Eli nyt tämän vuoden aikana on tajuntaani iskeytynyt totuus: se että olen yksinäinen.
Olen muuttanut pois kotipaikkakunnaltani opiskelun vuoksi. Opiskelen kuitenkin eri paikkakunnalla kuin missä nyt asun.
Vanhat lapsuuden ystävät opiskelevat taas muualla. Heitä näen noin pari kertaa puolessa vuodessa.
Uudessa koulussa olen kyllä tutustunut omiin luokkatovereihini, mutta koska he kaikki asuvat paikkakunnalla missä koulu sijaitsee ja minä muualla, tunnen oloni hieman ulkopuoliseksi. He puhuvat lenkille lähdöstä ja elokuvien katsomisesta ja yleensäkin viettävät aikaa keskenään vapaa-ajalla.
Asun yhdessä poikaystäväni kanssa ja hänen kanssaan vietänkin suurimman osan vapaa-ajastani. Mutta hänellä on omat ystävänsä ja ollessani heidän kanssaan esim. baarissa, tunnen itseni jälleen ulkopuoliseksi, koska minulla ei ole heidän kanssaan mitään puhuttavaa sillä en tunne heitä...
Nyt on tosissaan ruvennut ahdistamaan tämä yksinäisyys. Vapaa-aikani vietän poikaystäväni kanssa televisiota katsellen ja jutellen, tai sitten istun tietokoneella jos hän on muualla.
En tiedä mitä pitäisi tehdä, missä tavata uusia ihmisiä ja solmia uusia ystävyyssuhteita.
Asiaa ei helpota lainkaan se, etten ole kovinkaan hyvä juttelemaan ihmisten kanssa, en keksi mitään puhuttavaa ja lisäksi minulla on melko huono itsetunto. Jos avaan suuni, pelkään sanovani jotain noloa.
Oli vain pakko päästä purkamaan tunteita jonnekin, olo on ollut jotenkin raskas jo pidemmän aikaa...
Olen muuttanut pois kotipaikkakunnaltani opiskelun vuoksi. Opiskelen kuitenkin eri paikkakunnalla kuin missä nyt asun.
Vanhat lapsuuden ystävät opiskelevat taas muualla. Heitä näen noin pari kertaa puolessa vuodessa.
Uudessa koulussa olen kyllä tutustunut omiin luokkatovereihini, mutta koska he kaikki asuvat paikkakunnalla missä koulu sijaitsee ja minä muualla, tunnen oloni hieman ulkopuoliseksi. He puhuvat lenkille lähdöstä ja elokuvien katsomisesta ja yleensäkin viettävät aikaa keskenään vapaa-ajalla.
Asun yhdessä poikaystäväni kanssa ja hänen kanssaan vietänkin suurimman osan vapaa-ajastani. Mutta hänellä on omat ystävänsä ja ollessani heidän kanssaan esim. baarissa, tunnen itseni jälleen ulkopuoliseksi, koska minulla ei ole heidän kanssaan mitään puhuttavaa sillä en tunne heitä...
Nyt on tosissaan ruvennut ahdistamaan tämä yksinäisyys. Vapaa-aikani vietän poikaystäväni kanssa televisiota katsellen ja jutellen, tai sitten istun tietokoneella jos hän on muualla.
En tiedä mitä pitäisi tehdä, missä tavata uusia ihmisiä ja solmia uusia ystävyyssuhteita.
Asiaa ei helpota lainkaan se, etten ole kovinkaan hyvä juttelemaan ihmisten kanssa, en keksi mitään puhuttavaa ja lisäksi minulla on melko huono itsetunto. Jos avaan suuni, pelkään sanovani jotain noloa.
Oli vain pakko päästä purkamaan tunteita jonnekin, olo on ollut jotenkin raskas jo pidemmän aikaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sulla on kuitenkin kaveri kotona, et ole ihan yksin.
Et tunne poikaystäväsi kavereita etkä uskalla avat suutasi, kun pelkäät sanovasi jotain noloa. Tähän ei voi sanoa muuta kuin tutustu heihin ja puhu, sillä et ole yhtään huonompi puhumaan kuin hekään. Harjoittele rohkeasti "small talkia", ei se niin vaikata ole. Tiedät jotain poikaystäväsi kavereista - heidän yhteisestä koulusta tai työpaikasta ja harrastuksista. Tee kysymyksiä niistä. Pyydä etukäteen poikaystävääsi auttamaan sinua niin, että pääset juttuun mukaan. Kai hänenkin intresseissä on, että Sinulla olisi kivaa.
Niin olisi mukavampaa jos olisi niitä ihan OMIA ystäviä. Sellaisia joilla olisi samanlaiset kiinnostuksen kohteet, tai yleensäkin kenen kanssa voisi jutella kiinnostavista asioista ja vain viettää aikaa. Tuntuisi "roikkumiselta" viettää aikaa vain poikaystävän kavereiden kanssa....
Ja kyllä minä puhua osaan, itselläni on vain sellainen muuri, etten uskalla avata suutani. Monet pitävät minua jopa hauskana, mutta vaikka mieleeni tulisi jotain hauskaa sanottavaa, niin jätän sen sanomatta.
Eilenkin olimme baarissa poikaystäväni kanssa ja istuimme pöydässä, jossa oli myös poikaystävän kavereita. Yritin keksiä väkisin jotain puhuttavaa poikaystäväni kanssa, koska muuten olisin vain joutunut kuuntelemaan muiden juttuja ja istumaan yksin ja hiljaa.
Olen kertonut poikaystävälleni tästä yksinäisyydestä ja hän yrittääkin patistaa minua mukaan kun hän lähtee ystäviensä luokse, mutta... Niin, en sitten tiedä mikä siinä on niin kamalaa. Pää tälläisessä sekoaa.
Musta tuntuu että mä en löydä koskaan sellaisia. Mä halusin jutella syvällisesti asioista, mut monilla on vaan sellasia epämääräisiä pintaliitonäkemyksiä asiaan jotka on luettu jostain juorulehdestä.
Mälsää.
On siis aika tehdä jotain asian korjaamiseksi. Yksi askel oli jo tänne kirjoittaminen. Alettava siis ottaa enemmän vastuuta elämästään. Ehkä tekin voisitte luopua televisiosta ja käyttää senkin ajan vaikkapa ulkoilemiseen. Nyt on mukava kävellä ja havainnoida taas luonnon heräämistä. Suomen suvi on lyhyt ja se saa ihmiset hulluiksi. Keväällä syntyy taas paljon uusia ihmisiä.