästä ovat monet valkoiset samaa mieltä kanssani.

    Minun isän isän isä kuului suojeluskuntaan ja oli vahva valkoisten kannattaja, joka ei kuollut taisteluissa.

    Äänestä

  • presidentti. kirjoitti:

    Olihan Suomen viimeisimmissä presidentinvaaleissa myös yksi presidenttiehdokas joka väitti olevansa työväen presidenttiehdokas.
    Onneksi Suomen viisas kansa ei mennyt halpaan.

    Äänestä

  • presidentti. kirjoitti:

    ja tästä ovat monet valkoiset samaa mieltä kanssani.

    Minun isän isän isä kuului suojeluskuntaan ja oli vahva valkoisten kannattaja, joka ei kuollut taisteluissa.

    Valkoisten ja punaisten jälkeläiset ovat pääosin järkevästi osanneet olla ottamatta historian taakkaa syyllistämisen välineeksi. Sinä et valitettavasti kuulu tuohon järkevään osaan jälkeläisistä.

    Voittajien historiaa on kirjoitettu vuosikymmenet. Kerrankin presidenttinä on henkilö, joka kieltäytyy kunnioittamasta probagandaa.

    Äänestä

  • seuraat isääsi historiattom... kirjoitti:

    Valkoisten ja punaisten jälkeläiset ovat pääosin järkevästi osanneet olla ottamatta historian taakkaa syyllistämisen välineeksi. Sinä et valitettavasti kuulu tuohon järkevään osaan jälkeläisistä.

    Voittajien historiaa on kirjoitettu vuosikymmenet. Kerrankin presidenttinä on henkilö, joka kieltäytyy kunnioittamasta probagandaa.

    kuuluisi olla heidänkin presidentti, jos meinaa olla KOKO KANSAN TARJA!

    1918 valkoinen voitto oli lopulta myös punaisten voitto! Ilmans sitä ei vapautemme olisi säilynyt!

    Äänestä

  • Halosen kirjoitti:

    Pystytkö todistamaan väitteesi todeksi?
    Että Suomi ei olisi säilyttänyt itsenäisyyttään jos valkoiset eivät olisi voittaneet kyseistä kahinaa vuonna 1918 Suomessa.
    Eikä sitten mitään mutua vaan faktaa kehiin.
    Minä en ainakaan pysty tuota väitettäsi aukottomasti todistamaan.

    Kirkko on jo pyytänyt punaisilta anteeksi. Milloin tulee valkoisten perinnejärjestöjen anteeksipyyntö punaisten tarkoituksettomasta lahtaamisesta sotatoimien jälkeen?

    Äänestä

  • anteeksipyyntö? kirjoitti:

    Kirkko on jo pyytänyt punaisilta anteeksi. Milloin tulee valkoisten perinnejärjestöjen anteeksipyyntö punaisten tarkoituksettomasta lahtaamisesta sotatoimien jälkeen?

    sotatoimia valkoisia vastaan?

    Punaiset voisivat jo lopettaa leikkimästä marttyyrejä! Yhtä lailla valkoisia surmattiin laittomasti. Ei siinä säästyneet valkoiset naiset ja lapset yhtään sen enempää kuin miehetkään! Punaiset mielellään ei puhu surmaamistaan valkoisista siviileistä, koska se romuttaisi marttyyrinäytelmän vankileireineen ja kauheuksineen!

    Äänestä

  • Historioitsija kirjoitti:

    Pystytkö todistamaan väitteesi todeksi?
    Että Suomi ei olisi säilyttänyt itsenäisyyttään jos valkoiset eivät olisi voittaneet kyseistä kahinaa vuonna 1918 Suomessa.
    Eikä sitten mitään mutua vaan faktaa kehiin.
    Minä en ainakaan pysty tuota väitettäsi aukottomasti todistamaan.

    varmasti asian mielessään ymmärtää, vaikka siitä ei dokumentteja olisikaan. Ei historioitsijakaan voi olla niin naivi, että ajattelisi Suomen säilymisen itsenäisenä punaisten voittaessa.

    Viimeistään Stalinin aluevaatimuksiin olisi suostuttu ja Viron kohtalo olisi ollut vielä edessä. Pitihän kiitollisuutta Leninin tuesta jotenkin maksaa takaisin päin!

    Äänestä

  • aloittamiaan kirjoitti:

    sotatoimia valkoisia vastaan?

    Punaiset voisivat jo lopettaa leikkimästä marttyyrejä! Yhtä lailla valkoisia surmattiin laittomasti. Ei siinä säästyneet valkoiset naiset ja lapset yhtään sen enempää kuin miehetkään! Punaiset mielellään ei puhu surmaamistaan valkoisista siviileistä, koska se romuttaisi marttyyrinäytelmän vankileireineen ja kauheuksineen!

    Suomen alistetut, virkakiellossa olleet työläiset esittivät anteeksipyyntönsä ryhtymällä suojelemaan kapitalistien tehtaita ase kädessä Talvisodassa ja Jatkosodassa.

    Ajattele! Murhattujen perilliset toimivat murhaajien omaisuuden pitämiseksi murhaajien ja perillisten hallussa. Varsinainen "Tukholma Syndrooma"?

    Äänestä

  • Anteeksipyyntöontehty kirjoitti:

    Suomen alistetut, virkakiellossa olleet työläiset esittivät anteeksipyyntönsä ryhtymällä suojelemaan kapitalistien tehtaita ase kädessä Talvisodassa ja Jatkosodassa.

    Ajattele! Murhattujen perilliset toimivat murhaajien omaisuuden pitämiseksi murhaajien ja perillisten hallussa. Varsinainen "Tukholma Syndrooma"?

    pyyntöä odotellessa on aika hiljentyä muistamaan niitä vapaussodan sankareita, jotka menettivät taistelujen tiimellyksessä henkensä.

    Herra! Ole armollinen myös punaisille, sillä he eivät ymmärtäneet mihin ryhtyivät. Siunaa myös valkoiset voittajat! Aamen!

    Äänestä

  • , mutta kirjoitti:

    varmasti asian mielessään ymmärtää, vaikka siitä ei dokumentteja olisikaan. Ei historioitsijakaan voi olla niin naivi, että ajattelisi Suomen säilymisen itsenäisenä punaisten voittaessa.

    Viimeistään Stalinin aluevaatimuksiin olisi suostuttu ja Viron kohtalo olisi ollut vielä edessä. Pitihän kiitollisuutta Leninin tuesta jotenkin maksaa takaisin päin!

    Olet näköjään aivan sekaisin.1918 ei Stalin vaatinut mitään aluejakoja Suomelta.
    Ottaisit nyt edes hiukan selvää asioista.
    Kuten arvelinkin.Et pystynyt todistamaan tuota kovaa väitettäsi että Suomi ei olisi säilyttänyt itsenäisyyttään vaikkei valkoiset olisi voittaneet.
    Olet siis pelkkä mutuporvari.Joka olettaa ja kuvittelee aivan liikaa asioita.

    Äänestä

  • anteeksi kirjoitti:

    pyyntöä odotellessa on aika hiljentyä muistamaan niitä vapaussodan sankareita, jotka menettivät taistelujen tiimellyksessä henkensä.

    Herra! Ole armollinen myös punaisille, sillä he eivät ymmärtäneet mihin ryhtyivät. Siunaa myös valkoiset voittajat! Aamen!

    Oletkin normaali pöljä. Hyvää kumpujen yötä.

    Äänestä

  • Housut kintuissa kirjoitti:

    Suostuttiinko? Ei suostuttu! Valkoiset voittivat 1918 ja siksi ei suostuttu. Valkoisilla ei ollut kiitollisuuden velkaa itänaapuria kohtaan toisin kuin punaisilla, jotka saivat idästä tukea esim. aseiden muodossa! Näin vaatimukset päättyivät taisteluihin, joissa alueita meni, mutta ei tärkein eli itsenäisyys.

    Äänestä

  • Vai vaatiko? kirjoitti:

    Haluat siis vaihtaa keskustelun aihetta.Miksi ihmeessä?Kyllä nuo vuoden 1939 Suomen asiat tuntuu sinulle olevan yhtä vaikeita kuin tuon vuoden 1918 Suomen asiat.
    Mutta kyllä minulle sopii hyvin keskustella myös tuon vuoden 1939 Suomen asioista.
    Mutta sovitaanko jo nyt etukäten että pysytään siten vaan totuudessa

    Sinulla tuppaa tuo totuus asioista hiukan lipsumaan.

    Äänestä

  • Keskustelun aihetta kirjoitti:

    sinä äskeisessä teit ja sovitaan, että luet ja ymmärrät lukemasi eli aikaisemman viestini, niin huomaat historian aikaisempien tapahtumien liittyvän myöhempiin.

    Äänestä

  • kuten kirjoitti:

    sinä äskeisessä teit ja sovitaan, että luet ja ymmärrät lukemasi eli aikaisemman viestini, niin huomaat historian aikaisempien tapahtumien liittyvän myöhempiin.

    Ymmärsinkö siis oikein kirjoituksesi?
    Sinä siis olet sitä mieltä että Suomen talvisota vuonna 1939 johtui Suomen punakapinasta joka oli vuonna 1918.Näinkö on asia?

    Äänestä

  • Historioitsija kirjoitti:

    Ymmärsinkö siis oikein kirjoituksesi?
    Sinä siis olet sitä mieltä että Suomen talvisota vuonna 1939 johtui Suomen punakapinasta joka oli vuonna 1918.Näinkö on asia?

    Stalinille 39 ja mitään sotaa ei olisi käyty!

    Onneksi eivät voittaneet 1918!

    Äänestä

  • ilmaiseksi kirjoitti:

    Stalinille 39 ja mitään sotaa ei olisi käyty!

    Onneksi eivät voittaneet 1918!

    Pystyt todistamaan todeksi tämän kirjoituksesi.
    Jatketaan sitten keskustelua uudestaan kun olet todistanut aukottomasti että kirjoituksesi on totta.
    Jään siis odottamaan fakta tietoa kyseisestä asiasta.
    Ja muista.Älä sitten mutuile yhtään.Pysytään pelkässä fakta tiedossa.

    Äänestä

  • Historioitsija kirjoitti:

    Pystyt todistamaan todeksi tämän kirjoituksesi.
    Jatketaan sitten keskustelua uudestaan kun olet todistanut aukottomasti että kirjoituksesi on totta.
    Jään siis odottamaan fakta tietoa kyseisestä asiasta.
    Ja muista.Älä sitten mutuile yhtään.Pysytään pelkässä fakta tiedossa.

    Ja muista, että mielipidepunikin kirjoitus ei tällä kertaa kelpaa näytöksi! ;)

    Äänestä

  • Mullan alla kirjoitti:

    Oletkin normaali pöljä. Hyvää kumpujen yötä.

    ...

    Äänestä

  • jatkuu! kirjoitti:

    Ja muista, että mielipidepunikin kirjoitus ei tällä kertaa kelpaa näytöksi! ;)

    Yleensä ainakin tähän asti jonkun väitteen kirjoittajan on tarvinnut pystyä todistamaan väittensä todenmukaiseksi.
    Jos väitteen kirjoittaja ei tähän pysty(kuten nyt näyttää niin käyvän)niin häntä pidetään pelkkänä mutuilijana.
    Tällaisen kirjoittelijan mielipiteillä ei tällöin ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Olisikohan niin, että Halosen sukulaisia olisi Teurastettu kuin karjaa siellä vankileireillä, jos näin on, niin kyllä on vaikeaa puhua ja kehua näitä muka kansakuntamme sakareiksi kuvattuja valkoisia "Terroristeja". Kuten tuo Lehtinen jo sanoi, on näillä Teurastajilla omat kehujansa, mikä sinunkin kannaanotossa tulee selvästi julki.

    Tarja Halonen on kyllä täydellisesti "Koko kansan Presidentti", siitä ei ole epäilystäkään.

    ja minun kanssa samaa mieltä on satojatuhansia. Paina kaaliisi Oulun hanttapuli.

    Äänestä

  • Sonnimies kirjoitti:

    ja minun kanssa samaa mieltä on satojatuhansia. Paina kaaliisi Oulun hanttapuli.

    Joo todellakin vain satojatuhansia kuten itse kerroit.
    Halosta kannattaa sentään miljoonat suomalaiset.

    Äänestä

  • anteeksi kirjoitti:

    pyyntöä odotellessa on aika hiljentyä muistamaan niitä vapaussodan sankareita, jotka menettivät taistelujen tiimellyksessä henkensä.

    Herra! Ole armollinen myös punaisille, sillä he eivät ymmärtäneet mihin ryhtyivät. Siunaa myös valkoiset voittajat! Aamen!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:LeafletToTampere1918.jpg

    Tehtiin juuri päinvastoin kuin oli luvattu!

    Äänestä

  • pressa on juuri Halonen kirjoitti:

    Joo todellakin vain satojatuhansia kuten itse kerroit.
    Halosta kannattaa sentään miljoonat suomalaiset.

    kaikille äänestysikäisille ja kelpoisille.
    Hirveän luvun sait. Niin eihän punikit osanneetkaan laskea.
    Kaikenlisäksi minulta ei edes kysytty.

    Äänestä

>>>Halonen on taas henkeen ja vereen,Työvästöstä noussut "Kokokansan Presidentti" siinäpä se onkin Tarjan synti, hän on noussut työväestöstä, ...

Äänestä
  • Putkimies on työväkeä, mutta lakimies on yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalla tasolla.

    Äänestä

Halosta äänestänyt. Tunnen monia ihmisiä jotka aina äänestävät puolueen kanssa, en kuulu niihin.

Äänestä

vertaa. Noin ala-arvoista pressaa ei tosiaankaan historiamme tunne, muitakuin demripressat. Mutta siinäkin kastissa Halonen on vailla vertaa.

Äänestä

siinä kaikki.

Äänestä
  • tahtiin Valkokenraali Mannerheimin jalanjälkiä, tässä Sonnimiehessä näemme koko Vakokaartin kuvan, hänenlaistensa takia monet Työväenliikkeen parhaat pojat ammuttiin kuin kapiset koirat Sntahaminan kentällä.

    Monet rehelliset torpparit, Kuten Koskelan Akseli, joka valkoisten erimielisyyksien takia sai jäädä henkiin. Akselin lailla nämä työn uuvuttamat torpparit läksivät ase kädessä hakemaan edes vähän voita leipänsä päälle, mutta eivät he saaneet, edes sitä leipää he saivat kuulan kalloonsa Kersantti Kekkosen komennossa.

    Että kyllä minä Valkokaartilaisena todellakin häpeäisin tekojani ja pitäisin Sonnimienä Turpani kiinni, asiasta josta et mitään käsitä.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    tahtiin Valkokenraali Mannerheimin jalanjälkiä, tässä Sonnimiehessä näemme koko Vakokaartin kuvan, hänenlaistensa takia monet Työväenliikkeen parhaat pojat ammuttiin kuin kapiset koirat Sntahaminan kentällä.

    ja käy Koitilassa mennessäsi.

    todellakin kapinan Suomen laillista hallitusta vastaan?
    Onko siellä Oulussa erilaiset historiankirjat?

    Häpeäisit valheitasi, punikki!

    Äänestä

haukkujat tänne, olisit vienyt presidentti palstalle, ei se tänne kuulu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki kirjoitti:

Koska tällä palstalla yritetään ryvettää Tarja halosta, kuten A-Tolkin ohjelmassa kuultiin, haluan myöskin tällä palstalla vastata näille ryvettäjille, ja myöskin A-tolkin toimittajille.

Kysynkin aluksi miksi Kekkosen kärsimättömyyttä ja raakaa piittaamattomuutta ihailtiin, sitä pidettiin Kekkosen kunnia asiana, että hän piti Kansliansa henkilökunnan kurissa ja Herran nuhteessa.

Kun Tarja Halonen tekee juuri samaa, hän ei hyväksu Luusereita, eikä tyhjäntoimittajia ympärillään, niin johan hänestä yritetään tehdä jopa Television voimin, tyhjänpäiväinen möykkäri joka ei ota alaistensa tunteita huomioon.

Tämän linkin jossa Tarja haukutaan maanrakoon, on valmistanut ja kirjoittanut takuuvarmasti joku Tarjan lähelläoleva pyrkyri jota Tarja ei ole ylentänyt vastuullisempaan tehtävään. Tästä koko vuodatuksesta käy selvästi ilmi kaytellisen ja kaunaisen ihmisen vuodatus.

Muuten juuri tällaisia ihmisiä on tälläkin palstalla pilvin pimein, he huutavat suut vaahdossa, jos heidän pyhiä Poliittisia luusereita arvostellaan. Olen senverran puhunut jo noin parivuotta sitten, kun tuosta Halosen itsevaltiudesta vasta kuiskittiin, Kansanedustajani kanssa. tuolloin hän mainitsi, että Tarja pitää kovan komennon esikunnassaan.

Se on kumma kun Kekkonen aikoinaan piti vielä ankaramman komennon, jos lehtimies kirjoitti vaikkapa totuuden, muistammehan Aarno Laitisen tapauksen, niin lopputili tuli että paukahti. Mutta kun hän oli Maalaisliittolainen se hänelle sallittiin.

Halonen on taas henkeen ja vereen,Työvästöstä noussut "Kokokansan Presidentti" siinäpä se onkin Tarjan synti, hän on noussut työväestöstä, tähän maamme korkeimpaan virkaan, ja se on noille Prvarinilkeille lakeijoineen vaikeaa hyväksyä.

Näin laaditaan muka presidenteistämme luonnekuvauksia, että päästään Tarjaa haukkumaan oikein julkisesti, kullä nämä Porvarinilkit osaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu