Olen ollut lapsesta asti masentunut ja yksinäinen. Aina on paskaa tullut niskaan, milloin mistäkin suunnasta. Muistan ajatelleeni itsaria jo teininä. En kuitenkaan ole sitä koskaan yrittänyt tehdä, ajatellut olen sitä usein.
Olen aina ajatellut, että jospa se tästä, kyllä mä varmaan vielä saan hyvän elämän. Mutta ei. Aina on tullut kauheita onnettomuuksia ja katastrofeja. Viimeisin tragedia sattui viime kesänä.
Oikeasti, olen mennyt pilalle. Koen, etten enää voi parantua. Koen sen aivan mahdottomana. Läheisenikään eivät kestä mua enää.
Alan oikeasti rukoilemaan, ettei mun elämä olis enää pitkä. Mua ei kiinnosta enää tämä jatkuva tuska. En juuri koskaan naura ja nauti elämästä.
Jos kertoisin millaista elämäni on ollut, moni ei jaksais kuunnella, niin hirveää se on ollut.
Liian vähän siellä on ollut hyviä asioita.
Mua ei auta terapiat, lääkkeet, ei mikään.
Pysyvää eläkettä en silti vielä saa, mua muka vielä kuntoutetaan työelämään. Syvällä sisimmässäni kuitenkin pelkään pahoin, etten tule kuntoutumaan.
Näen itseni tulevaisuudessa jossakin laitoksessa täysin toivoni menettäneenä vihanneksena.
Välillä olen yrittänyt saada otetta elämästä. Epätoivoisesti. Mutta paskaa on lentänyt taas niskaan, ja siitä tietysti tuloksena masennus ja epätoivo.
En jaksa enää tapella. En. Luottamus ihmisiin on mennyt sataprosenttisesti.
Tunnistiko kukaan itseään näistä ajatuksista. Kirjoittakaa jos ymmärrätte vähääkään.
Olen aina ajatellut, että jospa se tästä, kyllä mä varmaan vielä saan hyvän elämän. Mutta ei. Aina on tullut kauheita onnettomuuksia ja katastrofeja. Viimeisin tragedia sattui viime kesänä.
Oikeasti, olen mennyt pilalle. Koen, etten enää voi parantua. Koen sen aivan mahdottomana. Läheisenikään eivät kestä mua enää.
Alan oikeasti rukoilemaan, ettei mun elämä olis enää pitkä. Mua ei kiinnosta enää tämä jatkuva tuska. En juuri koskaan naura ja nauti elämästä.
Jos kertoisin millaista elämäni on ollut, moni ei jaksais kuunnella, niin hirveää se on ollut.
Liian vähän siellä on ollut hyviä asioita.
Mua ei auta terapiat, lääkkeet, ei mikään.
Pysyvää eläkettä en silti vielä saa, mua muka vielä kuntoutetaan työelämään. Syvällä sisimmässäni kuitenkin pelkään pahoin, etten tule kuntoutumaan.
Näen itseni tulevaisuudessa jossakin laitoksessa täysin toivoni menettäneenä vihanneksena.
Välillä olen yrittänyt saada otetta elämästä. Epätoivoisesti. Mutta paskaa on lentänyt taas niskaan, ja siitä tietysti tuloksena masennus ja epätoivo.
En jaksa enää tapella. En. Luottamus ihmisiin on mennyt sataprosenttisesti.
Tunnistiko kukaan itseään näistä ajatuksista. Kirjoittakaa jos ymmärrätte vähääkään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minusta tuntuu aivan samalta paitsi, että pelkään kuolemaa niin paljon, että toivon pitkää elämää vaikka se olisi miten tuskallista tahansa. Voimia sinne päin.
Hei. Minuakaan ei paranna lääkkeet. Olen kokenut äärimmäisiä tragedioita jotka olen itse aiheuttanut joista ei toipuisi kukaan.
Pidin elämästä 19vuotta kunnes pilasin sen.
Et ole ainoa. Elämä on kidutusta ja rääkkäystä.
Unelmani on kuolla ja päästä lepoon ennen pitkää.
Ennen kaikki oli hyvin.
Kukaan ei ole PARANTUMATON !
Ihmisellä on tarve olla sosiaalinen, hyväksytty, rakastettu. Antakaa siihen MAHDOLLISUUS. Menkää kaikki vertaisryhmään keskustelemaan avoimesti. Ensimmäisillä kerroilla ei ole pakko puhua mitään. Kaikki on kiinni omasta vapaasta tahdosta. Lakatkaa syyllistämästä muita. Kaikki riippuu itsestä. Itse on paras LÄÄKÄRINSÄ.
Menkää vertaisryhmään ! !
http://www.mtkl.fi/jasenyhdistykset/paikallisyhdistykset/
en voi ymmärtää mikä ihme siinä on että aina juuri kun luulen että nyt menee mun elämässä välillä hyvin niin kohta alkaa tapahtua huonoja asiota. se on tosi hämmentävää.munkin luottamus ihmisiin alkaa olla melko lopussa(ainakin tällä hetkellä).
joo joku tuossa puhui jotain vertaistuesta no entä sitte jos asuu paikkakunnalla jossa ei saa mitään vertaistukea?on tuota yksilöterapiaa jo kokeiltu ei mulle kyllä juuri auta mutta ku muutakaan tääl ei saa. sitäpaitsi poistaako puhuminen kerran kuussa yksinäisyyden?
moi, älä vielä luovuta, mulla auttoi eri luontaishoidot masennukseen, ahdistukseen, pakkoajatuksiin yms, kun en uskaltanut masennuslääkkeitä käyttää, ehkä sulle vois näistä samoista jutuista olla apua, tässä mitä mä käytin: mäkikuismaa (masennukseen) valeriaanaa ja kärsimyskukkaa (ahdistukseen, jännitykseen, pelkotiloihin, rauhoitti ja rentoutti). E-EPA-kalaöljyä (myös pellavansiemenöljy on kuulemma hyvä, siinä samoja omega 3-öljyjä) ja sinkkiä, magnesiumia ja dolomiittia (tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen jossa mielenterveyden ongelmia hoidetaan vitamiinein, mineraalein ja rasvahapoin, ja näin tasapainotetaan ja hoidetaan aivoja ja hermojärjestelmää ja näin mieli paranee) ja bachin kukkatipat olivat mulle tosi suuri apu: bachin kukkatippoja on 38 erilaisiin ongelmiin, kuten masennukseen, pelkoihin, päättämättömyyteen, ahdistukseen, vihaan yms ja niiden käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa jokaista valittua kukkatippaa (samanaikaisesti voi käyttää 5 eri tippaa) lasiin vettä ja pari kulausta päivän mittaan. näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, noita yrttejä ja E-EPA:aa saa apteekeista. lisäksi jätin kaiken kofeiinin ja suurimmaks osaks sokerit, lisäaineet ja valkoiset vehnäjauhot (ortomolekulaarisessa lääketieteessä vitamiinien yms. ohella suositellaan myös gluteenitonta dieettiä, koska gluteiini aiheuttaa joissakin paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä oireita, jos gluteeniallergia on voimakas, esim. autismista kärsiviä gluteeniton dieetti on auttanut paljon, se on suosittu ja hyväksikoettu apu). oon lukenut paljon netistä ja kirjoista mielenterveyden ongelmien luonnonmukaisesta hoidosta, ja toivottomissakin tilanteissa ovat monet apua saaneet, eli ainakin kannattaa kokeilla! esim. www.alternativementalhealth.com ja www.orthomolecular.com on tosi toivoa antavia ihmisten kirjoittamia kertomuksia rankoista mielenterveyden ongelmista ja niistä selviämisestä luontaishoidoilla. toivon sulle kaikkea hyvää ja että olosi paranisi. mä sain myös paljon apua tommy hellstenin kirjasta "saat sen mistä luovut", se helpotti oloa ja toi levollisuutta.